Vapaamuurarius

Ideologia, organisaatio ja politiikka

(KUVAT SUOMENTAJAN LISÄÄMIÄ, KIELI VANHAHTAVAA, KUTEN ALKUPERÄISKIELELLÄKIN)

Suomennos: Fenrir

 

Salaisen poliisin ja turvallisuuspalvelun, nykyisen SS-Obergruppenführerin
ja poliisin johtajan, tri. Kaltenbrunnerin kirjoittamalla esipuheella

Dieter Schwarz

Berliini 1944

---------------------------------------------------

NSDAP:n keskuskustantamo

Kuudes painos
101-130 tuhatta kappaletta
Kaikki oikeudet pidätetään
Paino: K&H Greiser Rastatt (Baden)

 

Esipuhe kuudenteen painokseen

Niiden henkisten voimien joukossa, jotka salaisesti toimivat Saksan vihollisten ja heidän liittolaistensa leirissä tässä sodassa, kuten edellisessäkin, seisoo vapaamuurarius, vaara, jonka toimia Führer on toistuvasti painottanut puheissaan.

Tämä kirjanen, joka nyt tuodaan saksalaisten ja eurooppalaisten saataville sen kolmannessa versiossa, on tarkoitettu valaisemaan tätä vihollista, joka toimii varjoissa. Vaikka vapaamuurarillisten järjestöjen toimille on laitettu piste useimmissa Euroopan maissa, vapaamuurariudelle täytyy antaa erityistä huomiota edelleen, ja erityisesti sen jäsenistölle, kuten sen poliittisille toimille ylikansallisessa mittakaavassa. Kesän 1943 tapahtumat Italiassa osoittavat jälleen kerran sen latentin vaaran, jota yksittäiset vapaamurarit, jopa heidän vapaamuurarillisten järjestöjensä tuhouduttua, edustavat. Vaikkakin vapaamuurarius kiellettiin Italiassa jo niinkin aikaisin kuin 1925, se on pitänyt yllä huomattavaa poliittista vaikutusvaltaa jäsenistönsä kautta ja se on jatkanut vaikutusvaltansa käyttöä salassa. Vapaamuurarit näin ollen seisoivat italialaisten pettureiden eturiveissä ja uskoivat olevansa kykeneviä murskaamaan fasismin kriittisellä hetkellä, häpeämättä pettäen Italian kansan. Tämän kirjasen kolmannen version tarkoituksena on tarjota selvempää tietoa tästä vapamuurarillisen korruption muodostamasta vaarasta ja pitää tahtoa itsepuolustukseen elossa.


Tri. Kaltenbrunner
SS-Gruppenführer
Poliisin johtaja

 

Esipuhe 1.-4. painoksiin (1938)

Tämän teoksen tarkoitus on käsitellä vapaamuurariuden periaatteellisia ongelmia perusteellisella tavalla. Teos ei väitä olevansa täydellinen; pikemminkin se pyrkii tarjoamaan RF:n turvallisuuspalvelun, SS:n, ja Salaisen valtionpoliisin autenttisiin arkistomateriaaleihin perustuvaa dokumentaatiota, valistaen näin yleisöä vapaamuurariuden muodostamasta uhasta useiden vuosisatojen aikana. Vapaamuurariuden ja kansallissosialismin sovittamattoman ideologisen ristiriidan yksityiskohtainen kuvaus, joka perustuu käytettävissä olevan arkistomateriaalin täydelliseen käyttöön, jääköön myöhempiin teoksiin.


Heydrich
SS-Obergruppenführer

 

Esipuhe viidenteen korjattuun painokseen

Vuonna 1942 maailman vapaamuurarius juhli 225. perustamisensa vuosipäivää. Kuten 200. vuosipäivänä, 225. vuosipäivää juhlittiin sota-aikana -- sodan aikana, jonka syttymiseen vapaamuurarius jälleen oli osittain syyllinen. Mutta kuinka erilainen tilanne olikaan vapaamuurariudelle verrattuna vuoteen 1917! Silloin se oli vaikutusvaltansa huipulla ja nautti mittaamatonta poliittista valtaa. Tänään, hyvin eri tavalla, sitä vaaditaan tilille tekosistaan: Euroopan terveet kansakunnat ovat päässeet vapaamuurarillisen ideologian korruptoivasta myrkystä; vapaamuurariuden suuret voimat ovat kärsineet vakavia takaiskuja ja niiden täytyy edelleen odottaa päiviensä päättymistä Euroopassa.

Poliittinen kehitys tämän tekstin ensimmäisestä julkaisusta on osoittanut niiden lausumien todenperäisyyden, jotka se sisältää. Jälleen kerran, maailman vapaamuurarius on nostattanut voimiaan rodullisesti terveitä liikkeitä vastaan, samalla vaatien noiden liikkeiden täydellistä hävittämistä.

Tietoisuus, joka Euroopan vironneiden kansojen täytyy pitää yllä liberaalin vapaamuurarillisen ajattelutavan hajoittavan korruption uudelleen järjestäytymisen ja otteen vallasta uudelleen saavuttamisen estämiseksi, on pakottanut kirjoittajan julkaisemaan korjatun ja laajennetun painoksen saksalaista ja eurooppalaisia kansoja varten, osallistuakseen vaatimattomalla tavalla Euroopan kansakuntien yhteisön henkiseen parantumiseen.

Dieter Schwarz

 

Osa 1.: Historiallinen alkuperä

I.

Juutalais-itämainen alkuperä

II.

Vapaamuurariuden kehittyminen Saksan ulkopuolella 18. vuosisadalla

1. Kehitys englantilaisista työlooseista 17. ja 18. vuosisadoilla (kiltaan kuulumattomat jäsenet
kivenhakkaajien killoissa - "vapaamuurari" -sanan alkuperä - Lontoon suurloosi
1717 - "muinaiset velvollisuudet")

2. Vapaamuurariuden kehitys Ranskassa ("valistuksen aika" ja Ranskan vallankumouksen ajatus -
juutalaisten tunkeutuminen englantilaisiin ja ranskalaisiin looseihin - juutalaiset instituutiot korkeimmilla asteilla)

3. Vapaamuurariuden kehitys Saksassa juutalaisten vapauttamiseen asti

a) englantilaiset vaikutteet

b) romaaniset vaikutteet

c) saksalaisen vapaamuurariuden kehitys spekulatiivisen filosofian vaikutuksesta
(saksalainen idealismi 18. vuosisadalla - vapaamuurariuden tarkoituksen muuttuminen
- Goethe ja vapaamuurarius - Saksan vapaussotien aikakausi)

III.

Vapaamuurariuden kehitys 19. ja 20. vuosisadoilla

1. Vapaamuurariuden osallistuminen vuosien 1789, 1830 ja 1848 vallankumouksiin
(vapaamuurarien tehtävä Ranskassa - demokratia ja tasavalta - paluu entiseen
- 1830 - 1848 - Napoleon III ja vapaamuurarien vastustus)

2. Juutalaisten tunkeutuminen porvarilliseen yhteiskuntaan loosien avulla (juutalaisten taistelu
tasa-arvosta - vapaamuurarillinen humanitarismi ja juutalaiskysymyksen suvaitseminen - juutalainen
loosi Frankfurt am Mainissa 1807 - juutalaisten pääsy Birkenfeldiin 1845)

3. Kehitys Saksan ulkopuolella 1870-1914

4. Saksan vapaamuurariuden asenne tänä aikana.

IV.

Kansainvälinen vapaamuurarius ja maailmansota

1. Loosien asenne entente-valtioissa (Saksan ja sen liittolaisten parjaaminen
- vapaamuurarien kongressit - vapaamuurarien rauhanpropaganda)

2. Loosien vaikutusvalta ja niiden korruptoiva työ - internationalistinen ajattelu - kenttäloosit)

Osa 2: Vapaamuurariuden organisaatio, työtavat ja päämäärät

I.

Organisaatio

1. Johannesloosit alimpana asteena.

2. Korkeampien asteiden loosit

3. Yhteys Johannes-vapaamuurariuden ja korkeampien asteiden vapaamuurariuden välillä

4. Vapaamuurariuden ylikansalliset järjestöt

5. Vapaamuurarilliset järjestöt Saksassa, entisessä Itävallassa, entisessä Tsekkoslovakiassa ja entisessä Puolassa:
a) Saksassa
b) entisessä Itävallassa
c) entisessä Tsekkoslovakiassa
d) entisessä Puolassa

II.

Vapaamuurariuden kaltaiset järjestöt

Odd Fellows

Order of Druids

Schlaraffia

Rotary Club

III.

Vapaamuurariuden naamioitu työ muissa järjestöissä

IV.

Ideologiset päämäärät.

1. Vapaamuurariuden peruskäsitteet (humanitarismi ja suvaitsevaisuus-veljeyden kansainvälinen
ketju - rodullisten ja kansallisten erojen kieltäminen, vapaamuurarillinen kosmopolitismi,
liberalismi ja demokratia)

2. Vapaamuurariuden kasvatukselliset metodit (kasvatuspäämäärät - vapaamuurarillisen kasvatuksen
metodit ja lopputulokset - rituaali - symbolismi - vapaamuurarilliset puheet, merkit ja
rakennuskivet - vapaamuurarilliset kirjoitukset)

V.

Vapaamuurariuden ja muiden ylikansallisten voimien välinen suhde

1. Vapaamuurarius ja kirkko (vapaamuurarius vastakirkkona - katolilaisuuden ja vapaamuurariuden
kamppailu - Paavin vapaamuurariuden kieltävät bullat - yhdistymispyrkimykset - Aachenin konferenssi 1928)

2. Vapaamuurarius ja juutalaisuus

3. Vapaamuurarius ja marxilaisuus (vapaamuurarius porvarillisena, demokraattis-liberaalina marxilaisuuden
etuvartiona - kommunismi ja vapaamuurarius - vapaamuurarilliset lausunnot kommunismista)

Osa 3: Vapaamuurarius kansallissosialismin vastustuksen muotona

I.

Vapaamuurarius ja fasismi (fasismin taistelu "vihreää käärmettä" vastaan - vapaamuurariudenvastainen
laki vuodelta 1925 - suurmestari Torrigiani vastaan fasismi - Mussolini ja vapaamuurarius)

II.

Vapaamuurarius ja kansallissosialismi

1. Kansallissosialistiset johtajat vapaamuurariudesta (Adolf Hitler -
Alfred Rosenberg - Herman Goering - Reichsleiter Buch)

2. Valtion ja puolueen haarojen lait ja säädökset looseja vastaan ja
puolue vastaan vapaamuurarilliset loosit ja järjestöt Saksassa

3. Kansallissosialismin taistelu vapaamuurariutta vastaan (loosien vapaaehtoinen
hajoittaminen, vanhojen preussilaisten loosien asenne - loosien puolustuskomiteat)

4. Maailman vapaamuurariuden taistelu kansallissosialismia vastaan. (Keskustelunaiheet
vapaamuurari- ja emigranttikongresseissa - boikottipropaganda - Kansanrintaman työ)

5. Yhteenveto (sovittamaton ristiriita kansallissosialismin ja vapaamuurariuden välillä)

 

Osa 1.: Historiallinen alkuperä

I.

Juutalais-itämainen alkuperä

Vapaamuurarius on kansallissosialismille vihamielisyyden ideologinen muoto, jonka merkitys, viimeisen kahden vuosisadan historiallisen kehityksen aikana, täytyy lukea verrattavaksi muiden ylikansallisten organisaatioiden vaikutusten kanssa, kuten poliittiset kirkot, maailmanjuutalaisuus ja marxilaisuus. Nykyisessä muodossaan sitä täytyy tarkastella porvarillis-liberaalina maailmanjuutalaisuuden etujoukkona.

Se korruptoi kaikkien hallitusmuotojen perustat, jotka perustuvat rodullisiin ja kansallisiin näkökulmiin ja antaa juutalaisille mahdollisuuden saavuttaa sosiaalinen ja poliittinen tasa-arvoisuus ja tekee näin ollen tietä juutalaiselle radikalismille sen vapauden, tasa-arvon ja veljeyden sekä kaikkien kansojen solidaarisuuden, Kansainliiton, pasifismin ja kaikkien rotuerojen hylkäämisen periaatteiden tukemisen kautta.

Kansainvälisten kontaktiensa ja riippuvuussuhteidensa avulla vapaamuurarius sekaantuu kaikkien kansojen ulkopoliittisiin suhteisiin ja tavoittelee hallinnollisten johtajien kautta salaista ulkomaan- ja maailmanpolitiikkaa, joka ei enää pysy hallituksen jäsenten kontrollissa.

Henkilökohtaisen vaikutusvaltansa sekä taloudellisen suosimisensa kautta vapaamuurarius takaa sen, että kaikki julkisen-, taloudellisen- ja kulttuurielämän paikat täytetään loosiveljillä, jotka tosiasiassa muuttavat vapaamuurariuden käsitteet toiminnaksi.

Kansallissosialistinen valtio on tuhonnut vapaamuurariuden järjestöt Saksassa ja on myös antanut nostetta samantapaisille toimille monessa muussa Euroopan maassa tämän sodan aikana. Mutta liberaali, vapaamuurarillinen ajattelumalli elää edelleen entisissä loosiveljissä. Lisäksi on vielä vaara, että vapaamuurarilliset ajatukset tekevät vastaiskun niiiden loosiorganisaatioiden kautta, jotka ovat maissa, joissa vapaamuurarit ovat edelleen vapaita tavoittelemaan päämääriään häiriöttä.

Niinpä tämän vihollisen tutkiminen ja perusopetuksen tarjoaminen siitä kaikille rotuveljille ei ole pelkästään asia, jossa on kyse mielenkiintoisten historiallisten kysymysten pohtimisesta; vaan ennemmin se on välitön velvollisuus taistelussa vihollistamme vastaan.

Vapaamuurarillisen symbolismin taustat

Vapaamuurarius on tiukasti liittoutunut juutalaisuuden kanssa, eikä pelkästään organisaationsa kautta. Jopa vapaamuurariuden symbolismi viittaa juutalaisuuteen tapojensa sekä hepreaan sanojensa ja merkkiensä kautta todellisena lähteenään. Vapaamuurarillinen käsiteuniversumi on heijastus juutalaisesta Lähi-Idän kuvituksesta ja käsitteistä.

Jahweh

Vanhan testamentin ajattelun pääkohta on Yahwehssa juutalaisten "jumalana": Itseasiassa usko moniin kansallisiin jumaluuksiin menestyi juutalaisten keskuudessa, joista Yahweh oli vain täysin merkityksetön aavikkojumala, kunnes hän valitsi "kansansa" (Israelin paimentolaisheimon), jonka avulla hän voisi kukistaa kaikki muut jumalat ja saavuttaa maailman hallinnan. Myöhemmässä juutalaisuudessa Yahweh oli ensin ylijumala, sitten ainoa jumala; mutta hänen alkuperäinen luonteensa säilyi täysin entisellään. Juutalaisuudelle nimi "Yahweh" tarkoittaa maailman orjuuttamista (katso Jesajan luku 60. jne.)

Temppeli

Yahweh-konseptin kehittymisen myötä juutalaisen uskonnollisen kultin keskittyminen tuli viedyksi loppuun. Monien Kanaanin maassa olleiden uhripaikkojen sijaan tuli yksi ainoa: ensin Shilo (myöhemmin Jerusalem); sitten kuninkaallinen teltta ja myöhemmin Salomonin temppeli, jota pidettiin Yahwehn talona. Aivan kuten Yahweh itsekin, Temppelistä tuli juutalaisten maailmanhallintasuunnitelmien symboli (katso Hesekiel, luvut 40-48; katso myös Uusi testamentti, Johanneksen ilmestys, luku 21).

Babylonian vankeuden jälkeisenä ajanjaksona "profeetallinen juutalaisuus" täydentyi papillisilla "lainopetuksilla" (Toora) sekä "Viisauden kirjoilla" (Chokmah). "Porvarillinen hyveellisyys" ja sosiaalinen järjestys ammennettiin naapurikulttuureilta raskaasti lainaamalla, kun Yahweh sai kosmisen luonnehdinnan "Maailman suurena rakentajana". Samaan aikaan raivattiin tie internationalistisille asenteille (messiaanisten opetusten levittämiselle).

