Ursula Haverbeck: Mikä on holokausti?
Ursula Haverbeck: Was ist der Holocaust? (2007)
Suomennos V. Laurio
http://de.altermedia.info/general/ursula-haverbeck-was-ist-der-holocaust-211107_11973.html
Ensimmäinen virallinen tarkistus siitä, mitä holokausti ei ole
Die deutsche Gesellschaft für Osteuropakunde (Saksalainen Itä-Euroopan tutkimuksen seura), jonka presidentti prof. Rita Süßmuth on, on tuonut ensimmäisen epävarmuustekijän tavalla, jota ei voi sivuuttaa. Osteuropa-lehtensä vuoden 2002 toukokuun numerossa se julkaisi erään johtavan Spiegel-toimittajan kirjoituksen, jonka otsikkona on ”Die Zahlen der Opfer von Auschwitz” (”Auschwitzin uhrien lukumäärä”). Siinä annetaan löytyneiden uusien dokumenttien valossa kokonaan toisenlainen kuva Auschwitzin tapahtumista toisen maailmansodan aikana.
Koska sen takana on huomattavia tiedemiehiä ja koska myöskään saksalaiset syyttäjät eivät ole nähneet tämän artikkelin julkaisemisessa ja levittämisessä mitään rangaistavaa, varsinkaan rikkomusta lakipykälää § 130 StGB [laki kansankiihotuksesta; löytyy saksaksi: http://dejure.org/gesetze/StGB/130.html ] vastaan, siitä on tullut uusi tosiasia Saksan sodanjälkeiseen historiaan. Fritjof Meyer, kyseinen Spiegel-toimittaja, todistaa tällä artikkelillaan,
a) että tri Wilhelm Stäglich on ollut oikeassa kirjassaan ”Der Auschwitz Mythos” (”Auschwitz-myytti”);
b) että kaikkia niitä on rangaistu aiheetta, jotka ovat julkisesti saattaneet epäilyksenalaiseksi 6 miljoonan kaasutetun juutalaisen lukumäärän;
c) että Fred Leuchter ja Germar Rudolf ovat oikeutetusti asettaneet kyseenalaiseksi Krematoriot kaasutusten suorittamisen paikkoina (Krematoriolla tarkoitetaan koko rakennusta, jossa olivat varsinainen krematorio, ”kaasukammioksi” väitetty ruumishuone ja muita huoneita);
d) että kidutuksella leirin komentaja Hößiltä saatuja lausuntoja ei voi pitää uskottavana oikeusperusteena;
e) että yhä edelleen paikka- ja lukumäärätiedoissa on epävarmuutta. Sanoohan Meyer nimenomaan, että ”luultavasti 510 000 kuolemaa on todettu”, näistä ”todennäköisesti 356 000 kaasulla murhattuja.” (em. lehti, s. 641). Moskovassa säilytettävät Auschwitzin kuolemankirjat ilmoittavat kuolleitten määräksi noin 76 000. Paikkatietojen suhteen sitaatti Fritjof Meyerilta: ”Todellisuudessa suoritettu kansanmurha tapahtui todennäköisesti pääasiassa kahdessa muunnetussa maalaistalossa leirin ulkopuolella; ensimmäisestä, ’valkoisesta talosta’ eli bunkkeri I:stä, löydettiin vasta hiljattain perustukset (em. lehti, s. 632).
Muitakin tuntomerkkejä pyyhitty pois
Lukuisissa viimeisen kolmen vuoden aikana käydyissä holokaustioikeudenkäynneissä tuomarit ja yleiset syyttäjät ovat luopuneet muistakin kriteereistä, joita tähän asti on pidetty holokaustille tunnusomaisina.
Eräässä Deutschlandfunkin 5.2.2007 esittämässä haastattelussa kuultiin (ja nähtiin; haastattelun tärkeimmät lausunnot julkaistiin helmikuun 7. päivänä eräässä dpa-tiedonannossa [dpa = Deutsche Presse-Agentur, Saksalainen uutistoimisto]) jopa Saksan oikeusministerin sanovan: ”… jos joku jossakin keskustelussa sanoo, ettei hän usko siihen, että miljoonia juutalaisia on murhattu, silloin se ei ole rangaistavaa, siitä voidaan keskustella”.
Erääseen Saksan oikeusministerille lähetettyyn kirjeeseen, jossa häneltä pyydettiin, voisiko hän ystävällisesti helposti ymmärrettävällä tavalla selittää, mikä holokausti on, ei ole tähän päivään mennessä tullut vastausta. Olisi kuitenkin voinut odottaa, että ministeriöstä, jossa työskentelee useita työntekijöitä, olisi usean kuukauden kuluessa saatu vastaus näin brisanttisessa (räjähdysherkässä) asiassa.
Ministerin vaikenemisesta voidaan tehdä vain yksi johtopäätös: Hänkään ei kykene määrittelemään, mitä holokaustilla itse asiassa tarkoitetaan. Tätä ei voitu selvittää myöskään monissa kansankiihotuspykälän 130 StGB pohjalta käydyissä oikeudenkäynneissä, ei edes Germar Rudolfia ja Ernst Zündeliä vastaan Mannheimissa käydyissä oikeudenkäynneissä.
Olemme siis kaikki suuren arvoituksen edessä. Asiaa, josta ei ole määritelmää, jolla ei ole sisältöä eikä paikkaa, ei kuitenkaan voida kieltää;
a) se (so. holokausti) ei voi olla enää Auschwitz – ks. suuresti pienentyneet uhriluvut;
b) se ei voi olla myöskään kaasukammiot, joita näytetään – ks. Fritjof Meyer;
c) se ei voi olla kansanmurha;
d) se ei voi olla myöskään kuusi miljoonaa kaasutettua juutalaista, koska oikeudessa sanottiin, ettei se riipu lukumäärästä;
e) oikeusministeri selittää jopa, että miljoonista murhatuista juutalaisista voidaan keskustella.
Näistä kriteereistä on siis virallisesti luovuttu. Siitä huolimatta holokausti katsotaan jokaiselle itsestään selväksi asiaksi, tai, kuten nykyisin sanotaan, tosiasioihin perustuvaksi käsitykseksi.
Mutta mikä on jokaiselle itsestään selvää; mikä on tämä tosiasia?
Se (so. holokausti) ei ole myöskään keskitysleirit, sillä niitä oli ja on monessa paikassa: ensimmäisenä Etelä-Afrikassa, jonne englantilaiset pystyttivät niitä buureja varten, sitten kommunistisen vallankumouksen myötä bolševistisessa Neuvostoliitossa, Puolassa ja nyt 11.9.2001 jälkeen annetun Patriot Actin myötä myös USA:ssa. Saksan NS-keskitysleirit eivät siis olleet ainutlaatuisia. Tämän kaiken me olemme tulleet tietämään. Mikä on holokausti?
Erityisesti juutalaisten ja saksalaisten täytyy nyt vaatia, että tämä niin raskauttava kysymys tutkitaan ja selvitetään. Niin kauan kuin tätä ei ole tapahtunut, on välttämätöntä, että kaikki ne, jotka pykälän 130 StGB nojalla on suljettu vankilaan nykyisin selvästi määrittelemättömän holokaustin kieltämisen vuoksi, päästetään pois vankilasta. Tämä on ehdottoman välttämätöntä erityisesti niiden kohdalla, jotka tietämyksensä ja tieteellisen työnsä vuoksi voivat osaltaan olla mukana selvittämässä tätä asiaa.
Kukaan suuriin sakkoihin tai jopa vankeuteen tuomittu niin sanottu holokaustin kieltäjä ei ole koskaan kieltänyt, että oli olemassa saksalaisia keskitysleirejä, että niissä kuoli monia ihmisiä ja että yksittäisten leirikomentajien kohdalla tapahtui myös mielivaltaisuuksia ja julmuuksia.