Mysteerit

Syyrialais-foinikialaisten "mysteerien" hengelliset asenteet sulautuivat Vanhan testamentin ajatteluun suunnilleen Kristuksen syntymän aikoihin. Mysteerit omaksuivat "synnintunnon": sisäisesti repaleisen ihmisolennon, jolle "jumalallinen armo" myönnettiin mystisten, siis salaisten sanojen, merkkien ja rituaalien kautta saavuttamalla näin "pelastus" ja henkilökohtainen "ikuinen rauha". Kaikki "paha" liitettiin "Paholaiseen" (dualismi). Nämä käsitteet, joskus esitettynä suuresti kuvailtuina, heijastuivat juutalaisista "apokryfeistä" ja uuden testamentin teksteistä suunnilleen Kristuksen syntymän aikoihin kuten myös "gnostilaisissa" kirjoituksissa sitä seuranneena ajanjaksona.

Tämä koko käsitemaailma sai uuden piristysruiskeen vapaamuurariuden symbolismin ja opetuksien kautta. Hiramin legenda, Temppelin symboli uskonnollisine kirjoituksineen, rohkeuden mittaaminen loosiin pääsyn myöntämiseksi, symbolinen kuolemarituaali ja salaiset tunnistamismerkit muodostavat havaittavaan ja visuaaliseen tapaan sen, mikä myöhemmin paljastuu heidän opetuksissaan (ihmisen muokkaaminen rosokivestä silokiveksi, jotta voidaan rakentaa "ihmisyyden temppeli", "messiaaninen" "rauhan valtakunta" ja "maailman veljeys", kaikkien luonnollisten, rodullisten ja poliittisten muurien hylkääminen "maailman veljeydessä"). Symbolit ja opetukset eivät kuitenkaan ole yhdenmukaisesti alkuperäisiin muotoihin perustuvia, vaan ne esittävät värikkään sekoituksen aineksia suurimmasta mahdollisesta joukosta opetuksia (synkretismi), mikä tekee paljon vaikeammaksi todistaa heidän alkuperäänsä missään tietyssä tapauksessa.

Juutalaisen ajattelutavan kantaja

Tämä Lähi-Idän käsitemaailma tuotiin ensikertaa koko länteen kirkon kautta, joka uskollisesti vartioi juutalaista "perintöänsä". Arabialainen Islamin vaikutus alkaen seitsemänneltä vuosisadalta, ristiretkien kokemukset alkaen 11. vuosisadalla kuten myös juutalaisten filosofien vaikutus (Ibn-Gebirol, Maimonides, kabbalistit) alkaen 12. vuosisadalta, johtivat vahvempaan tämän juutalaisuudesta ammentavan käsitemaailman tulemiseen. Juutalaiset asenteet näin ollen palasivat läntiseen näkökenttään sen jälkeen kun ne ensin oli ajettu pois saksalaisen skolastisismin toimesta.

"Kristityt kabbalistit" (Pico de Mirandola) omaksuivat erityisen arvovallan akateemisessa maailmassa ja renessanssin uskonnollisissa yhteisöissä.

Skolastikot omistautuivat ensisijaisesti heprealaisille teksteille, joissa koko eksentrinen "salaisuuksien" ja outojen näkemysten etsiminen saattoi esittää osaa. Nämä pyrkimykset välittyivät Saksaan Johannes Reuchlinin ja muiden kautta. Salaseuroja perustettiin, jotka pyrkivät rakentamaan juutalaisia fantasioita teologisilla elementeillä systeemiksi alkemian, matematiikan, astronomian ja astorologian kuten myös taikuuden avulla.

 

II.

Vapaamuurariuden kehittyminen Saksan ulkopuolella 18. vuosisadalla

1. Kehitys englantilaisista työlooseista 17. ja 18. vuosisadoilla

Kontrastissa läntisten rakennustyömaakoppien ja läntisten kivenhakkaajien ja kivenhakkaajaliittojen sekä itämaista ammentavan historiankuvan kanssa voidaan tarkastella Regius Manuscriptiä vuodelta 1390 sekä Cooke Manuscriptiä vuodelta 1450, kahta vanhinta käsikirjoitusta keskiaikaisista englantilaisista rakennusmiehistä. Nämä asiakirjat käsittävät, korporatiivisena kansanperinteenä, tiivistelmän, legendamaisessa muodossa säilytettynä, asetuksista koskien käyttäytymistä yhtiön sisällä sekä toverillisten velvollisuuksien täyttämistä toisia ammattimiehiä kohtaan. Näitä kahta vanhinta asiakirjaa mukailtiin monissa muissa seuranneissa samantyyppisissä asiakirjoissa. On merkittävää, että korporatiivinen kansanperinne oli aina erittäin vahvasti perustunut ja vielä hyvin yksityiskohtaisella tavalla, Vanhan testamentin lagenda- ja käsitemaailmaan. Vapaamuurarit väittävät, että nämä Vanhan testamentin perustukset toivat yhtiöihin "oppineet", jotka huolehtivat englantilaisten yhtiöiden hengellisestä hyvinvoinnista pastoreina.

Kiltoihin kuulumattomat jäsenet kivenhakkaajalooseissa

Nämä "oppineet" esittivät myös toista merkittävää roolia vapaamuurariuden kehityksessä. He olivat ensimmäiset ei-korporatiiviset jäsenet korporatiivisissa piireissä, yhdessä yhtiöiden ylimystöön kuuluvien patruunoiden kanssa, jotka olivat ottaneet kiltojen edustuksen tehtäväkseen viranomaisten edessä ja joilla oli nimitysoikeus näiden kiltojen kautta. Ajan mittaan kehittyi tilanne, jossa nämä patruunat ja oppineet toivat ystäviä ja sukulaisia kiltoihin jäseniksi, jotka olivat saaneet samaan aikaan nimityksen loosit. Tämä päti erityisesti kivenhakkaajaloosien kohdalla.

Niinpä jo niinkin aikaisin kuin 17. vuosisadan alkupuoliskolla voimme havaita suuren määrän tällaisia ei-korporatiivisia jäseniä monissa korporatiivisissa looseissa. Näissä piireissä ammatillisen- ja kiltatoveruuden käsite väheni rajusti taustalle sosiaalisuuden alta. Ulkoisesti tätä kehitystä luonnehti tosiasia, että nämä loosit muuttivat päämajansa pois kiltahalleista tavernoihin.

Sanan "vapaamuurari" alkuperä

Uskomus, että kiltamuurareiden ja hyväksyttyjen, mutta kiltaan kuulumattomien loosin jäsenten välinen kontrasti löysi tiensä termiin "vapaat ja hyväksytyt muurarit", on perusteeton. Tätä määritystä käytettiin kaikista loosin jäsenistä, jopa kiltoihin kuuluvista jäsenistä.

17. vuosisadan loppuun mennessä löydämme termin "vapaamuurari" jo yleisessä käytössä, kuten monet aikakauden tekstit ja opiskelijavitsi Dublinin Trinity Collegessa 1688 osoittavat. Teksteissä ja kuvauksissa 17. vuosisadalta näemme myös kiltaan kuulumattomia jäseniä looseissa jo hatrjoittamassa symbolista vapaamuurariutta.

Lontoon suurloosi 1717

Vuonna 1717 alkoi vapaamuurariuden historiassa uusi ajanjakso. Tänä vuonna neljä lontoolaista loosia sulautui "Lontoon ja Westminsterin suurloosiksi" juhliakseen suojeluspyhimystään Johannes Kastajaa toveruudessa ja arvokkaalla tavalla. Kuitenkin sulautumisen perusteet olivat puhtaasti sosiaalisia.

On tärkeää, että tässä vaiheessa ei ollut enää korporatiivisia muurareita tämän uuden suurloosin virkailijoiden joukossa. Luotettavaa tietoa tämän uuden järjestön varhaisista vuosista ei ole saatavilla.

Vapaamuurarillinen henkilöstöpolitiikka

Vuonna 1721 Lontoon suurloosi onnistui voittamaan puolelleen monia englantilaisen korkean aristokratian jäseniä. Montagun herttua saatiin suurmestarin virkaan. Näin alkoi kehitys, joka on ollut luonteenomaista englantilaiselle vapaamuurariudelle aina tähän päivään saakka. Koska aina näistä ajoista lähtien englantilaisen vapaamuurariuden tavoitteena on aina ollut voittaa puolelleen käännynnäisiä aristokratiasta, suurisuuntainen vapaamuurarillinen jäsenpolitiikka sai alkunsa, jonka tavoitteena on asettaa vapaamuurareita kaikkiin johtaviin asemiin brittiläisessä imperiumissa; näinpä ei voi juuri olla epäilystä konfliktista vapaamuurariuden ja brittiläisen hallinnon johtajuuden välillä. Tämä osoittaa todeksi otaksunnan, että Englanti käyttää vapaamuurariutta työkaluna maailmanpolitiikassa. Englantilaisten vapaamuurarien voima kävi selväksi 1799, kun he ensimmäisen kerran saivat salaseurat kieltävän lakialoitteen torjuttua Englannin parlamentissa ja muutoksen siihen, joka nimenomaan jättää vapaamuurarit sen vaikutuksen ulkopuolelle.

Muinaiset velvollisuudet

Montagun herttuan ehdotuksesta, sekä Whartonin suurmestariuden valvonnassa, ilmestyi ensimmäinen vapaamuurariuden säännöt sisältävä kirja, tekijänä oppinut Anderson. Kirjan pääosa, niinsanotut "muinaiset velvollisuudet", joka vaikutti merkittävästi vapaamuurariuden myöhempään kehitykseen, kehitettiin ensimmäistä kertaa periaatteiksi. Yhdessä "Vapaamuurariuden muinaisten maanmerkkien kanssa", joka on yhteenveto vapaamuurarillisista laeista ja perinteistä, "Muinaiset velvollisuudet" ovat edelleen tämän päivänvapaamuurariuden ideologisena suuntana.

2. Vapaamuurariuden kehitys Ranskassa

Vapaamuurarius saavutti Ranskan englantilaisten maahanmuuttajien välityksellä. Vuonna 1725 perustettiin ensimmäinen loosi englantilaisen pitämään majataloon. Toinen vapaamuurarillinen loosi avatiin 1729. Vapaamuurarius levisi hyvin nopeasti Ranskassa. Toisin kuin Englannissa, kehitys ei ollut niin yhdenmukaista. Voidaan erottaa kaksi 18. vuosisadan ranskalaisen vapaamuurariuden kehityslinjaa.

Valistuksen aika

Toinen linja toimi spekulatiivisesti ja kasvatuksellisesti. Siihen kuului erityisesti Ranskan vallankumouksen eturivin intellektuelleja ja ajattelijoita kuten Paine, Montesquieu, Voltaire, Mirabeau, Marat, Lafayette, Philippe Egalite ja Abbe Sieyes.

Ensyklopedistit

Pariisissa toimi vuodesta 1769 lähtien ensyklopedistien loosi, jota kutsuttiin "Ninsin sisaruksiksi". Tämän loosin jäsenten joukossa olivat Helvetius, Lalande, Benjamin Franklin, Count La Rochefoucauld, d'Alembert, Camille Desmoulins, Diderot sekä Brissot.

Ranskan vallankumouksen ajatusmaailma

Tässä vaiheessa Ranskan vallankumouksen pääperiaatteet ja ajatukset saivat luonteenomaiset piirteensä ja niitä kehitettiin pidemmälle. "Vapauden, veljeyden ja tasa-arvon" iskulause, kaikkien ihmiskasvoja kantavien välisen tasa-arvon periaate ja ihmisten yleismaailmallisten oikeuksien periaate kehitettiin tässä loosissa ja sitä edistettiin agressiivisesti vallankumouksellisessa hengessä. Kaikkien arvojen päälaelleen kääntäminen astui esiin. Absolutistisen hallitusmuodon ja vapaamuurarillisen demokratian ja tasavaltalaisuuden vastustaminen oli erityisen kiistan aiheena näissä konflikteissa.

Tämä suunta saavutti kliimaksinsa ja samaan aikaan tilapäisen päämääränsä onnistuneesti, siis Ranskan vallankumouksen. Ranskassa toimi 629 loosia, joista 65 pelkästään Pariisissa.

"Veljeskunta" -käsite

Samaan aikaan toisenlainen aalto kuitenkin saavutti ranskalaisen vapaamuurariuden, joka omasi enemmänkin katolilaisen luonteen. Tämä aalto pyrki johtamaan vapaamuurariutta enemmän keskiaikaisten veljeskuntien suuntaan. Scot Ramsayta, brittiläisen kruununtavoittelijan opastajaa, täytyy pitää heidän pääedustajanaan. Hän oli Fenelonin arkkipiispan ystävä, joka kääntyi katolilaisuuteen Fenelonin neuvosta, tullen näin Lazariittien veljeskunnan jäseneksi. Koska monet katolilaiset papit kuuluivat vapaamuurarillisiin looseihin tänä aikana, voidaan olettaa, että katolilaiset yrittivät muuttaa vapaamuurariuden tarkoituksen sisältäpäin tehdäkseen myös sen toimista kirkolle hyödyllisiä.

Korkeammat asteet

Tästä aallosta syntyi pian hyvin monimutkainen korkeampien asteiden järjestelmä, joka levisi aktiivisesti koko ajanjakson.

Tarkka kuuliaisuus

Tässä yhteydessä täytyy mainita, että "Tarkan kuuliaisuuden" perustajan Saksassa, paroni von Hund und Altengrotkaun, on täytynyt olla yhteydessä näiden piirien edustajien kanssa ollessaan Pariisissa. Myöskin hän kääntyi katolilaisuuteen. "Tarkka kuuliaisuus" oli korkeampien asteiden järjestelmä, joka saksalaisten loosien maailmassa onnistui saavuttamaan suurta vaikutusvaltaa aikanaan ja joka tähtäsi kaiken vapaamuurariuden muokkaamiseen ritarillisten veljeskuntien yhteyteen. Sen jäsenet olivat velvollisuuden sitomia erityiseen rajoittamattomaan velvollisuuteen tarkinta kuuliaisuutta ja alistumista ( stricta observantia ) kohtaan "kuuliaisuuden osoituksen" kautta.

Juutalaisten tunkeutuminen englantilaisiin ja ranskalaisiin looseihin

Suvaitsevaisuus, joka on ankkuroitunut "muinaisiin velvollisuuksiin" ja jota kehitettiin edelleen yhdessä vapaamuurarillisen humanismin kanssa valistuksen ajan Ranskassa, mahdollisti juutalaisten tunkeutumisen porvarilliseen yhteiskuntaan vapaamuurariuden avustuksella hyvin aikaisessa vaiheessa Englannissa ja Ranskassa ja näin emansipaation saavuttamisen. Vuosina 1723 ja 1725 juutalaiset nimet näkyvät jo englantilaisten vapaamuurariloosien jäsenluetteloissa. Vuonna 1732 eräs loosi siirsi kokouksen lauantai-illasta sunnuntaille vain mahdollistaakseen juutalaisten jäsenten osallistumisen loosin työhön. Juutalainen vaikutus näyttää olleen melko suuri tänä aikana, siitä päätellen, että niinkin aikaisin kuin 1732 katupuhuja Henley piti puheen, jossa hän hyökkäsi "juutalaisvapaamuurareita" vastaan. "Muinaiset vapaamuurarit", jotka ilmestyivät kuvioihin 18. vuosisadan puolivälissä, omasivat erityisen rukouksen juutalaisia looseja varten.

Juutalaiset korkeampien asteiden organisaatiot

Ranskassa tämä kehitys kulki eteenpäin paljon nopeammin ja päättyi Ranskan vallankumoukseen, joka toi täydellisen sosiaalisen sekä poliittisen tasavertaisuuden juutalaisille.

Monia korkeampien asteiden järjestelmiä kehitettiin koko 18. vuosisadan puolivälin ajan business-nälkäisten juutalaisten toimesta ja myytiin "salaisena oppina" korkeaan hintaan.

3. Vapaamuurariuden kehitys Saksassa juutalaisten vapauttamiseen asti.

a) Englantilaiset vaikutteet

Ensimmäinen loosi, joka myöhemmin otti nimen "Absolom" ja toimi suoraan Lontoon suurloosin alaisuudessa, perustettiin Hampurissa 1737 vapaamuurari Charles Sarryn johdolla. Englantilainen vaikutus oli näkyvää loosin jäsenpolitiikassa, mikä oli valtion johtajien ja vaikutusvaltaisten henkilöiden käännyttämistä.