Tästä ei ole kyse – näin sanotaan oikeudessa. Kysymys on jokaiselle itsestään selvän holokaustin kieltämisestä. Kuitenkaan sitä, mitä se on, ei määritellä, ei määritellä uudelleen uuden tietämyksen pohjalta.
Kuitenkin vähintä, mitä syytetty voi odottaa, on, että hänelle yksiselitteisesti selitetään, minkä kaikille itsestään selvän tosiasian hänen katsotaan rangaistuksen arvoisesti kieltäneen.
Juristit eivät voi myöskään piiloutua sen taakse ja vedota siihen, että lain pykälä 130 StGB on heille sitova. Näin asia ei ole missään tapauksessa. Siellä viitataan yksiselitteisesti kansallissosialistien suorittamiin rangaistaviin tekoihin. Mutta tästä juuri kiistellään. Kuinka, koska ja missä on jotain holokaustia tapahtunut? Nämä kysymykset ovat yhä selvemmin nousseet esiin lukuisissa tämän pykälän perusteella käydyissä oikeudenkäynneissä. Tässä suhteessa näillä oikeudenkäynneillä on ollut suuri merkitys.
Ratkaisevat uudet tiedot
Pykälä 130 StGB on säädetty holokaustin vahvistamiseksi tosiasiaksi, jokaisen sitä kohtaan esitetyn epäilyksen estämiseksi rangaistuksen uhalla. Jokaista holokaustin kieltämistä vastaan nostettavilla syytteillä lainsäätäjät arvelivat voivansa tehdä tästä uskosta lopullisen, niin ettei sitä voi pyyhkiä enää pois historiasta.
Asia on kuitenkin täsmälleen päinvastoin. Jokaisessa oikeusprosessissa tulee esiin yhä enemmän vastaväitteitä, kaikki hakemukset saada esittää totuuden löytämiseen tähtääviä todisteita hylätään ja tuomioiden perustelut tulevat yhä sekavammiksi ja epäuskottavammiksi, onpa käynyt jopa niin, että tri Meinertzhagen sinkosi suuren juutalaisen kirouksen Ernst Zündeliä vastaan, ja tällöin jokaisen oikeudenkäyntiä seuraavan hämmennys ja epävarmuus yhä kasvaa.
Revisionistien argumentit eivät ole asiaperustein kumottavissa. On vain sana sanaa vastaan. Vaikka tiedotusvälineet eivät kerro oikeudenkäyntien sisällöstä juuri mitään, niin jokaisella syytetyllä on kuitenkin suuri henkilökohtainen lähipiiri, joka osallistuu ja saa tietoa näistä avoimista ristiriitaisuuksista, niin että se tulee aiemmissa mielipiteissään yhä epävarmemmaksi. Tämän epävarmuuden vuoksi yhä useammat kansalaiset alkavat esittää kriittisiä kysymyksiä, mikä selittää sen, että pykälän 130 StGB perusteella käytyjen oikeudenkäyntien määrä lisääntyy. Rangaistusoikeudenkäynnit äärioikeistolaisia vastaan, ja lähes yksinomaan ns. propagandarikoksia vastaan, ovat viimeisen neljän vuoden aikana lähes kaksinkertaistuneet.
Holokaustia koskevan yleisen epävarmuuden syynä eivät siis ole niinkään revisionistit itse tai heidän kirjansa vaan revisionisteja vastaan käydyt oikeudenkäynnit, jotka tähän mennessä eivät ole missään auttaneet selvittämään lukuisia avoimia kysymyksiä.