Tämä johti yritykseen käännyttää Preussin kruununperijä, josta myöhemmin tuli Fredrik Suuri ja jota ohjattiin vapaamuurariutta kohti hyvin taitavalla tavalla, mutta joka menetti kiinnostuksensa vapaamuurariuteen ensimmäisenä hallitusvuonnaan ja jota ei juuri näkynyt loosien toiminnassa seuranneina vuosina.

Englantilaista vaikutusta seurasi myös loosien perustaminen Braunschweigiin, Bayreuthiin, Meiningeniin, Breslauhun sekä Frankfurt am Mainiin.

b) Romaaniset vaikutteet

Ranskalaisilla vaikutteilla oli johtava rooli saksilais-puolalaisen marsalkka Rutowskin loosien perustamisessa Saksiin ja Böömiin. Kuten jo todettiin, monet korkeampien asteiden loosit tunkeutuivat Ranskasta Saksaan.

Sekaannus 18. vuosisadan saksalaisissa looseissa

Näiden toisistaan eroavien suuntausten konflikti aiheutti uskomatonta sekaannusta saksalaisissa looseissa 18. vuosisadalla, huipentuen paroni von Hundin "Tarkassa kuuliaisuudessa", skottilaisissa looseissa, Clermont-Rosachenin järjestelmässä, "Afrikkalaisissa mestariarkkitehdeissä" ja "Uusissa kultaristiläisissä ja ruusuristiläisissä" sekä monissa muissa järjestöissä.

Illuminati

Se, että myös poliittiset vaikutukset tulivat vääjäämättä esiin, erillään innostuksesta ritarillisiin veljeskuntiin ja mysteerien etsimiseen, oli selvää. Tässä merkittäviä ovat Bischoffswerderin ja Woellnerin alaisten ruusuristiläisten työ ja pyrkimykset, joilla oli hallussaan suuri vaikutusvalta Preussin pääministerissään kuten myös Ingolstadtilaisen Adam Weishauptin Illuminati -veljeskunnassa, joka herätti suurta huomiota. Weishaupt tunnettiin ateistisista ja vallankumouksellisista taipumuksistaan, kuten myös yhteyksistään Ranskan vallankumoukseen. Tosiasia on, että Weishaupt, entinen jesuiitta-oppilas, rakensi veljeskuntansa jesuiittamallin mukaisesti, korjasi muutaman vapaamielisen kirjan, joissa hän väitti, että Illuminatin tulisi asteittain miehittää kaikki vaikutusvaltaiset virat toimiakseen veljeskunnan tarkoitusperien hyväksi. Paroni von Kniggen avulla hän onnistui huomattavissa määrin laajentamaan veljeskuntansa perustaa vapaamuurariuden avulla. Weishaupt kantoi veljeskunnallista nimeä "Spartacus". Jesuiittojen puolesta, jotka jälleen kerran onnistuivat saavuttamaan vaikutusvaltaa, Illuminatin veljeskunta kiellettiin Baijerissa 1784 ja monet sen jäsenistä pidätettiin. Weishaupt kuitenkin onnistui pakenemaan ystäviensä avulla. Vapaamuurarillisten lähteiden mukaan hänen toimintansa veljeskunnassa olivat väitetysti lakanneet 1785, mutta huhuja jäi kiertämään koskien sitä, mitä aatteellista toimintaa jatkettiin, erityisesti Ranskan vallankumouksen aikana.

Vapaamuurarius Preussissa

Preussissa vapaamuurarius kehittyi suhteellisen rauhalliseen tapaan toisin kuin muualla Saksassa. Kuitenkin sekaannus "Tarkassa kuuliaisuudessa" vaikutti myös Preussin vanhimpaan suurloosiin, "Suureen kansalliseen äitiloosiin 'Kolmessa maapallossa'". Tämä johti "Suuren saksalaisten vapaamuurarien valtionloosin" perustamiseen 1770, jonka takana oli palveluksessa oleva kenraali Johann Wilhelm Kellner von Zinnendorf. Tämän lisäksi "Royal York de l'Amite" -loosi, jonka perustivat ranskalaiset sotavankiupseerit, toimi Englannin suurloosin alaisuudessa. Rituaaliensa muuttamisen jälkeen, jonka sai aikaan capucinilaismunkki Ignaz Aurelius Fessler, se otti nimen "Preussin suurloosi" tai "Royal York Ystävyyden puolesta". Nämä kolme preussilaista suurloosia, joihin myöhemmin alettiin viitata varsinaisina "vanhoina preussilaislooseina", saivat erikoisaseman vuoden 1798 "salaisten seurojen" vastaisen lain suhteen.

c) Saksalaisen vapaamuurariuden kehitys spekulatiivisen filosofian vaikutuksesta

Vapaamuurarilliset kirjoitukset, erityisesti ne, jotka on tarkoitettu puolustamaan vapaamuurariutta, mainitsevat usein Saksan historian ja Saksan intellektuellin elämän suurmiehiä, jotka ylläpitivät suhteita vapaamuurariuteen tai jotka olivat itse vapaamuurareita. Fredrik Suuren lisäksi, jonka suhteet vapaamuurariuteen on jo mainittu, nämä miehet olivat enimmäkseen filosofeja ja kirjailijoita saksalaisessa idealismissa 18. vuosisadan viimeisen kolmanneksen aikana, jotka esitetään todellisen vapaamuurariuden kantajina vapaamuurarillisissa kirjoituksissa.

Saksalainen idealismi 18. vuosisadalla

Vapaamuurarit väittävät myös usein, että nämä miehet saivat ratkaisevaa inspiraatioita looseissa ja näin ollen heidän luovuutensa hedelmistä pitää antaa kunnia vapaamuurariudelle. Nämä vapaamuurarilliset näkemykset, jotka esitetään usein hyvin taitavasti, ovat vietelleet monia päättämättömiä rotuveljiä vapaamuurariuteen, kun monet loosien vastustajat ovat menneet niinkin pitkälle, että ovat hyökänneet suuria saksalaisia vastaan, jotka ovat kuuluneet looseihin, yhdessä heidän töidensä kanssa ja kuvanneet heidän jäsenyyttään sietämättömäksi Saksan intellektuellille elämälle ja Saksan historialle, tutkimatta tuon ajan poliittisia ja kulttuurillisia olosuhteita.

Yhdistynyttä Saksaa, joka olisi voinut tarjota näille miehille kansallisen tehtävän, ei ollut tuolloin olemassa. Monet jaetun isänmaan lukuisista prinsseistä olivat kaikkea muuta paitsi ihanteellisia edustajia kansalle. Kirkot olivat täydellisen kalkkiutuneisuuden tilassa. Dogma esti kaiken vapaan ajattelun. Luonnontieteet olivat ensimmäisiä, jotka vapauttivat itsensä kuristusotteesta, joka tappoi kaiken aloitteellisuuden ja ensimmäisiä, joka saavutti kaikkein hienoimmat edistysaskeleet. Humanismin toinen aikakausi näytti sarastavan ja sen kanssa ristiriidat nousivat taas koskien koko ihmislajin kasvatusta ja sen korkeampaa kehitystä.

Porvariston intellektuelli elämä tuohon aikaan ei ollut missään yhteydessä tämän päivän vapaamuurariuden internationalismiin. Ajattelijat vaikuttivat syrjäänvetäytyneiltä kaikista niistä, jotka toisella puolella rajaa omissa pienissä saksalaisissa valtioissaan omasivat samoja näkemyksiä koskien tarvetta vapauttaa itsensä kirkkojen dogmeista ja jotka olivat kyllästyneitä opillisiin kiistoihin. Samaan aikaan he vastustivat absolutismin ylilyöntejä. Schiller ei koskaan ollut vapaamuurari, mutta kuitenkin koki saman kehityksen.

Kristinusko oli jo ymmärtänyt perusteellisesti väärin sekä vääristellyt antiikin humanitarismin ihanteita. Nyt näemme vapaamuurariuden omineen saman konseptin ja muuttaneen sen kaikkien kansojen ja rotujen kieltämisen ideologiaksi, räikeässä ristiriidassa antiikin rodulle perustuneiden käsitysten kanssa. Vapaamuurariuden opinjulistuksissa, aina kun niitä julkistettiin, tämä ristiriita ei ollut millään muotoa kovin ilmiselvää. Aikansa valaistuneille sieluille vapaamuurarius näytti olevan kaikkien parhaitten ihanteiden yhteensulautuma.

Tämän vuoksi Fredrik Suuri, Goethe, Herder, Klopstock, Fichte, Lessing ja monet muut astuivat loosien temppeliin. Tällä tavalla runous ja taiteelliset tuotokset, jotka syntyivät, päätyivät tämän päivän loosien käyttöön vapaamuurariuden mittaamattoman arvokkaina tuotoksina, mutta joilla ei ole mitään tekemistä tämän päivän vapaamuurariuden kanssa.

Muutos vapaamuurariuden tarkoituksessa

Mitä 18. vuosisadan saksalaiset intellektuellit käsittivät vapaamuurariudeksi, oli olemassa vain heidän mielikuvituksessaan ja oli kaukana loosien todellisista olosuhteista ja tarkoitusperistä. Juuri nämä miehet, jotka tänä päivänä esitetään vapaamuurariuden suurien ihanteiden tähtitodistajina, huomasivat tämän pian ja kääntivät selkänsä vapaamuurariudelle.

Fredrik Suuri ei ottanut osaa yhteenkään loosikokoukseen ensimmäisen vallassaolovuotensa (1740) jälkeen ja omaksui kriittisen suhtautumisen monia loositoimintoja kohtaan viimeisinä elinvuosinaan, toivoen niiden toimivan ainoastaan porvariston sosiaalisina yhdistyksinä (katso hänen kirjeensä vuodelta 1779 vapaamuurarien eräiden arvonimien hakemista vastaan). Lessing ja Fichte jättivät loosit suuttumuksesta. Stolbergin veljekset lopettivat ja Herder, joka astui loosiin Riikassa 1766, ei koskaan kutsunut itseään vapaamuurariksi Weimarissa. Se mitä "Vapaamuurariuden suuri käsikirja" kirjoittaa Herderistä sopii kaikkiin suuriin saksalaisiin tuona aikana, kun se lausuu: "Sille järjestön merkityksellisyydelle, perustalle ja tarkoitukselle hän rakensi oman järjestelmänsä, jota hän oli kerran halunnut edistää".

Goethe ja vapaamuurarius

Se, että Goethe ei ollut tuo innokas loosiveli, jollaisena vapaamuurarit hänet mielellään esittävät, myönnetään avoimesti hyvin tunnetuissa vapaamuurarillisissa lähteissä ("Vapaamuurariuden yleinen käsikirja" ja "Vapaamuurariuden kansainvälinen sanakirja"). On totta, että 1782 hänet ylennettiin mestariksi ja hänet päästettiin sisempään veljeskuntaan, mutta edes vapaamuurarit eivät voi tehdä lausuntoja koskien hänen myöhempää osallistumistaan loosin työhön. Vuoden 1782 loppuun mennessä Weimarin loosi sulki ovensa riitojen vuoksi, jotka syntyivät loosien ja loosiveljien sekaannuksesta. Goethen myöhempi mielipide vapaamuurariudesta näkyy raportista, jonka hän itse on kirjoittanut toimiessaan prinssi Karl Augustin ulkoministerinä, kun loosiveljet Jenassa jättivät hakemuksen loosinsa uudelleen perustamisesta 1807. Siinä hän lausui:

Goethen raportti vapaamuurariutta vastaan

"Vapaamuurarius luo valtion valtiossa. Missä sitä vain alkaakin esiintyä, hallituksen pitäisi pyrkiä hallitsemaan sitä ja tehdä se harmittomaksi. Sen tuominen jonnekin missä sitä ei ole ollut, ei koskaan ole suositeltavaa... ja pienissä kaupungeissa, kuten Rudolfstadtissa, esimerkiksi, sellainen järjestö palvelee eräänlaista sosiaalista tarkoitusta. Täällä Weimarissa me emme tosiaan tarvitse sitä, ja Jenassa pidän sitä vaarallisena, niillä perusteilla jotka yllä mainitsin sekä monilla muilla myös. Kuka tahansa, joka voisi kuvitella samantien jäsenistön kokonaisuutta, josta loosi voi koostua puoli vuotta loosiin hyväksymisen jälkeen, pitäisi asiaa huolestuttavana."

Merkittävää on, että näitä lauseita ei voida löytää "Yleisestä käsikirjasta" tai "Kansainvälisestä sanakirjasta", jotka lainaavat kaikkea, joka tukee vapaamuurarillisia väitteitä. Eräästä toisesta Goethen tekstistä, joka on päivätty 1.5.1808, voidaan päätellä, että ainoastaan Sachsen-Weimarin Karl August vaati Amalia Loosin uudelleenavaamista Weimariin, muodollisesti käskien Goethen suorittaa tarvittavat toimenpiteet. Tässä Goethe pikemminkin kutsuu vapaamuurariutta "quasi-mysteereiksi". Tämän tekstin myötä Goethe piti tehtäväänsä täytettynä, koska muuta tietoa hänen osallistumisestaan loosityöhön ei ole; toisaalta taas hän osoitti pyynnön Amalia Loosin johtajalle 5.10, joka alkaa seuraavasti:

"Teidän korkeutenne tekisi minulle erityisen palveluksen, jos voisitte lukea minut poissaolevaksi jollain diplomaattisella tavalla, joka ei ole sopimaton vapaamuurariudelle ja pidättää minut tehtävistäni seuran suhteen..."

Goethen tämän jälkeen tapahtuneet toiminnot loosin kanssa jäivät sosiaalisiin kohteliaisuuksiin. Niinpä 1830, nimityksensä johdosta Denkversen loosin kunniajäseneksi, hän lähetti pyyntönsä enimmäkseern poikansa Augustin toimiston kautta, joka astui loosiin 1815.

Vapaamuurarien yrityksiä esittää 18. vuosisadan suuret saksalaiset vapaamuurariuden henkisen elämän edustajina täytyy kutsua historian vääristelyksi; koska nämä väitteet on tehty paremman tietämyksen vastaisesti, kuten monet voivat nähdä seuraavasta "Suuren kansallisen äitiloosin 'Kolmessa maapallossa'" loosimerkinnän lainauksesta, joka on päivätty 7.5.1868:

"Valitus, että intelligentsia on vetäytymässä looseista ei ole uusi. Todellakin suurimmat kirjailijamme ovat esittäneet saman valituksen. Herder oli loosin jäsen vähän aikaa; Lessing vetäytyi pois kuuluttuaan seuraan muutaman vuoden. Fichte teki samoin, Goethe piti yllä ylevää varautuneisuutta ja osallistui loosin työhön vain poikkeustapauksissa, kuten Wielandin muiston kunnioittamisessa, muistopäivissä jne. Schiller ei koskaan astunut seuraan, vaikkakin, kuten hänen kirjeenvaihdostaan Koernerin kanssa voidaan nähdä, hän oli hyvin informoitu veljeskunnan toimista ja päämääristä. Jopa Fredrik Suuri, loosimme perustaja, kääntyi veljeskuntaa vastaan vain muutama vuosi veljeskuntaan liittymisensä jälkeen..."

Saksan vapaussotien aikakausi

Se mikä pätee 18. vuosisadan saksalaisiin runoilijoihin ja ajattelijoihin, pätee myös saksalaisiin vapaustaistelijoihin ja runoilijoihin Napoleonin aikana, kuten Bluecheriin, Steiniin, Gneisenauhun, Schanhorstiin, Schenkendorfiin ja muihin. Jopa nämä miehet antoivat uuden tulkinnan vapaamuurariudesta mielissään: heille siitä tuli suurten ajatusten äärellä olevien miesten seura. Samaan aikaan ja samalla tavalla he ottivat etäisyyttä loosin todellisiin toimiin. Loosien osoittama syvä kunniattomuus ja kansallisen kunnian puute suhteessa kansalliseen tehtävään on todistettavissa Brandenburgin "Fredrik hyveen puolesta" -loosin avulla, joka kuului "kolmeen maapalloon" ja joka lähetti kiertokirjeen vuonna 1808, joka sisältää seuraavat lauseet:

Ranskalaiset upseerit saksalaisissa looseissa

"Mutta kuinka paljon iloa jälleen koimmekaan, kuinka paljon iloisia tunteja taas saimmekaan temppelissä! Kuinka moni kunniallinen mies ja veli astuikaan seuraamme ja piti valaistunutta veljeskuntaa kotinaan! Erityisesti meillä oli ilo vihkiä monta ranskalaista upseeria eri rykmenteistä samaan loosiin ja niinpä toivomme osallistuneemme ihmisyyden, kärsivällisyyden, universaalin veljesrakkauden edistämiseen, yhdistämällä monia kunnollisia miehiä lähemmäksi itseämme..."

Tähän liitetty jäsenluettelo pitää sisällään 16 ranskalaisen upseerin nimet, 96 muun jäsenen joukossa. Tämä veljeily maansa vihollisten kanssa on vieläkin kuvottavampaa kun näkee preussilaisen kapteenin nimen ranskalaisten upseerien nimien seassa ja huomaa loosikirjoista, että kapteeni osallistui loosin työhön ranskalaisten upseerien kanssa.

Napoleonin armeijan ranskalaiset upseerit, jotka myös antoivat hyväksyä itsensä saksalaisiin looseihin, ilmeisesti toimivat selkeän suunnitelman mukaan, kuten ranskalaisen loosin kartasta vuodelta 1809 näkee. Aikansa siviili- ja sotilasloosien lisäksi, jotka on luokiteltu yksiköiden ja palvelushaarojen mukaan, kartta luettelee erityisesti suurloosit Ranskan ulkopuolella, jotka olivat tekemisessä Suuren Orientin kanssa ja vierailut, joita pidettiin edullisina Ranskan armeijan jäsenille. "Preussin" alla kartta kertoo: "Berliini: Suuri kansallinen äitiloosi, kutsuttu 'Kolmessa maapallossa'".

Napoleon

Kysymys siitä, oliko Napoleon I vapaamuurari, on kiistanalainen jopa vapaamuurarien itsensä keskuudessa. Selkeitä todisteita ei ole saatavilla. Koko joukko todisteita viittaa siihen, että Korsikalainen ei kuulunut mihinkään loosiin. Kuitenkin Napoleon näyttää olleen kiinnostunut valjastamaan vapaamuurarius poliittisiin tarkoituksiin. Niinpä hän lähetti suuren osan marsalkoistaan looseihin: Massenan, Augeraun, Serruriwerin, Moreaun, Kellermannin, Mortierin, Monceyn, Soyultin, Oudinotin, Lefebren, MacDonaldin, Muratin, Neyn, Bernadotten (myuöhemmin Ruotsin kuningas), Perignonin, Sebastianin, Lannesin ja Poniatowskin, jotka kaikki kuuluivat looseihin ja joissakin tapauksissa pitivät korkeita virkoja Ranskan suurlooseissa. Entinen jakobiini Cambacieres oli mies, jota pidettiin hänen todellisena oikeana kätenään näissä asioissa ja vuoteen 1814 asti hän oli "Ranskan suuren Orientin" suurmestari ja vuodesta 1806 alkaen "Ranskan muinaisen ja hyväksytyn skottilaisen riitin korkeimman neuvoston suurkomentaja". Jopa keisarin kaksi veljeä, Joseph ja Louis, olivat Ranskan vapaamuurariuden suurmestareita.

Yrityksissään saada loosit toimimaan hyväkseen, Napoleon teki virheen olla ottamatta kansainvälistä vapaamuurariutta huomioon laskelmissaan. Niinpä päättäväinen vihollinen nousi häntä vastaan vapaamuurariuden englantilaisessa haarassa, vihollinen, joka vieläpä sai tukea kaikissa Korsikalaisen sortamissa maissa olleilta vapaamuurareilta.

 

III.

Vapaamuurariuden kehitys 19. ja 20. vuosisadoilla

l. Vapaamuurariuden osallistuminen vuosien 1789, 1830 ja 1848 vallankumouksiin.

Ranskalaisten vapaamuurarien esittämä rooli Ranskan vuoden 1789 vallankumouksen intellektuellissa valmistelussa ei ole enään kenenkään kiistämä. Vapaamuurarit kuitenkin pyyhkäistiin pois radikaalien puhdistuksessa 1792, kohtalo, jonka porvarillis-liberaalit etujoukot usein kärsivät myöhemmin tulleissa verisissä kansanmellakoissa. Kuitenkin vallankumouksellisten periaatteiden ja kirjoitusten seuraukset olivat hirvittäviä ja ne määrittivät kehityksen tätä seuranneena aikakautena ympäri maailman.

Ihmisoikeudet

"Yleismaailmalliset ihmisoikeudet" työstettiin Aachenin looseissa, niitä propagoitiin Ranskan konventissa, jonka piti 1.9.1791 vapaamuurari Lafayette ja ne nostettiin Ranskan perustuslain perustaviksi periaatteiksi "Ihmisoikeuksien ja kansalaisten oikeuksien julistuksessa". Nämä "yleismaailmalliset ihmisoikeudet", jotka sisältivät vapauden ja kaikkien ihmisten tasa-arvon teemat sekä kansanvallan, jolle hallituksen jäsenet ovat aina vastuussa, julistettiin ensiksi Amerikassa ja ne muodostivat Amerikan perustuslain perustan. Amerikan itsenäisyysliike oli lähes täysin vapaamuurarien johtama. Vallankumoukselliset- ja itsenäisyysliikkeet muissa maissa tiedetään myös vapaamuurareiden johtamiksi, jotka ammensivat ajatuksensa Pariisista. Noina vuosina Pariisi otti "Vapauden puolustajan" arvonimen, luoden kuvan kulttuurillisesta tehtävästä, jonka "Suuri kansakunta" tulisi täyttämään.

Se, mihin asti näitä näkemyksiä on säilytetty aina tähän päivään, näkyy "avoimesta kirjeestä Ranskan kamarille", jonka on kirjoittanut pan-eurooppalaisen liikkeen perustaja, vapaamuurari Coudenhove-Kalergi, vuonna 1924. Loppua kohti mentäessä kirjeessä lukee seuraavasti:

"... Teidän esi-isänne heittivät kolme suurta sanaa Euroopan historiaan: vapaus, veljeys ja tasa-arvo! Ranska toi poliittisen vapauden Eurooppaan. Kaikki menneen vuosisadan vallankumoukset ovat olleet pelkkää kaikua suuresta Ranskan vallankumouksesta... Uudistakaa tehtävänne! Julistakaa maailmalle kolmannen vallankumouksen puhkeaminen! Veljeyden vallankumouksen! Astukaa eteen, päättäväisyydellä, hyvät herrat, suuren liikkeen etulinjaan, joka sykkii läpi Euroopan, ja johtakaa eurooppalaiset veljeyden kautta yhtenäisyyteen!

"Kun vapauden tähtilippu liehuu Amerikan lännessä, kun tasa-arvon punalippu liehuu Venäjän idässä, voitte te näiden kahden maailman välissä paljastaa veljeyden lipun, ihmiseltä ihmiselle, luokalta luokalle, kansalta kansalle, mantereelta mantereelle! ... Vain silloin voi Eurooppa jälleen tulla maailman keskipisteeksi ja Euroopan keskipisteeksi!"

Taas ja taas näemme kummatkin vapaamuurariuden päävirtaukset, huolimatta empaattisesta ylikansallisuudestaan, yrittävän aina kahlita vapaamuurarillisen "internationaalin" omiin maihinsa: aivan kuten englantilainen vapaamuurarius palvelee brittiläisen imperiumin tarkoituksia, romaaninen vapaamuurarius yrittää kahlita vapaamuurarilliset demokratiat Pariisiin.

Demokratia ja tasavalta

Jopa vuonna 1737 ja 1741, Ramsay, Ranskan suurloosien puhemiehenä, uraauurtavassa puheessaan, "Suurmestarin puheessa", kuvaili universaalin demokraattisen tasavallan periaatteita, joka tuli täyttää suvaitsevaisuudella. Vapaamuurarien vastustaja Abbe Lerudan julkaisi tunnetun vapaamuurariutta vastaan hyökkäävän tekstinsä "Vapaamuurarit murskattuna" vuonna 1746, jossa hän kertoi vapauden, veljeyden ja tasa-arvon käsitteistä - jotka myöhemmin omaksuttiin Ranskan vapaamuurariuden motoksi - jotka olivat tämän puheen perusperiaatteita.

Louis XVIII

Vapaamuurarit eivät ole koskaan tämän jälkeen hylänneet hallituksen demokraattisten uudistusten vaatimustaan. Englannin vapaamuurariuden edustamaa vapaamuurariuden virtausta lukuunottamatta, näemme seuranneena aikakautena aina loosien olleen oppositiossa, kun demokratian käsitteitä ja liberalismin periaatteita vastaan on rikottu. Samaan aikaan, sillä ei ole merkitystä, vaikka näitä periaatteita vastaan rikkovat itse olisivat vapaamuurareita. Niinpä Louis XIV, Louis XVIII ja Kaarle X kaikki kuuluivat "Kolmen idässä yhdistyneen veljen hovin sotilasloosiin". Ranskan vapaamuurarius jopa otti kriittisemmän asenteen keisari Wilhelm I:tä kohtaan 1871, vaikka hän oli myös vapaamuurari. Napoleon I teki looseista vaarattomia, ja tiettyyn pisteeseen asti, tarkoitustansa palvelevia, täyttämällä ne taidokkaasti luotetuilla miehillään. Mutta kun, hänen kuolemansa jälkeen, loosit jäivät taas toimimaan omillaan Louis XVIII:n hallituksen aikana, kaikki tyytymättömät tasavaltalaiset ja demokraattiset ainekset kerääntyivät looseihin. Pierre Jean de Beranger, joka sylki tulta ja tulikiveä hallitsijasuvun päälle lauluissaan, oli vapaamuurari. Decazes, joka kutsuttiin johtamaan hallitusta ja joka määräsi joukon liberaaleja lakeja, oli jopa Ranskan Muinaisen ja tunnustetun skottilaisen riitin suurkomentaja.

Mutta liberaali vapaamuurarillinen virtaus kallistui jälleen katolisen puolueen suuntaan, jota kutsuttiin "ultraksi". Ikävä kyllä, tämä Ranskan historian luku ei ole kovin tunnettu vapaamuurarilliselta puoleltaan, vaikka se on yhteydessä myöhemmin tapahtuneeseen kehitykseen Saksassa, varsinkin mitä tulee suhteisiin juutalaiseen loosiin "Auringonnousussa" Frankfurt am Mainissa ja niinkutsuttuun Boernen ja Heinen "Nuoren Saksan" -liikkeeseen. Samaan aikaan juutalainen pääoma ja pörssikeinottelu kasvoivat sellaisiin mittasuhteisiin tänä aikakautena, että nämä voimat hallitsivat kasvavassa määrin julkista elämää. Samana ajanjaksona liberaalin porvariston konsepti nousi Ranskassa. Lehdistöstä tuli juutalais-vapaamuurarillisen klikin tärkeämpi työkalu.

Kaarle X

Niinpä Kaarle X:n hallinnolliset toimenpiteet, jotka tehtiin vallankumousta edeltäneen ajan olosuhteiden uudelleensynnyttämiseksi, oli tehty pitkälti myös lehdistön tukahduttamiseksi.

Samaan aikaan kamppailu oli konflikti kahden kilpakumppanin välillä: vapaamuurareiden ja katolilaisten. Tänä aikana tapahtui jälleen mahtavia kirkon vallan osoituksia, Pariisin kaduilla tapahtuvien kulkueiden muodossa. Mutta liberaali vapaamuurarius käytti myös hyväkseen jokaisen tilaisuuden näyttääkseen voimaansa. Kun varakenraali Foy, joka oli ollut kiihkeä vapaamuurari, kuoli marraskuussa 1825, hänen hautajaisistaan tuli juuri tuollainen tapahtuma liberaalille porvaristolle. Samaan aikaan kerättiin rahaa hänen leskelleen ja lapsilleen, joka osoitti tämän kaiken takana olevan vapaamuurarillisen pääoman vallan: summat nousivat yli miljoonaan frangiin.

Toinen tapaus oli vanhan vapaamuurarillisen vallankumouksellisen Lafayetten matka, jonka hän teki alkuvuodesta 1830. Loosit järjestivät suuria seremonioita hänen kunniakseen; kansalaiset koristelivat katuja riemukaarilla hänen suuren matkansa varrella.

Tiedetään, että ensimmäinen liberaalin opposition saama voitto tuli Kaarle X:n syrjäyttämisen myötä heinäkuun vallankumouksessa 1830. "Kansalaiskuningas" Louis Philippe peri valtaistuimen, yhdistäen henkilössään vapaamuurarilliset liberaalit periaatteet taidokkaan liikemiesvaiston kanssa, jossa hänen neuvonantajanaan toimi pariisilainen asianajaja Dupin, joka oli Ranskan korkeimman neuvoston jäsen.

Heinäkuun vallankumous 1830

Mutta "kansalaiskuningas" ei riittänyt tyydyttämään liberaalin opposition vaatimuksia pitkällä tähtäimellä. Konflikti johti lopulta helmikuun 1848 tapahtumiin. Vapaamuurarit osallistuivat suurin joukoin kansan kapinaan Pariisissa. Provinssin hallitus, joka muodostettiin Louis Philippen kruunustaluopumisen jälkeen, käsitti kuusi vapaamuuraria, mukaanluettuna juutalainen Adolphe Isaac Cremieux, joka pakotti Orleansin suvun lähtemään Ranskasta. Kun loosiveljet Pariisissa tervehtivät uutta hallitusta julistuksellaan, Cremieux otti veljet vastaan yhdessä provinssin hallituksen vapaamuurarien kanssa ja kunnioitti heitä puheellaan.

Tästä lähtien Ranskan vapaamuurarius astui melko avoimesti etulinjaan; kaikki johtavat miehet poliittisessa elämässä olivat jossain suhteessa siihen.

Napoleon III

Napoleon III ei kyennyt estämään tätä kehitystä. Hänen loosipolitiikkansa herätti sitkeää vastarintaa loosiveljissä. Marsalkka Magnanin henkilössä he yrittivät pakottaa heidät hyväksymään suurmestarin, joka ei ollut koskaan ollut vapaamuurari. Hän loi erityisen vaarallisen vihollisen Cremieuxille, joka yhdisti yhteen henkilöön "Korkeimman neuvoston suurkomentajan" ja täysin juutalaisen järjestön "Alliance Israelite Universellen" perustajan. Niinpä jälleen kerran, Napoleon III:n alaisuudessa, looseista tuli vastarinnan tyyssija, jossa miehet kuten Gambetta, Arago, joka oli sotaministeri ja laivastoministeri vuonna 1848, Henri Brisson, Jules Ferry, Floquet, Gustave Flourens, joka oli myöhemmin Pariisin kommuunin kapinan päällikkö, Jules Simon, Dubost ja monet muut miehet, määrittivät demokratian ja liberalismin linjat. Kun Napoleon III:n peli oli pelattu 1871, nämä samat piirit kävivät toimeen, määräten Ranskan hallituksen Saksan vastaisista poliittisista päätöksistä aina tähän päivään saakka.

2. Juutalaisten tunkeutuminen porvarilliseen yhteiskuntaan loosien avulla

Tähän aikaan Saksassa, monista syistä, vapaamuurarius ei voinut osallistua niin merkittävästi poliittisiin tapahtumiin. Saksalaisten loosien 18. ja 19. vuosisadoilla omaksumaa negatiivista asennetta juutalaisten looseihin hyväksymistä kohtaan täytyy tarkastella yhtenä kaikkein tärkeimmistä syistä. 18. vuosisadalla, kun israeliitat Saksassa joutuivat vielä maksamaan karjatullia vartijoille kaupunkien porteilla, huomautus, että yksilöt niinkin alhaalla sosiaalisessa skaalassa tuli nähdä tasavertaiset oikeudet omaavina veljinä, oli kaikista aiheen filosofisista pohdiskeluista huolimatta jotain, jota ei yksinkertaisesti voitu edes ajatella.

Niinpä juutalaisten toiminta oli määrätty saamaan muodon, jossa he taistelivat tasavertaisista oikeuksista saksalaisissa vapaamuurarillisissa looseissa ja samaan aikaan porvarillisessa yhteiskunnassa ja sittemmin saivat avainasemat kaikilla julkisen ja yksityisen elämän aloilla.

Juutalaiskysymyksen aiheuttaman konfliktin taktiikka, joka koski kaikkia osapuolia, oli alusta asti perustaa saksalaiset loosit vapaamuurarien humanitarismin ja suvaitsevaisuuden periaatteille ja sitten pyyhkäistä pois uskonnollisten ja rodullisten erojen käsite.