Nämä uudet 2000-luvun alun tiedot edellyttävät ehdottomasti, että kaikki nämä oikeudenkäynnit otetaan uudelleen esiin. Lukijoidemme keskuudessa olevat juristit edesauttakoot tässä. On lopultakin helposti ymmärrettävällä tavalla ja yksiselitteisesti selvitettävä, mikä on tämä kaikkien aikojen suurin ja ainutlaatuinen rikos. Mikä on holokausti?
Mielipide, uskominen, itsestäänselvyys kaikkien kohdalla ja tosiasioihin perustuva käsitys ovat avuttomassa soperruksessaan jäänteitä menneisyydestä. Uusi sivu lähihistorian kirjassa avautuu nyt. Ottakaamme todesta prof., tri Raul Hilbergin muutama kuukausi ennen kuolemaansa jättämä testamentti, että vasta 20% on tutkittu. Pankaamme mieleemme myös, mitä juutalainen holokaustitutkija Hilberg sanoo revisionisteista: ”Heiltä voi jopa oppia. He sanovat lasten tavoin: ’Todista se’. Ja meidän täytyy todistaa se.” (Standard-haastattelu 9.6.2006).
Juuri näin on; se ei kuitenkaan ole tuomarien tehtävä vaan historioitsijoiden tehtävä.
Mikä on tämä holokausti, jonka kieltäminen on rangaistava teko?
Ursula Haverbeck
*********************************
Tänään 30.6.2009 alkaa Saksan Bad Oeynhausenissa oikeudenkäynti Vlothossa asuvaa Ursula Haverbeckiä (koko nimi Ursula Haverbeck-Wetzel) vastaan. Juutalainen Charlotte Knobloch, Saksan juutalaisten keskusneuvoston päällikkö, on nostanut häntä vastaan kunnianloukkaussyytteen. Kuulemma Ursula Haverbeck on loukannut hänen kunniaansa hänelle 30.1.2008 lähettämässään kirjeessä.
Ursula Haverbeck oli hänen yhdessä hänen miehensä kanssa vuonna 1963 perustaman yleishyödyllisen kotikansankorkeakoulu Collegio Humanumin johtaja (hän siirtyi johtajaksi miehensä vuonna 1999 tapahtuneen kuoleman jälkeen). Kun juutalaispäällikkö Knobloch oli Haverbeckin ja Collegio Humanumin kotipaikkakunnalla Vlothossa luovuttamassa Saksan juutalaisen historian palkintoa erään seuran jäsenille, hän antoi paikalliselle lehdelle lausunnon, jossa hän lupasi viedä Collegium Humanumin oikeuteen saadakseen sen lakkautettua. Koska Knobloch äänekkäästi ajoi Haverbeckin kotikansankorkeakoulun lakkauttamista, Haverbeck varoitti Knoblochia hyökkäämästä julkisesti koulua vastaan ja kirjoitti tuon yllä mainitun kirjeen hänelle 30.1.2008. Mitä kouluun tulee, sisäministeri Schäuble lakkautti sen juutalaisten vaatimuksesta toukokuussa 2008 (se katsottiin ”äärioikeistolaiseksi” ja ”holokaustin kieltäjien kokouspaikaksi” – näin juutalaiset määrittelevät isänmaallisuuden ja historialliseen totuuteen pyrkivät rehelliset ihmiset).
Ne kirjeen kohdat, jotka ovat pillastuttaneet Knoblochin, ovat seuraavat:
a) ”Jos Te edelleen toimitte samoin kuin tähän asti, silloin saattaa tapahtua uusi pogromi (= joukkoväkivaltaisuuksia), joka on kauhea”;
b) ”Valmistautukaa totuuden päivään. Se on lähellä, eikä sitä voi enää pidätellä”;
c) Knobloch ei ole ”porvarillisen yhteiskunnan arvoinen”;
d) lisäksi kirjeessä todetaan, että Knobloch on ottanut omakseen kansallissosialistien ”rotuharhakuvitelman”.
Näissä kohdissa Knobloch näkee kunnianloukkauksen ja kansankiihotuksen. Ursula Haverbeck itse sanoo, ettei hänen kirjeessään ole kohtia, jotka antaisivat aihetta tuollaisiin syytöksiin.