Näitä pyrintöjä rohkaisi se tosiasia, että Anderson, "Muinaisissa velvollisuuksissa", oli ottanut esiin humanitarismin ja suvaitsevaisuuden käsitteensä pelkästään uskonnolliselta pohjalta. Näin tehdessään hän seurasi aikansa näkemyksiä.

Jos vapaamuurarius todella toivoi yhdistävänsä kaikkien uskontojen jäsenet, sen oli pakko edistää kaikkien rodullisten periaatteiden laiminlyömistä.

Juutalaiset loosiveljet Englannissa ja Ranskassa, jotka olivat jo täysin tasavertaisia jäseniä näiden kummankin maan looseissa, ja joilla oli hallussaan suurin osa kaikkein tärkeimpien loosien viroista, auttoivat juutalaisia Saksassa huomattavasti näissä pyrkimyksissä.

Ensimmäinen yritys oli 1749, kun kolme Portugalin juutalaista ilmoittautui paikalliseen loosiin vierailulle. Vuonna 1787 Exeterin provinssin loosimestari puhui avoimesti juutalaisten vieraiden hyväksymisen puolesta.

Samaan aikaan, täytyy mainita, että juutalaiset Ranskassa ja Amerikassa pyrkivät laajentamaan asemaansa looseissa luomalla uusia korkeampia vapaamuurariuden asteita. Näemme tämän kehityksen tapahtuneen jo "Muinaisen ja tunnustetun skottilaisen riitin" monissa korkeammissa asteissa, kuten myös Misraim- ja Memphis-riiteissä.

Saksassa juutalaisten pyrkimykset keskittyivät lähinnä looseihin tunkeutumiseen, ja voidakseen tehdä niin, kaikkia järjestöjä käytettiin hyväksi, jotka vain saattoivat palvella juutalaisten etuja.

Aasialaisten veljien veljeskunnassa voimme huomata monia aristokraattisia saksalaisnimiä sekaisin sellaisten nimien kanssa kuin Isaak Oppenheimer, Hirsch Wolff, Wolff Nathan Liepmann, Jakob Goetz, Markus Jakob Schlesinger ja muita. Veljeskunnan mestari Ecker von Eckhoffen kantoi jopa veljeskuntanimeä "Israel". Von Eckhoffen kirjoitti tekstin: "Voidaanko ja pitääkö israeliittoja hyväksyä vapaamuurareiksi?" Täytyy otaksua, että saksalaiset aristokraatit, jotka näin veljeilivät juutalaisten kanssa, olivat joutuneet taloudellisesti riippuvaisiksi israeliitoista, joiden keskuudessa oli monia rahanlainaajia.

Juutalainen loosi Frankfurt am Mainissa 1807

Perustavanlaatuinen virstanpylväs oli vuonna 1807, kun juutalaiset kokoontuivat yhteen perustaakseen uuden loosin Frankfurt am Mainissa voidakseen:

" luoda temppelin Frankfurt am Mainiin, kaikkien maailmojen voimakkaimman arkkitehdin, Ranskan Suuren Orientin suojelukseen. "

Ensimmäisestä "suvaitsevaisuusloosista", joka otti nimen "Auringonnousussa", tuli pian sisäänpääsytunneli vapaamuurariuteen kaivautuville juutalaisille.

Kuuluisaa Ludwig Baruch-Boernea juhlittiin vieraana tässä loosissa ja hänellä oli veljespuhujan virka, samalla esittäen "Nuori Saksa" -liikkeen edustajan roolia Heinen kanssa, vuodattaen vihaansa kaiken Saksassa pyhänä pidetyn päälle, kutsuen Goethea "multaiseksi maatilan rengiksi" ja saksalaisia "epäonnistujien kansaksi", joka toi nöyrästi takaisin kuninkaallisen mestarin kadonneen kruunun käskystä "nouda!"

Toinen tämän loosin jäsen oli juutalainen Gabriel Riesser, myöskin juutalaisten vapauttamisen varhainen esitaistelija, josta tuli jopa perustuslaillisen komitean jäsen sekä Frankfurtin kansalliskokouksen varapresidentti 1848.

Jopa juutalainen Isaak Cremieux vieraili tässä loosissa joulukuussa 1840 ja häntä kunnioitettiin juhla-aterialla ja kunniajäsenyydellä.

Juutalaisen loosin perustajat turvasivat itsensä kummassakin vapaamuurariuden päävirtauksessa, Ranskan Suuressa Orientissa ja Englannin Suurloosissa. He pyysivät kumpaakin näistä auttamaan aina, kun saksalaiset loosit aiheuttivat ongelmia tasa-arvon suhteen.

Valitukset Englannnin Suurloosille

Vuonna 1819, esimerkiksi, juutalainen loosiveli Wolf, heidän edustajansa Lontoon suurlooseissa, määrättiin valittamaan Englannin Suurloosille kahden loosin, "Pyhän Yrjön" ja "Absolomin" asenteesta Hampurissa, koska molemmat loosit olivat kieltäytyneet päästämästä "Auringonnousussa" -loosin veljiä jäsenikseen. Vastauksessaan veli Wolf raportoi audienssistaan suurmestarin luona, joka oli Sussexin herttua:

"Hänen kuninkaallinen korkeutensa huomautti: me kieltäydymme ehdottomasti menemästä mihinkään keskusteluun väitetyistä syistä; sen sijaan vaadimme Hampurin looseja perumaan päätöksensä välittömästi; jos he eivät tee niin, hänen kuninkaallinen korkeutensa tulee säätämään, että näiden Hampurin loosien veljiltä kielletään sisäänpääsy Englannin looseihin".

Loosien kiertokirje Birkenfeldissä 1838

Pääsääntöisesti kuitenkin avointa vastakkainasettelua vältettiin; määräyksissä käytettiin paljon mieluummin teeskennellyn kohteliaisuuden tekniikkaa. Toisten loosien kanssa veljeiltiin ystävyyden hengessä, ja vastustajat yritettiin voittaa omalle puolelle. Erityisen hyvä esimerkki tästä on "Velvollisuuden täyttäminen" Johannes-loosin kiertokirje Birkenfeldissä 1838, joka pitää sisällään raportin Frankfurtin juutalaisten loosien vierailusta. Kirjeessä lukee, muunmuassa, seuraavaa:

"Mutta kokemus, joka tarjosi meille vähintään iloa, oli vierailu, jonka saimme veljesdelegaatioilta kahdesta oikeasta ja täydellisestä Johannes-loosista 'Auringonnousussa' ja 'Frankfurtin kotka' Frankfurt am Mainista. Meidän täytyy avoimesti tehdä tiettäväksi, että johtui pelkästä velvollisuudentunnosta ja täyttääksemme täysin Englannin määräykset, että laajensimme kutsumme näihin looseihin, joiden jäsenistä suurin osa on juutalaisesta uskosta - kuten myös muihin looseihin lähistöltä."

"Mikään erityinen intressi ei sitoisi meitä näihin miehiin, jotka ovat henkilökohtaisesti meille melko tuntemattomia. Mutta johtavat henkilöt näiden veljien keskuudessa onnistuivat hyvin nopeasti yhdistämään intressit, ei pelkästään loosiveljiemme, vaan kaikkien muidenkin vierailijoiden, universaaleihin intresseihin, jotka heissä tunnistimme, ilman poikkeusta, veljissä, jotka ovat puhtaasti vapaamuurarillista riittiä - arvokkaiksi, ei pelkästään ammattimme lakien mukaan, vaan myöskin rehellisen halun liittyä meidän veljeytemme ketjuun vuoksi."

"Kun nyt huomaamme kysymyksen israeliitta-muurareiden hyväksymisestä olleen joka puolella vapaamuurarillisen keskustelun aiheena menneen vuoden aikana, otamme näin ollen vapauden, rakkaat veljet, tehdä osamme tämän hämmentävän asian ratkaisemiseksi omasta näkökulmastamme tässä kirjeessä. Ellemme erehdy, muiden loosien näkökulma englantilaisen vapaamuurariuden muodossa, tunnustaa periaatteen, että erot uskonnollisen vakaumuksen positiivisessa ilmaisussa, ellei kyseessä ole pelkkä ateismi, eivät voi olla perusteluna vapaamuurariudesta poissulkemiseen, kyseessä kun on pelkkä abstrakti periaate, jonka konkreettinen soveltaminen tulisi kyseeseen vain erittäin poikkeuksellisissa olosuhteissa. 'Jos otamme juutalaiset sellaisina kuin he ovat, sellaisina kuin tiedämme heidän olevan, löydämme vain vähän, jos yhtään, joita voisimme ehdottaa vapaamuurareiksi parhaan tietomme mukaan ja hyvällä omallatunnolla.' Tämä on monen ennakkoluulottoman loosiveljen vakaumus, jotka muuten ovat kykeneviä nostamaan itsensä syvälle juurtuneiden ennakkoluulojen yläpuolelle. Tämä on myöskin tosiasia, että se eristetty asema, jossa israeliitat useimmissa osissa Saksaa ovat, harvoin tarjoaa paremmin koulutetuille luokille tilaisuutta tulla kontaktiin heidän kanssaan ja saada lähempää näkemystä heistä puhtaan humanistisesta näkökulmasta, muuta kuin hyvin kaukaisilla tavanomaisen elämän alueilla."

Vierailua juutalaiseen loosiin kuvataan sittemmin seuraavasti:

"... Jos voin tehdä yhteenvedon kokemuksestani kummassakin loosissa, minun täytyy verrata molempia parhaisiin looseihin kuninkaallisessa ammatissamme. Näille miehille, vapaamuurarius on puhtaan uskonnollisen tunteen palvelemisen iloinen temppeli. Jos voin nyt puhua henkilöistä itsestään, niin kummankin loosin täytyy pitää sisällään olennainen osa hengellisesti ja moraalisesti huomattavimmista Frankfurtin israeliittisista asukkaista. Tapasin miehiä, jotka työssään varmasti ansaitsevat tulla lasketuiksi aikansa jaloinpien joukkoon ja jotka ovat, erityisesti koulutuksen ja julkisen opetuksen alalla, johtamassa uskonveljiään jättiläisen harppauksin ulos ennakkoluulojen sumusta ja korkeamman valon kentälle."

Raportti jatkuu tähän tyyliin. Tämän judeofiilisen propagandan lopputulos ei antanut odottaa itseään kauan. Niinkin aikaisin kuin 1845, "Velvollisuuden täyttäminen" -loosi raportoi seuraavaa:

Juutalaisten loosiin hyväksyminen Birkenfeldissä 1843

"... kaikin puolin kunniallinen israeliitta haki hyväksymistä loosiimme ja johdettiin itseasiassa loosimme yhteyteen. Meillä on kaikki syyt olla tyytyväisiä tämän uuden veljen hyväksymisestä..."

"Toivomme sillä välin, että ei mene pitkää aikaa siihen, että mikään loosi Saksassa ei enää epäröi hyväksyä 'vapaana syntynyttä kunniallista ja husrskasta saksalaista' loosinsa työhön, olivatpa erot kirkkokunnassa tai uskonnollisessa vakaumuksessa sitten mitä tahansa."

Tämä esimerkki puhuu kaikkien muiden puolesta. Se, että juutalaisten tunkeutuminen saksalaisiin looseihin kulki käsi kädessä heidän porvarilliseen yhteiskuntaan tunkeutumisensa kanssa, olisi ollut itsestään selvää kaikille, jotka tietävät, että vapaamuurarius Saksassa on aina rekrytoinut porvariston ylimmän luokan keskuudesta. Niinpä näemme porvarillisen yhteiskunnan menettäneen enenevissä määrin varoittavaa vaistoaan juutalaisten tunkeutumisesta tähän aikaan. Juutalaisen Rahel Varnhagenin, jonka aviomies oli vapaamuurari ja kiihkeä yllämainitun "Nuori Saksa" -liikkeen seuraaja, Henriette Herzin ja Dorothy Veit-Schlegelin, joka oli vapaamuurari Friedrich von Schlegelin vaimo ja Mendelssohnin tytär, kirjallisuussalongeissa porvarillinen yhteiskunta tuli yhteyteen juutalaisten kanssa. Näiden salonkien vierailijoina näemme Humboldtin veljekset, Schleiermacherin ja Preussin prinssin Louis Ferdinandin, Heinrich Heinen, Eduard Gansin ja Baruch-Boernen seurassa.

"Auringonnousussa" -loosi jopa raportoi ylpeästi:

"Sen kunnioituksen merkkinä, jota loosi nautti tuohon aikaan, jopa oppineissa kristityissä piireissä, voimme mainita esimerkiksi Harmonia-tanssiaiset 20.1.1849, jossa erityisen korkea-arvoisia upseereita raportoi henkilökohtaisesta osallistumisestaan, kuten 11 arkistoista löytynyttä dokumenttia osoittavat. Monista sotilasosanottajista meidän tarvitsee mainita vain seuraavat: kenraali ja ylikomentaja von Bechthold, majuri ja kaupunginkomendantti Deetz, yliluutnantti ja adjutantti von Scheidlin..."

Raportissa seuraa tämän jälkeen 18 muun upseerin nimet, jotka ovat enimmäkseen aristokraatteja.

Juutalaiset saksalaisissa looseissa

Meitä veisi liian paljon sivuun aiheesta, jos kuvailisimme myöhempää kehitystä yksityiskohtaisesti. Lopputulos oli se, että 20. vuosisadan alussa, kaikki Saksan suurloosit hyväksyivät juutalaiset jäseniksi tasavertaisin oikeuksin. Vain kaksi Vanhan Preussin loosia kielsi juutalaisilta jäsenyyden, mutta otti heidät vastaan "säännöllisesti vierailevina veljinä". Samaan aikaan nämä kaksi suurloosia toistuvasti painottivat, että pelkästään heidän kristityt periaatteensa estivät heitä hyväksymästä toisiin uskontoihin kuuluvia henkilöitä jäseniksi.

20. vuosisadan alkuun mennessä tämä kehitys saavutti kliimaksinsa. Laaja judeofilia menestyi koko porvariston keskuudessa. Kansallisten tai rodullisten periaatteiden puolesta taistelevia pilkattiin ja tehtiin naurunalaiseksi. Ylhäisö ja porvaristo menettivät vaistonsa näissä asioissa niin, että jotkut näistä perheistä tuhoutuivat täysin monien juutalaisten kanssa solmittujen seka-avioliittojen vuoksi.

3. Kehitys Saksan ulkopuolella 1870-1914

On jo sanottu, että Ranskan politiikka vuodesta 1870 eteenpäin oli liberaalien ja demokraattisten poliitikkojen määrittelemää, jotka olivat yhteydessä vapaamuurariuteen. Lopputulokset näkyivät piiritys- ja kostopolitiikassa Saksaa vastaan. Niinpä vapaamuurari Leon Gambetta tasoitti tien Ranskan kolmoisallianssi-politiikalle tasavaltalaispuolueen johtajana. Kaikki yhteistyökumppanit, kaikki liittolaiset hyväksyttiin taistelussa Saksaa vastaan, joka oli loukannut suuresti Ranskan vapaamuurarillisen demokratian etuja. Läheinen liittolaisuus tsaarin Venäjän kanssa voitiin ymmärtää väärin tästä näkökulmasta. Edward VII:le, joka johti englannin vapaamuurariutta Walesin prinssinä, nämä vapaamuurari-yhteydet olivat enemmän kuin tervetulleita. Keisarillinen Saksa Wilhelm II:n aikana oli avuton näitä kansainvälisiä liittoumia vastaan. Erityisen uskomattomat mittasuhteet saanut saksalaisvastainen kampanja alkoi täysin juutalaisten ja vapaamuurarien hallitsemassa maailman lehdistössä, jolle veti vertoja vain sitä seurannut valhekampanja kansallissosialistista Saksaa vastaan. Mikä tahansa keisarillisen Saksan kömpelö virhe joutui loppumattoman liioittelun ja hyväksikäytön kohteeksi näissä piireissä. Vapaamuurarillisia iskulauseita ja käsitteitä käytettiin Saksan vihollisten propagandassa. Viitattiin toistuvasti saksalaisen militarismin sapelinkalisteluun, jonka sanottiin uhkaavan demokratiaa; keksittiin legenda preussilaisesta ruumiinomaisesta kuuliaisuudesta, jota asetettiin kontrastiin vapaamuurarillisen individualismin kanssa. Pan-germaanisen barbarismin sanottiin olevan uhka kaikelle kulttuurille ja sivilisaatiolle.