Ursula Haverbeckin (synt. 1928) aiemmista vaiheista voidaan todeta, että hän kuuluu niihin saksalaisiin, jotka sodan jälkeen karkotettiin saksalaisten itäisiltä asuinalueilta (Tšekkoslovakian sudeettialueet, Jugoslavia, Ylä- ja Ala-Sleesia, Itä- ja Länsi-Preussi, Warthegau, Posen, Pommer, Danzig, Brandenburg; suuri osa karkotuista murhattiin, ja lähes kaikki tytöt ja naiset joukkoraiskattiin). Hän päätyi neljäksi vuodeksi Ruotsiin, ja opiskeli sen jälkeen mm. Skotlannissa.
Vuosina 1983-1989 Ursula Haverbeck toimi Elämän puolustamisen maailmanliitossa Saksan osaston presidenttinä. Myöhemmin hänestä tuli 9.11.2003 Vlothossa perustetun ”Holokaustin kiistämisen vuoksi vainottujen rehabilitointiyhdistyksen” varajohtaja (yhdistystä olivat perustamassa lähes kaikki tunnetut revisionistit, mm. Bernhard Schaub [josta tuli puheenjohtaja], Ernst Zündel, Robert Faurisson, Germar Rudolf, Jürgen Graf, Gerd Honsik, Wilhelm Stäglich ja Fredrick Töben).
Kesäkuussa 2004 Ursula Haverbeck tuomittiin 5 400 euron sakkoihin Bad Oeynhausenissa, koska hän oli Collegium Humanumin lehdessä ”Stimme des Gewissens” (”Omantunnon ääni”) ”epäillyt holokaustia”.
Kesäkuussa 2007 hänet tuomittiin 6 000 euron sakkoihin Dortmundissa, koska hän oli samassa lehdessä (marras-joulukuun numero 2005) kirjoittanut, että ”Hitleriä ei tule ymmärtää kuvitellusta holokaustista tai hänen oletetusta sotahulluudestaan käsin vaan maailmanhistoriallisissa raameissa tapahtuvasta jumalallisesta tehtävästä käsin.” Toinen pillastuttanut kirjoituksen kohta oli tämä: ”Hitler oli Saksan kansan vapauttaja, joka asettui vastustamaan sionistien ja juutalaisuuden germaanista rotua vastaan osoittamaa tuhoamistahtoa. Hitler oli voittanut luokkataistelun kansalaisyhteiskunnan ajatuksellaan ja temmannut Saksan kansan pois tuohon aikaan kaikkea hallinneesta toivottomuudesta ja palauttanut sille jälleen itseluottamuksen ja uskon elämänarvoiseen tulevaisuuteen.”
15.4.2008 hänet tuomittiin 1 500 euron sakkoihin Bad Oeynhausenissa, koska hän oli lehdessään väittänyt, että Auschwitzin keskitysleirissä juutalaisten kaasutus olisi teknisistä syistä ollut täysin mahdotonta.
Mainitussa vuoden 2007 oikeudenkäynnissä Ursula Haverbeck sanoi: ”Me emme elä ensinkään missään aidossa demokratiassa, minkä voi havaita jo siitä, että kaikki pelkäävät. Vallanpitäjät pelkäävät kansaa, siksi on kuonokoppalakeja (so. vaientamislakeja), ja kansa pelkää vallanpitäjiä, sen tähden se ei uskalla sanoa, mitä se ajattelee - - elämme pelkoyhteiskunnassa, siis menetetyssä demokratiassa.”
Saman oikeudenkäynnin loppupuheenvuorossaan hän sanoi: ”Hyvät naiset ja herrat tässä 39. rikosoikeuden suuressa salissa! Kun katson teitä, voin sanoa, ettei kukaan teistä ole 60 vuotta vanhempi. Toisin kuin minä kukaan teistä ei siis ole kokenut Kolmatta valtakuntaa, maailmansotaa, terroripommituksia, karkotuksia eikä myöskään hirvittävän hävityksen aikaa ja sitä seuranneen uudelleen rakentamisen ja uudelleen viljelemisen aikaa. Te olette jälkeenpäin syntyneitä, jotka enemmän kuin mikään aikaisempi sukupolvi on – kiitos nykyisen kommunikaatiotekniikan – jätetty alttiiksi poliittiselle valheelle. Kuitenkin te arvioitte historian ilmiöitä. Mistä te saatte perusteet arvioillenne? Oletteko tiedostaneet sen? Ja nyt teidän tulee antaa tuomio minusta. Sitä te ette kuitenkaan kykene ensinkään tekemään. Tämänkaltainen poliittisesti halveksittu artikkeli ei kuulu tuomioistuimen käsiteltäväksi, siitä ei sovi antaa sen enempää vapauttavaa kuin tuomitsevaakaan päätöstä. Esitän sen vuoksi, että oikeudenkäynti minua vastaan lopetetaan.”
Nyt saksalainen juutalaislauma on jälleen riepottamassa tukasta tätä 81-vuotiasta vanhusta tämän rehellisyyden, isänmaallisuuden, ryhdikkyyden ja pelottomuuden tähden.
Lisäys iltapäivällä 30.6.2009: Oikeudenkäynti tapahtuikin tänään nopeasti, kun huomasin tuomiosta uutisoitavan seuraavaa:
Ursula Haverbeck on tuomittu 2 700 euron sakkoihin kunnianloukkauksesta. Summaan on sisällytetty huhtikuulta 2008 peräisin oleva sakko (ehkä siis tuo yllä mainittu 1 500 euroa; siitä lienee aikoinaan valitettu, kun päätös vahvistetaan nyt). Uhkausta tai kansankiihotusta tuomioistuin ei Haverbeckin kirjeessä nähnyt.
Yllä olevasta linkistä käy ilmi lisää Haverbeckin kirjeen kohtia: Hän kehottaa, aivan oikein, juutalaista Knoblochia olemaan sekaantumatta Saksan sisäisiin asioihin. Knobloch voisi Haverbeckin mukaan aivan hyvin siirtyä kotimaahansa "Sisä-Aasiaan", jos Saksa ei miellytä. Tulee muistaa, että Ursula Haverbeckin kirje oli reaktio siihen, että juutalainen Knobloch ja koko Saksan juutalaisuus ajoivat äänekkäästi Haverbeckin koulun (Collegium Humanum) lakkauttamista! Koulu oli luokiteltu yleishyödylliseksi kouluksi, ja siinä oli Ursula Haverbeckin elämäntyö.
Nyt juutalaiset ovat siis karkottaneet Ursula Haverbeckin hänen itäisiltä asuinalueeltaan sodan jälkeen, aiheuttaneet hänelle myrkyllisillä valituksillaan oikeusistuimissa yhteensä 14 100 euron sakot (5 400 + 6 000 + 2 700), tuhonneet hänen koulunsa ja varmasti suuren osan hänen elämäntyötään ja varmasti he haluaisivat lypsää häneltä 500 euroa joka kerta kun hän uskaltaa avata suunsa kotimaassaan Saksassa.
Todellisuudessa Ursula Haverbeck on kuitenkin koko ajan ollut rehellinen, isänmaallinen, ryhdikäs, peloton, vastuuntuntoinen (ei ole vaiennut havaitsemistaan vääryyksistä) ja ihailtavan kestävä. Tällaisista piirteistä valheesta elävät ja murhanhimoiset juutalaiset tietenkin tahtovat rangaista niin raskaasti kuin mahdollista. Kotimaahansa he eivät poistu. Ehkä heillä on jo uusi kohta katsottuna, johon iskeä myrkyllinen tikarinsa.