Se, että saksalaiset loosit kuitenkin pitivät lujasti kiinni kansojen ja rotujen veljeyden ideologiasta ja yrittivät peitellä ja selitellä romaanisten ja englantilaisten loosiveljesten tekoja saksalaisen yleisön silmille, oli juutalaiskysymykselle antautumisen jälkeen heidän anteeksiantamattomin syntinsä. Kun kysymykset maailmanrauhasta ja kansainvälisestä solidaarisuudesta olivat keskustelunaiheena useissa kansainvälisissä kongresseissa saksalaisten loosiveljien osallistuessa, vapaamuurarillisten poliitikkojen työ jatkui tarkistamattomana, joiden päämäärä oli Saksan tuhoaminen. Se, että ranskalaisten ja englantilaisten voimapolitiikka vaikutti ja näytteli suurta roolia tässä kehityksessä, on selvää. Vapaamuurarilliset ideologiset päämäärät olivat kuitenkin myös yhtä määrääviä ja ne tuotiin liittoutuneiden propagandan etulinjaan iskulauseessa "vapauttaa" kansoja monarkian vallasta.

4. Saksan vapaamuurariuden asenne tänä aikana.

Toisin kuin romaaniset ja englantilaiset loosiveljet, saksalaiset vapaamuurarit laiminlöivät kansallisia velvollisuuksiaan.

Vapaamuurarillinen internationaali

Erityisesti juutalaiset ja pienet loosit, kuten myös saksalainen humanitaarinen vapaamuuurarius, astuivat täysin liberaalis-demokraattisen vapaamuurarillisen internationaalin puolelle.

Kannatettiin neekeriloosien tasavertaisuutta; annettiin lausuntoja juutalaiskysymyksestä; pidettiin kansainvälisiä kongresseja joihin osallistui saksalaisia looseja, joissa käsiteltiin maailman vapaamuurarillisia tavoitteita ja pasifismia.

Neekeriloosien tunnustaminen

Niinpä saksalaiset vapaamuurarit näyttelivät pääosaa taistelussa värillisten loosien tunnustamiseksi, erityisesti loosiveli Findel, tunnettu vapaamuurarillinen kirjailija ja kirjakaupias Leipzigista, joka kannatti neekeriloosien tunnustamista.

Loosiveli Findel otti vastaan suuria kunnianosoituksia neekeriloosilta Bostonissa, tullen heidän vaatimustensa edustajaksi ja välittäjäksi koko Euroopassa. "Yleinen käsikirja" sanoo seuraavaa Findelistä:

"Aivan kuten hän puhui suuria kansallisia looseja vastaan ei-kristittyjen tasa-arvon puolesta ja näiden loosien historiallisia perustoja ja niinsanottuja perinteitä vastaan, Findel puhui looseissa myös Amerikan värillisten vapaamuurarien tunnustamisen puolesta, jonka tuloksena Prince Hall - Bostonin suurloosi nimitti hänet kunniasuurmestariksi ja Euroopan suurloosien pääedustajaksi, jonka puitteissa hän saavutti heidän tunnustuksensa monessa mantereen suurloosissa."

IV.

Kansainvälinen vapaamuurarius ja maailmansota

1. Loosien asenne Entente-valtioissa

Olisi hyödytöntä etsiä arkistoista luotettavaa todistusaineistoa vapaamuurariuden ja vuoden 1914 maailmansodan puhkeamisen välillä. Kuitenkin Entente-valtioiden loosit julistivat avoimesti olevansa liittoutuneiden puolella sodan puhjetessa.

Vapaamuurarillinen agitointi Saksaa vastaan

Puolueettomien maiden vapaamuurarius vedettiin myös mukaan tähän kampanjaan. Sveitsiläisen "Alpina" -loosin suurmestari, entinen protestanttinen saarnamies nimeltä Quartier-La-Tente, joka näytteli poliittista roolia kotikantonissaan koulutusosaston johtajana ja joka oli myös tunnettu vapaamuurarien parissa "Vapaamuurarillisen maailman liiketaloustoimiston" perustajana, oli erityisen keskeinen julmuustarinoiden keksijä ja Saksan sekä Saksan armeijan vastainen agitoija.

Se, että italialainen vapaamuurarius työskenteli menestyksekkäästi poliittisen ja hengellisen Ranskaan lähestymisen puolesta läheisessä yhteistyössä Ranskan vapaamuurariuden kanssa vuosien 1914-1918 maailmansodan aikana, mutta harjoitti väkivaltaista propagandaa Italian lehdistössä sodan sytyttyä Italian saamiseksi liittoutuneiden puolelle, on tosiasia, josta italialaiset vapaamuurarit ovat pitkään olleet ylpeitä ja jonka he ovat usein myöntäneet.

Vapaamuurarilliset kongressit sodan aikana

Sodan aikana liittoutuneiden maiden vapaamuurarilliset järjestöt, kuten myös puolueettomienkin, pitivät usein keskustelutilaisuuksia ja kongresseja keskustellakseen olosuhteista, joissa rauhaan voitaisiin päätyä ja se voitaisiin julistaa.

Tässä mielessä erityisen valaiseva oli "Liittoutuneiden ja puolueettomien kansojen vapaamuurarillinen kongressi 28., 29. ja 30. kesäkuuta 1917" Pariisissa, jonka järjesti Ranskan suuri Orientti ja Ranskan suurloosi (Liittoutuneiden ja puolueettomien kansojen vapaamuurarillinen kongressi 28., 29. ja 30. kesäkuuta 1917).

Täällä suunnitelmasta Kansainliiton perustamiseksi keskusteltiin ja sitä hahmoteltiin; täällä keskusteltiin kansojen itsemääräämisoikeudesta ja Itävallan sorrettujen kansallisuuksien oikeuksista, kuten myös Puolan itsenäisyydestä; täällä vaadittiin Elsas-Lothringenin ja Triesten erottamista Saksasta.

Presidentti Wilsonille, Odd Fellows -veljeskunnan jäsenelle, jolla oli samanlaiset näkemykset, hieman 14-kohdan -ohjelmansa esittelyn jälkeen, lähetettiin onnittelusähke, jossa ilmoitettiin lopputuloksesta, että kongressi oli innokas työskentelemään presidentin kanssa tämän kansainvälisen oikeuden ja demokraattisen veljeyden aikaansaamiseksi, jotka heijastivat myös vapaamuurarillisia ihanteita.

2. Loosien vaikutusvalta ja niiden korruptoiva työ

Loosien vaikutus ja niiden Saksan kansan vastarinnan voimien hajoittaminen:

Veli Ohr

Ylläkuvatuilla tosiasioilla, sekä ulkomaisten loosiveljien asenteella, oli selvittävä vaikutus joihinkin Saksan vapaamuurareihin sodan alussa. Monet olivat pettyneitä ja vihaisia nähdessään vapaamuurariuden pasifistiset ihanteet, joiden piti sitoa rodut ja kansat yhteen, niin raa'asti tuhottavan. Vapaamuurari Ohr, Demokraattisen vapaiden opiskelijoiden liikkeen johtaja sotaa edeltäneen ajan Saksassa, kirjoitti tähän aikaan brosyyrin otsikolla: "Ranskalainen henki ja vapaamuurarius", jossa hän puhui ristiriidoista saksalaisen ja ranskalaisen vapaamuurariuden välillä.

Tämä tunnustus kuitenkin koitti vain pienen saksalaisen loosimaailman osan ylle. Suuri määrä radikaaleja vapaamuurareita yritti toistuvasti tulla vapaamuurariuden kansainväliseen veljeyden ketjuun, varsinkin sodan loppua kohti, puolueettomien loosien avulla.

Se, kuinka pitkälle saksalaisten loosien internationalistinen asenne oikeastaan meni maailmansodan aikana, näkyy muunmuassa, lainauksesta "Saksan vapaamuurarien liiton kommunikeasta" vuodelta 1917, jossa sanotaan:

"Se mikä tässä on panoksena, on internationalistisen ajattelun herääminen kansojen yhteisössä. Tätä työtä eivät voi tehdä yksilöt: se täytyy suorittaa olemassaolevissa valtakeskuksissa, mitä värikkäimpien yhteenliittymien toimesta."

Kenttäloosit

Saksalaisten kenttäloosien asenne maailmansodan aikana tarjoaa erityisen surullisen esimerkin. Marssitaukopaikoilla saksalaiset vapaamuurarit loivat niinsanottuja "kenttälooseja", joissa vapaamuurarit eri suurlooseista, korkeampien asteiden vapaamuurarit ja muut Humanitaarisen ja Vanhan Preussin loosien jäsenet kohtasivat loosityön merkeissä. Tämän kansallisen kunniantunnon menettämisen taso näkyy seuraavasta loosimateriaalien tarjoamista asiakirjaaineistoista:

30. elokuuta 1914, aikaan, jolloin Saksan sosiaalidemokraatit olivat yhä vakuuttuneita meille pakotetun sodan voittamiseen pyrkimisen tarpeellisuudesta ja hyväksyivät sotalainat - nämä kenttäloosit lähettivät suurlooseilleen kortin, jossa kuvailtiin tapaamista belgialaisten vapaamuurarien kanssa belgialaisessa loosissa, jossa sanottiin:

"Adolf Hetzel ja seuraavat belgialaiset veljet ilmaisevat veljeytensä sodasta ja kaikesta muusta huolimatta."

Belgialaisten vapaamuurarien allekirjoituksen jälkeen, kortin toisella puolella lukee:

"Olemme vaikuttuneet liikuttavasta veljeydestä Liegen loosissa vierailumme aikana. Lähetämme teille kaikille sydämelliset terveisemme. On vielä olemassa ylevää humaaniutta sodasta huolimatta."

Tässä täytyy mainita, etä vapaamuurari Hetzel, kapteenina ja komppanianpäällikkönä Landsturm-pataljoonassa yhdessä toisten kenttäloosien jäsenten kanssa, omasivat kolossaalista mauttomuutta ja kunniantunnon puutetta, joka mahdollisti ulkomaiseen loosiin menemisen saksalaisen upseerin univormussa ja veljeilemisen siellä belgialaisten, eli siis vihamielisten loosin jäsenten kanssa. Ja tämä tosiasia katsottiin tarpeeksi merkittäväksi, jotta osallistumisesta täytyi raportoida Bayreuthin suurloosille erityisen vapaamuurarillisena toimintana. Loosiarkistoissa ei ole viitteitä, että tämä saksalaisten vapaamuurarien häpeämätön asenne maailmansodan aikana koskaan olisi kohdannut mitään paheksuntaa suurloosilta, tai edes yhdeltäkään loosijäseneltä.

Aivan yhtä hirvittävä on raportti "Sommen paistavassa valossa" -loosin avaamisesta St. Quentinissa 14. marraskuuta 1915, jossa sanotaan:

"Kenttäloosin perustaminen oli erityisen hankalaa erikoisen suhteemme ranskalaisiin veljiin vuoksi."

"Ei johtunut niinkään siitä, että saksalaiset veljemme, jotka sattuivat löytämään itsensä St. Quentinissa kenttäharmaissa univormuissaan, olisivat tunteneet mitään sisäistä ahdistuneisuutta veljeillessään veljien kanssa kahdesta ranskalaisesta loosista; meidän osaltamme tämä tapahtui mahtavaan, todella vapaamuurarilliseen tapaan aivan alusta asti; ensinnäkin, meillä oli jopa toistuvasti ilo saada ranskalaisia veljiä esittelemään meille uusia saksalaisia veljiä ja kuulla heidän tunnustavan olevansa vapaamuurareita. Ainoa ongelma oli tosiasia, että Ranskan suurloosit olivat katkaisseet vapaamuurarilliset suhteensa Saksan suurlooseihin niin, että tietynlaista sisäistä konfliktia nousi ranskalaisissa veljissä."

"Kun pyysimme 'Oikeus ja totuus' -loosin temppeliä avattavaksi ja annettavaksi käyttöömme kenttäloosina, ranskalaiset veljet tekivät tämän täysin itsestäänselvästi. Epäilyksiä heräsi ainoastaan koskien ranskalaisten veljien mahdollista osallistumista työhömme. Meidän osaltamme ei ollut mitään estettä sellaiselle osallistumiselle, päinvastoin..."

Raportti jatkuu tähän tapaan. Se osoittaa selkeästi ja kiistämättömästi mihin pisteeseen vapaamuurarillinen "kasvatustyö" oli korruptoinut saksalaisia miehiä; samaan aikaan se osoittaa, että romaaninen ja englantilainen vapaamuurarius ratkaisi omat ongelmansa jokseenkin erilaisella tavalla. On aivan samantekevää, että saattaa olla virheellistä kuvailla kenttälooseja pelkästään vihamielisten maiden loosien vakoilukeskuksina ja etsiä pelkästään todisteita oikeasta petoksesta, täytyyhän olla aivan ilmeistä, että saksalaisten kenttäveljien asenne - täynnä jatkuvaa sopetumisen tarvetta ja alistumista defaitistisille humanitarismin, suvaitsevaisuuden ja pasifismin ihanteille - oli itsessään verrattavissa jatkuvaan saksalaisten asian pettämiseen, samaan aikaan kun kansa oli aseissa vihollistansa vastaan.

 

OSA KAKSI: VAPAAMUURARIUDEN ORGANISAATIO, TYÖTAVAT JA PÄÄMÄÄRÄT

Vapaamuurarillisen organisoinnin tarkastelu johtaa huomioon, että riippumatta heidän täydellisestä ideologisesta yksimielisyydestään, koko joukko vapaamuurarillisia järjestöjä, opetusmetodeja ja järjestelmiä on olemassa rinta rinnan.

Johannes-vapaamuurarius

1. Johannesloosit alinpana asteena.

Vapaamuurarillisten järjestöjen alin taso, ja sellainen, joka käsittää koko maailman, on niinsanottu Johannes-loosi, jota vapaamuurarit kuvailevat "siniseksi" tai "symboliseksi" loosiksi. Siinä on kolme astetta, oppilasmuurari, muuraritoveri ja mestarimuurari. Nämä asteet ilmaisevat loosien jäsenten vaapamuurarillisen oppineisuusasteen.

Virkailijaneuvosto

Johannes-loosin johto, joka esiasteessaan, tapauksessa, jossa se ei kykene myöntämään seitsemälle jäsenelle mestarin astetta, siirtyy niinsanotun virkailijaneuvoston käsiin, jotka rekrytoidaan sen kaikkein aktiivisempien jäsenten joukosta (johtajamestari, 1. ja 2. valvoja, puhemies, sihteeri, hänen edustajansa jne.)

Suurloosi

Johannesloosit tietyllä alueella - ehkä maassa - sulautetaan suurloosiin, jonka tehtävänä on puhtaasti hallinnollisten asioiden lisäksi ylläpitää kansainvälisiä suhteita ja yhteyksiä toisten maiden suurloosien kanssa, kuten myös suojella vapaamuurarillisen kasvatustyön yhtenäistä sisältöä sekä kaikkien vapaamuurarillisten pyrkimysten voimakas koordinointi, erityisesti loosin ulkopuolisissa vapaamuurarillisissa toimissa. Se on myös vastuussa kansainvälisten loosikongressien ja -tapaamisten järjestämisestä.

Maailman vapaamuurariuden ideologinen yhtenäisyys

Johannes-vapaamuurarius on - koska sen organisaatio ja kasvu, symbolismi, rituaaliset tavat, opetussisältö, työtavat ja tavoitteet kaikki ovat sopusoinnussa lukuunottamatta hyvin vähäisiä eroja - maailmanlaajuinen, ideologisesti päättäväinen kokonaisuus, joka on, vaikkakin ei niinkään organisatorisesti tiukalta koordinaatioltaan - perusteltavasti katsottava "maailman vapaamuurariudeksi".

2. Korkeampien asteiden loosit

Korkeammat asteet

Vapaamuurarilliset järjestöt kaikkialla maailmassa myöntävät - niiden kolmen asteen lisäksi, joita Johannes-looseissa myönnetään, jatkuvan tiukan jäsenten valikoinnin lisäksi - muita vapaamuurarillisia asteita, joita arvostetaan ja pidetään korkeampina asteina nimestä riippumatta - korkeammat asteet, tunnustusasteet, sisempi orientti, läheiset yhteydet yms. Näitä korkeampia asteita myöntävät enimmäkseen erilliset vapaamuurarilliset seurat ja ne edustavat vapaamuurarillisten aktivistien valintaa, jotka ovat jo saaneet tunnustusta jäsenyytensä aikana Johannes-vapaamuurariuden asteissa, sekä vapaamuurarilliseen toimintaan kohdistuvan kiinnostuksen ja innon kautta.

Ruotsalainen järjestelmä

On olemassa monia korkeampien asteiden järjestelmiä, jotka ovat hyvin erilaisia sisällöltään ja päämääriltään. Parhaiten tunnettu on ruotsalainen järjestelmä, jossa on 10 tai 11 astetta (ensimmäinen myönnetään "Ruotsin suurloosissa" ja yhdessä Tanskan ja Norjan suurloosissa, kuten myös entisessä Saksan suurloosissa); "Suuri kansallinen äitiloosi 'Kolmessa maapallossa'" Berliinissä, jossa on 7 astetta; "Preussin suurloosi 'Ystävyydelle'" Berliinissä, jossa on viisi astetta;

Misraim-riitti

"Sekoitettu riitti"

Memphis- ja Misraimriittien järjestelmä, jossa on 97 tai 90 astetta; "Kansainvälinen sekoitetun vapaamuurarillisen 'Ihmisoikeudet' -veljeskunnan" 33:n asteen järjestelmä, joka kattaa koko maailman, joka on omistautunut erityisesti naisten vapauttamiselle ja toisin kuin muut vapaamuurarilliset järjestelmät, hyväksyy jäsenikseen erottelematta sekä miehet että naiset.

33:n asteen järjestelmä

Parhaiten tunnettu poliittisen merkityksensä vuoksi on Muinaisen ja hyväksytyn skottilaisen riitin 33:n asteen järjestelmä, jonka jäsenet on sulautettu niinsanottuun "Korkeimpaan neuvostoon" ja erityisen tiukasti valikoitu vapaamuurarillisen aktivismin näkökulmasta. Sitovien artikloiden mukaan, jotka tämän "Korkeimman neuvoston" maailmankongressissa laadittiin, vain yksi "Korkein neuvosto" voi olla yhdessä maailman maassa; ainoa poikkeus ovat Amerikan Yhdysvallat. Siellä, missä tämän tyyppinen vapaamuurarius on noussut suuren juutalaisen jäsenistönsä kanssa, ei ole mitään sellaisia "Korkeimpia neuvostoja" rinta rinnan. Varhaisina vuosina toimi 36 "Korkeinta neuvostoa", mutta luku on pudonnut huomattavasti muutamana viime vuotena, johtuen Euroopan vapaamuurariudenvastaisista toimista. Se tosiasia, että sen jäsenet käsittävät tärkeitä henkilöitä kaikkien maiden poliittisessa ja intellektuellissa elämässä, ja että juutalaiset muodostavat jäsenistöstä suuren prosentin tässä vapaamuurariuden haarassa, jolle on leimallista erityisen radikaalisti käsitettävät vapaamuurarilliset ihanteet, antaa "Korkeimmalle neuvostolle" merkittävää painoarvoa, erityisesti politiikassa.

3. Yhteys Johannes-vapaamuurariuden ja korkeampien asteiden vapaamuurariuden välillä

Vaikka korkeampien asteiden vapaamuurarius, erityisesti vapaamuurarillisen toiminnan keskuksena, näkyy jopa alkaneen elämään omaa elämäänsä joissain piirteissään, sen lähimmät suhteet ja yhteistoiminta ovat edelleen Johannes-vapaamuurariuden kanssa. Nämä suhteet ovat enimmäkseen sen tosiasian takaamia, että korkeampien asteiden loosien jäsenet pysyvät aktiivisina Johannes-vapaamuurariuden asteissa kaikkina aikoina ja toimivat loosin johdon alaisena, näin taaten sen, että Johannes-loosien jäsenten massat harjoittavat korkeampien asteiden vapaamuurariutta.

Alkeiskoulu ja vapaamuurariuden korkeampi aste

"Symbolinen aste (eli Johannes-vapaamuurariuden aste) on vapaamuurarillinen alkeiskoulu, kun korkeampi aste on vapaamuurarillinen lukio", jo aikaisemmin mainittu sveitsiläinen vapaamuurari Quartier-la-Tente huomautti kerran keskustelussa korkeampien asteiden vapaamuurariuden luonteesta.

4. Vapaamuurariuden ylikansalliset järjestöt

Maailman vapaamuurarius

Peruspäämäärissään vapaamuurarius on ohjattu kohti ylikansallisen vapaamuurarillisen maailmanorganisaation luomista, universaalin vapaamuurariuden, ihmiskunnan yhteyttä kohti otettavana esiaskeleena, kohti vapaamuurarillista maailmantasavaltaa. Monet tekijät, joita ei voida luetella tässä, ovat häirinneet tämän päämäärän saavuttamista, joka saavutettiin vain osittain jopa vapaamuurariuden huippuaikoina.

Vapaamuurarillinen maailman liiketoimintavirasto

Vuosisadan vaihteen paikkeilla ranskalaisten ja sveitsiläisten johdon alaisena, sarja suurlooseja toimi "Vapaamuurarillisen maailman liiketoimintaviraston" luomiseksi jo aikaisemmin mainitun sveitsiläisen vapaamuurarin Quartier-la-Tenten johdolla. Tästä järjestöstä vuosien 1914-1918 maailmansodan jälkeen nousi "Kansainvälinen vapaamuurariliitto", johon kuului yli 30 suurloosia Euroopasta ja keskisestä sekä Etelä-Amerikasta.

Kansainvälinen vapaamuurariliitto

Ranskalaisen johdon alaisuudessa tämä vapaamuurarillinen maailmanliitto - jossa saksalaiset suurloosit valmistautuivat myös osallistumaan - harjoitti määrätietoista poliittista toimintaa, joka ilmaisi itsensä parhaiten vuoden 1933 jälkeen jyrkkinä hyökkäyksinä kansallissosialistista Saksaa vastaan.

Kansainvälinen kongressi

Jäseninä olleiden suurloosien lähetystöjä tapasi kolmen vuoden välein "Kansainvälisen vapaamuurariliiton" kongresseissa, jotka palvelivat yhdistäen jäseninä olleiden suurloosien voimia tehokkaalla tavalla, erityisesti politiikassa. Näissä kokouksissa tehtyjen päätösten noudattaminen jäi kahden komitean vastuulle: Kansainvälisen vapaamuurariliiton "Konsultoivan komitean" ja "Toimeenpanevan komitean".

Vapaamuurarillisesta Esperanto-liitosta nousi Yleinen vapaamuurarillinen liitto (Universale Framasona Ligo, U.F.L), joka edusti yksittäisten vapaamuurarien ylikansallista yhteensulautumista kaikista maailman maista, jotka sulautettiin kansallisiksi joukoiksi kaikissa tapauksissa. Jopa Saksassa oli eräs tällainen kansallinen ryhmä, jonka jäsenistöstä suuri osa oli juutalaisia. Päämäärästä kiinni pitääkseen - kiihtyivät vapaamuurarilliset pyrkimykset kaikilla aloilla - jäsenet sulautettiin niinkutsuttuihin ammattiryhmiin: esimerkiksi vapaamuurarilliset lääkärit, vapaamuurarilliset sotaveteraanit (päämääränä puolustuksen hengellinen heikentäminen pasifistisilla opetuksilla), vapaamuurarilliset opettajat (pasifististen oppien edistäminen, kansallisten sotilasperinteiden tukahduttaminen). Kansainvälisiä kokouksia järjestettiin yhtenäisen järjestelmän vapaamuurarillisen kenttätyön koordinoimiseksi.

Lausannen konfederaatio

Skottilaisen riitin korkeampien asteiden vapaamuurariudessa (33 asteinen vapaamuurarius) on myös ylikansallinen yhteensulautunut järjestö, joka tunnetaan "Lausannen konfederaationa". Sen tehtävä, tälle vapaamuurariuden haaralle, on sama kuin "Kansainvälisen vapaamuurarillisen liiton" Johannes-vapaamuurariuden suurlooseille.

5. Vapaamuurarilliset järjestöt Saksassa, entisessä Itävallassa, entisessä Tsekkoslovakiassa ja entisessä Puolassa.

a) Saksassa

Vapaamuurariuden täydelliseen tukahduttamiseen Saksassa 1935 asti, monenlaiset vapaamuurarilliset järjestöt olivat toiminnassa, jotka huolimatta monista ulkonaisista eroistaan, osoittivat erittäin laaja-alaista konsensusta mitä tulee ideologisiin periaatteisiin. Tämä itsenäisesti ja rintarinnan olemassa olevien järjestöjen joukko oli Saksan valtakunnan poliittisen ja historiallisen kehityksen tulos, eikä siitä voida puhua tässä.

Yli 50 000:lla jäsenellään, kolme Vanhan Preussin suurloosia olivat kaikkein tärkeimmät vapaamuurarilliset järjestöt Saksassa mitä lukuihin tulee. Tähän ryhmään kuuluivat:

- "Saksan vapaamuurarien suuri kansallinen loosi" Berliinissä, joka omaksui lisänimen "Suuri kristitty veljeskunta" syyskuun 1930 -vaalien jälkeen (nationalistisen liikkeen saaman äänimäärän suuren kasvun johdosta!) ja joka yritti naamioida itsensä täysin 30.1.1933 jälkeen kutsumalla itseään yksinkertaisesti "Saksan kristityksi veljeskunnaksi", väittäen hylänneensä vapaamuurarillisen luonteensa. Sen jäsenet koostuivat 20 000:sta jäsenestä yhdessä Korkeimman veljeskunnan osastossa (kymmenen astetta, joissa noin 300 jäsentä), 19:ta Veljeskunnan osastosta (6. - 9. asteet), 54:tä Andrew-loosista (4. ja 5. aste) ja 180:tä Johannes-loosista (1. - 3. aste). Nämä suurloosit työskentelivät niinsanotulla kristityllä periaatteella, eli jäsenyys riippui jäsenyydestä kristityssä kirkossa. Se ei silti ollut erityisen juutalaisvastainen ja ne, sekä niiden jäsenet, kyllä mielellään olisivat halunneet meidän uskovan toisin sen sijaan, että he hyväksyivät aina kristinuskoon kastettuja juutalaisia.

"Suuri kansallinen äitiloosi 'Kolmessa maapallossa'" Berliinissä, joka vaihtoi nimensä "Kansalliseksi kristityksi Fredrik Suuren veljeskunnaksi" naamiointi-syistä 30.1.1933 jälkeen, teeskenteli myös hylänneensä vapaamuurarillisen luonteensa. Sen jäsenistö koostui arviolta 21 000:ta jäsenestä 20 "Sisemmässä Orientissa" (5. - 7. asteet), 94:tä skottilaisesta loosista (4. aste) ja 183:ta Johannes-loosista (1. - 3. aste). Täällä myöskin vaadittiin kristityn kirkon jäsenyyttä jäseniltä: kastetuilta juutalaisilta ei voitu kieltää pääsyä jäseneksi. Voimakkaat ainekset myös edistivät tasa-arvoa jäseneksi ottamisessa jopa uskonnollisille juutalaisille, saamatta kuitenkaan kahden kolmasosan äänienemmistöä, jota Suurloosien liiton säännöt vaativat.

"Preussin suurloosi 'Ystävyydelle'" (tunnettiin myös aikaisemmin nimellä "Royal York Ystävyydelle") Berliinissä yritti samalla tavalla naamioida itsensä "Saksan kristityksi veljeskunnaksi ystävyydelle", väittäen myös hylänneensä vapaamuurarillisen luonteensa. Sen jäsenistö koostui arviolta 9 000:ta jäsenestä yhdessä "Sisimmässä Orientissa" (5. aste), 23:ta "Sisemmästä Orientista" (4. aste) ja 108:ta Johannes-loosista (1. - 3. aste). Mitä juutalaisten jäseneksi ottamiseen tulee, perustavaa laatua oleva periaate muutettiin moneen kertaan. Vähän aikaa juutalaiset hyväksyttiin ilman rajoituksia. Vapaamuurariuden vastaisen rodullisen kamppailun paineesta he joutuivat kuitenkin asettamaan jäsenyyden ehdoksi kristityn kirkon jäsenyyden (raskain mielin). Mutta jopa vuosia tämän uuden säännön jälkeen - jopa 30.1.1933 jälkeen - monet vapaamuurarilliset juutalaiset olivat sen jäsenten joukossa.

Yhtenäisen koordinoidun vapaamuurarillisen toiminnan järjestämiseksi, varsinkin hyökkäyksiä vastaan puolustautuminen mielessä, näiden kolmen suurloosin edustajat sulautettiin "Vanhan preussilaisen suurmestarin liittoon".

Humanitaariset suurloosit

Tämän lisäksi oli ryhmä, joka liitti yhteen kuusi suurloosia, niinkutsuttuja "Humanitaarisia suurlooseja", jotka myönsivät vain Johannes-loosin kolme astetta, mutta jotka myös tunnustivat "Läheisten yhteyksien" korkeammat asteet. Vaikka tämä ryhmä oli kaikkea muuta kuin verrattavissa Vanhan Preussin looseihin mitä tulee jäsenmääriin, ei ole juuri aihetta epäillä, etteikö se olisi osallistunut paljon merkittävämmin Saksan rodullisen aineksen tuhoamiseen suuremmalla aktivismillaan, koska rodullisesti juutalaisten jäsenten määrä oli huomattavasti suurempi, vaihdellen suurloosista riippuen. Tähän ryhmään kuuluivat:

- "Suurloosi 'Auringossa'" Bayreuthissa, jossa oli arviolta 3 300 jäsentä 41 loosissa;

- "Suuri vapaamuurarillinen loosi 'Concordin puolesta'" Darmstadtissa, jossa oli 900 jäsentä 20:ssä loosissa;

- "Saksin suuri kansallinen loosi" Dresdenissä, jossa oli 6 000 jäsentä 47:ssä loosissa, joka yritti kääntää takkinsa kansallissosialistisessa Saksassa 30.1.1933 jälkeen, kutsuen itseään "Saksan kristityksi veljeskunnaksi Saksissa";

- "Suurloosi 'Saksalainen veljeyden ketju'" Leipzigissa, jossa oli arviolta 1 800 vapaamuuraria 10:ssä loosissa, joka otti naamionimen "Kristillinen veljeskunta 'Saksalainen kupoli'" 30.1.1933 jälkeen;

- "Suuri äitiloosi 'Eklektinen vapaamuurariuden liitto'" Frankfurt am Mainissa, jossa oli 25 loosia ja arviolta 2 500 jäsentä, jossa oli myös poikkeuksellisen suuri juutalaisten jäsenten prosentuaalinen määrä; ja lopulta

- "Hampurin suurloosi" Hampurissa, jonka provinssiloosi Berliinissä nousi vain juutalaista rodullista alkuperää olevien jäsentensä vuoksi. Tämä suurloosi omasi 54 loosia (joihin kuului 14 muuta maata) ja sillä oli arviolta 5 000 jäsentä.

Vanhan preussilaisen ja Humanitaarisen suurloosin lisäksi, jotka kutsuivat toisiaan "yhtälailla tunnustetuiksi looseiksi" toisia vapaamuurarillisia suurliittoja ja yksittäisiä looseja ("nurkkalooseja") oli toiminnassa Saksassa, joilta Vanha preussilainen ja Humanitaarinen suurloosi kielsivät "tunnustuksen" kilpailullisista ja poliittisista syistä, mutta jotka omasivat "tunnustuksen (toisin sanoen vapaamuurarillisen statuksen hyväksymisen) ulkomaisten vapaamuurarillisten järjestöjen osalta, joka johtui osaksi ulkomaisten vapaamuurarien aloitteista.

Tämä ryhmä käsitti "Vapaamuurarien liiton 'Auringonnousussa'" ("itsenäinen looosi"), jolla oli päämajat Nürnbergissä ja Hampurissa, joissa oli arviolta 1 250 jäsentä 50:ssä loosissa, jotka myönsivät kolme Johannes-vapaamuurariuden astetta ja toimivat hyvin läheisessä yhteistyössä ranskalaisen vapaamuurariuden kanssa. Poliittisesti nämä vapaamuurarien järjestöt kallistuivat poliittisen "vasemmiston" suuntaan. Vuonna 1932 heidän jäseniään kannustettiin liittymään "Rautarintamaan" "palvellakseen ihmisyyttä".

Saksan korkein neuvosto

Joukko jäseniä näistä suurlooseista liittyi ranskalaisiin looseihin saadakseen vapaamuurariuden korkeampia asteita, perustaen "Saksan ylimmän neuvoston", jossa oli arviolta 270 jäsentä 16 korkeampien asteiden loosissa, joille oli tunnusomaista erityinen poliittinen toiminta. 4. aste myönnettiin viidessä "täydellistymisloosissa" ja 18. aste seitsemässä osastossa, 30. aste kolmessa "Aeropagen loosissa" ja 33. aste yhdessä Korkeimmassa neuvostossa.

Symboliset suurloosit Saksassa

Vapaamuurariuteen olennaisina kuuluvat syyt, joista ei voida puhua tässä, johtivat "Saksan symbolisen suurloosin" perustamiseen, joka oli "yhdistynyt" "Saksan korkeimman neuvoston" kanssa ja myönsi Johannes-vapaamuurariuden (1.- 3. asteeseen) asteita 28:ssa loosissa, joissa oli arviolta 800 jäsentä. Führerin noustua valtaan tämän suurloosin johtavat juutalaiset jäsenet muuttivat Palestiinaan ja jatkoivat "Saksan symbolista suurloosia maanpaossa" Tel Avivissa.

Saksan vapaamuurarien liitto

Tavallisen vapaamuurarillisen työn koordinaatio ja järjestäminen sai apua "Saksan suurloosien liitolta", joka oli monien suurloosien liitto ja "Saksan vapaamuurarien liitolta", jolla oli päämaja Leipzigissa, joka oli yhteensulautunut yksittäisistä vapaamuurareista monista saksalaisista suurlooseista ja joka oli erityisesti omistautunut vapaamuurarilliselle työlle (vapaamuurarilliselle kulttuurityölle).

 

Universaali vapaamuurarillinen liitto

Ylikansallinen "Universaali vapaamuurarillinen liitto" oli yhden saksalaisen kansallisen ryhmän edustama.

b) entisessä Itävallassa:

Wienin suurloosi

Virallisesti vapaamuurarius oli kielletty Itävallassa vuoteen 1918 asti, mutta jatkoi olemassaoloaan "humanitaaristen järjestöjen" muodossa niin, että "Wienin suurloosi" kykeni avaamaan toimintansa 14 loosissa vuonna 1918. Jäsenten määrä oli noussut 1 300 22:sa loosissa kun loosin toimille pistettiin loppu 1938.

Itävallan korkein neuvosto

Korkeampien asteiden vapaamuurariutta edusti "Itävallan korkein neuvosto" (33. asteen vapaamuurarius), jonka johtaja oli vuosia juutalainen Eugene Lenhoff. Poikkeuksellisen suuri juutalaisten määrä toimi siinäkin, kuten myös "Wienin suurloosissa".

Universaali vapaamuurarillinen liitto

Täällä myöskin, kansallinen ryhmä nimeltä "Universaali vapaamuurarillinen liitto" oli erittäin aktiivinen, ja sitä johtivat juutalaiset.

c) entisessä Tsekkoslovakiassa:

Vapaamuurarillinen suurloosi "Kolmessa ympyrässä"

Kuten Itävallassa, vapaamuurarilliset järjestöt naamioituivat salaisiksi "humanitaarisiksi liitoiksi" (naamionimi kielletyille vapaamuurarillisille looseille). Vuonna 1918 Vapaamuurarillinen Lessingin suurloosi "Kolmessa ympyrässä" luotiin ja sen päämaja sijaitsi Prahassa, joka toimi saksan kielellä ja jolla oli arviolta 1 400 jäsentä 30:ssä loosissa, enimmäkseen saksalaisia ja juutalaisia (aina 60 prosenttia loosien jäsenistä kuului juutalaiseen rotuun), joka myönsi kolme Johannes-vapaamuurariuden astetta.

Tsekkoslovakian tasavallan kansalliset suurloosit

Läheisessä yhteistyössä tsekkoslovakialaisen vastarintaliikkeen kanssa 1914/18 -sodassa, puhtaasti Tsekkoslovakiaan suuntautunut vapaamuurarius nousi nimen "Tsekkoslovakian tasavallan kansallisen suurloosin" alla, jonka päämaja Prahassa käsitti arviolta 1 200 jäsentä 25:ssä loosissa. Tämä vapaamuurarillinen järjestö värväsi erityisesti sovinististen tsekkoslovakialaisten joukosta ja omasi, kuten "Tsekkoslovakian tasavallan korkein neuvosto", jonka kanssa se toimi läheisessä yhteistyössä (Korkeimman neuvoston kautta), kuten myös kansainvälisen korkeampien asteiden vapaamuurariuden kautta ja käsittäen poikkeuksellisen suuren poliittisen vaikutusvallan hyvin läheisten henkilökohtaisten suhteiden kautta kaikkiin Tsekkoslovakian hallituksen haaroihin, kuten myös intellektuelliin elämän.

Silta

Lisäksi oli kolmas suurloosi, jota kutsuttiin ensin "Vapaamuurarilliseksi suurloosiksi 'Silta'" ja myöhemmin "Tsekkoslovakian suureksi Orientiksi".

"Saksalaisten vapaamuurarillisten loosien liitto Puolassa"

d) entisessä Puolassa

Saksalaisilla alueilla, nyttemmin uudelleen Saksan valtakuntaan liitetyillä sellaisilla, toimi joukko vapaamuurarillisia looseja saksalaisen kauden aikana (vuoteen 1918 asti) ja ne sulauttivat itsensä "Saksan vapaamuurarillisten loosien liittoon Puolassa", koska niiden oli pakko katkaista suhteensa Valtakuntaan Puolan hallituksen käskystä.

Lisäksi oli kaksi puolalaista vapaamuurarillista kokonaisuutta, jotka myös olivat hyvin aktiivisia: "Puolan kansallinen suurloosi" ja "Puolan korkein neuvosto". Mitään konkreettista tietoa ei ole kerätty heidän jäsenistöstään ja heidän loosiensa määrästä.

 

II.

Vapaamuurariuden kaltaiset järjestöt

Niiden järjestöjen lisäksi, joista puhutaan käyttäen termiä "vapaamuurarillinen", hyvin monet järjestöt ja liitot ovat yhteensopivia vapaamuurariuden ja heidän ideologisten periaatteidensa kanssa, ovat hyvin tiukasti sidoksissa siihen tai ovat läheisessä yhteistyössä sen kanssa tiukkojen henkilökohtaisten suhteiden kautta. Näitä liittoja ja yhteensulautuneita järjestöjä kutsutaan "vapaamuurariuden kaltaisiksi järjestöiksi", määritelmä, joka on entistäkin oikeutetumpi, koska monissa tapauksissa heidän hengellinen suhteensa vapaamuurariuteen on näiden järjestöjen itsensä vahvistama.

Odd Fellows

Lukujen suhteen kaikkein merkittävin näistä järjestöistä (siihen kuuluvaksi laskettiin yli kaksi miljoonaa jäsentä vuosien 1914-1918 -maailmansodan jälkeen) on "Odd Fellowsin itsenäinen veljeskunta" (U.O.O.F.), jonka kansainvälinen johto sijaitsee USA:ssa. Odd Fellowsia edusti Saksassa arviolta 8 000 jäsentä yli 250 loosissa. Entisessä Itävallassa, entisessä Tsekkoslovakiassa ja entisessä Puolassa oli myös itsenäisiä looseja, joissa oli taas hyvin korkeita juutalaisten jäsenten lukuja, kuten myös Saksassa. "Odd Fellowsin itsenäinen veljeskunta" myöntää neljä astetta ja kolme korkeampaa astetta, joita kutsutaan "leiriasteiksi"; se hyväksyy myös naisia jäsennikseen "Rebecca looseissa". Johtuen samankaltaisuuksistaan vapaamuurariuden kanssa, Odd Fellowsin veljeskunta, kuten myös Druidien veljeskunta - joka täytyy myös mainita - värvää jäsenikseen eniten keskiluokasta ja liberaaleista ammateista ja sitä kutsutaan usein "pienen miehen vapaamuurariudeksi".

Order of Druids

Mitä tulee humanitaarisiin asenteisiin, Druidien veljeskunta (Yhdistynyt druidien muinainen veljeskunta), jolla on arviolta 12 000 jäsentä Saksassa, jotka olivat liittyneet yhteen niinsanotuissa "groveissa" ja joka myös värväsi jäseniään keskiluokasta ja kaupallisista ammateista, 30.1.1933 jälkeen liitto yritti naamioida itsensä "Saksalaiseksi kansanveljeskunnaksi", kuvaten itseään kelttiläis-germaanisen perinnön vartijaksi.

Schlaraffia

Ulkoisessa olemuksessaan, seremoniassa ja aste-jaossa, "Schlaraffian" 35 000 jäsentä (kutsuttu myös "All-Schlaraffiaksi", päämaja oli Prahassa) 6 500 jäsenellä vanhassa Valtakunnassa, esittää samankaltaisuuksia vapaamuurariuden kansssa, jota tehosti myös heidän veljeyden käsitteen hiomisensa ja "neutraalius" rotukysymystä kohtaan. Merkittävä juutalainen jäsenistö, kuten myös monet henkilökohtaiset suhteet vapaamuurariuteen, joka toi mukanaan vapaamuurarillisen ideologisen vaikutuksen mahdollisuuden, oikeuttaa kansallissosialismin negatiivisen asenteen myös tätä järjestöä kohtaan.

Rotary Club

"Rotary International" (Rotary Club), joka nousi vuosisadan vaihteen aikaan U.S.A:ssa ja joka on sen jälkeen levinnyt ympäri maailman amerikkalaisen johdon alaisuudessa, on vapaamuurariuden moderni versio. Rotary Clubin "piirit" olivat edustettuina myös Saksassa, Itävallassa ja entisessä Tsekkoslovakiassa sekä Puolassa, jossa ne asettivat itsensä kansainvälisen kulttuurin ja taloudellisten suhteiden kultivoinnin tehtävään. Johtuen sen "neutraalista asenteesta" rodullisiin, poliittisiin ja uskonnollisiin asioihin, heijastaen sen vapaamuurarillisia perustuksia ja sen internationalistisen ajattelun levittämisen johdosta, eikä vähiten sen henkilökohtaisten suhteiden juutalaisuuden ja vapaamuurariuden kanssa, "Rotary Clubia" täytyy kansallissosialismin myös katsoa negatiivisesti.

 

III.

Vapaamuurariuden naamioitu työ muissa järjestöissä

Läheisesti vapaamuurariuteen liittyvät ja sitä täydentävät luomukset

On jo mainittu, että on vapaamuurarillisen toiminnan luonteen kanssa ristiriidassa sallia vapaamuurarillisten järjestöjen kiinnittää huomiota itseensä avoimen toiminnan kautta - erityisesti poliittista - vaikka joitakin vapaamuurarillisia asiakirjoja ja todistuksia on saatavilla, jotka todistavat sellaista toimintaa olleen olemassa. Saavuttaakseen ihanteensa ja tavoitteensa, vapaamuurarius on luonut peitejärjestöjä, joita ei ulkonaisesti voi tunnistaa vapaamuurarillisiksi, mutta joita täytyy pitää vapaamuurariutta täydentävinä luomuksina, suurten yhteensulautuneiden yksittäisten järjestöjen lisäksi, jotka koostuvat monien loosien jäsenistä. Niinpä hyväntekeväisyysjärjestöjen, kauppajärjestöjen, koulutusinstituuttien, akateemisten elimien, julkisten koulutusjärjestöjen jne. hallintoelimet oli täytetty monilla vapamuurareilla, jotka pitivät huolen, että vapaamuurarillinen ideologia saavutti väestöstä mahdollisimman suuren osan.

Yhteistyö lähes kaikkien ylikansallisten järjestöjen kanssa, kuten Esperanto Clubin, Kansainvälisen ihmisoikeuksien liiton, Uuden Venäjän ystävien liiton, Saksan rauhanseuran, Ystävien seuran, Saksan Kansainliiton järjestön, Blutschli-komitean, Saksan vapaan järjestön, Universaalin veljeyden, Sisäisen rauhan liiton sekä Ihmisyyden edistämisen liiton voidaan asiakirjojen perusteella todistaa olleen samoilla linjoilla loosien päämäärien kanssa. Suurimmaksi osaksi nämä samat järjestöt, joista tässä voidaan mainita vain muutama, olivat vapaamuurarien ja vapaamuurarillisten komiteoiden perustamia.

Pan-Eurooppalainen liike

Esimerkki näiden järjestöjen ja niiden vapaamuurarillisten perustajien hengestä voidaan löytää Pan-Eurooppalaisen liikkeen wieniläisestä korkeamman asteen vapaamuurarista Coudenhove-Kalergista. Tämä liike työskenteli kaikkien eurooppalaisten kansojen yhdistämiseksi liittovaltioksi, jota kutsuttiin pan-eurooppalaiseksi unioniksi. Kun liike saavutti suurempia mittasuhteita, Coudenhove-Kalergi vetäytyi Wienin loosistaan taktisista syistä, välttääkseen loosin liittämistä hänen poliittiseen toimintaansa.

Vuonna 1925 Coudenhove-Kalergi kirjoitti seuraavat lauseet artikkelissaan "Käytännön idealismi":

Tulevaisuuden euraasialainen negridi-sekarotu.

"Tulevaisuuden Ihmiskunta tulee olemaan sekarotuinen. Tämän päivän rodut ja kastit tulevat romahtamaan tilan, ajan ja ennakkoluulojen lisääntyvän voittamisen edessä. Tulevaisuuden euraasialainen negridirotu, ulkoisesti muinaisia egyptiläisiä muistuttava, tulee korvaamaan kansojen paljouden persoonallisuuksien paljouden kautta."

Teksti "Ylimystö", joka on julkaistu 1924, sanoo juutalaisista sivulla 39:

Juutalaiset muodostavat uudenlaisen ylimystö-rodun

"Niinpä lopulta, kaikista vainoista selvinneenä, nousi pieni yhteisö, sankarillisen hengen marttyyriuden teräkseksi karaisemana ja kaikista hengen heikkouden tai köyhyyden elementeistä puhdistuneena. Sen sijaan, että se olisi tuhonnut juutalaisuuden, vaino on saanut aikaan Euroopassa keinotekoisen valintaprosessin, joka on nostanut juutalaiset kaikkien kansakuntien johtajiksi. Ei ihme, että tämä kansa, ghetossa kasvaneena, on noussut Euroopan hengelliseksi ylimystöksi. Niinpä lempeä Kaitselmus on antanut Euroopalle uuden ylimystö-rodun ja hengellisen siunauksen juutalaisten vapautumisen kautta feodaalisen ylimystön hajottua."

Suuren ylikansallisen kansojen liittovaltion vaatimus, jonka jäsenet edustaisivat tyhjää rodullista sekoitusta ja jossa ainoastaan "hengellisten siunauksien ylimystörotu", juutalaiset, saisivat säilyä puhtaina, on selvin vapaamuurarillisen ideologian seuraus.

Wienin suurloosi kävi innolla työhön Pan-eurooppalaisen unionin hyväksi kaikille vapaamuurarillisille päävirkailijoille osoittamassaan kutsussa. Jopa vapaamuurarillinen sanomalehti "Majakka" intoili korkeamman asteen vapaamuurarin Coudenhoven ajatuksista ja lausui maaliskuussa 1925:

"Vapaamuurarius, erityisesti itävaltalainen vapaamuurarius, saattaa olla ennenkaikkea tyytyväinen siitä, että sillä on Coudenhove jäsentensä joukossa. Itävaltalainen vapaamuurarius voi oikeutetusti ilmoittaa, että veli Coudenhove taistelee pan-eurooppalaisten uskomustensa vuoksi: poliittisen rehellisyyden, sosiaalisen näkemyksen, valheiden vastaisen taistelun, kaikkien niiden tunnustamisen ja yhteistyön saavuttamiseksi, joilla on hyvä tahto."

"Tässä korkeammassa mielessä, veli Coudenhoven ohjelma on vapaamuurarillista työtä korkeimmassa merkityksessä, ja sen parissa työskenteleminen yhdessä on suuri tehtävä kaikille muurariveljille."

 

IV.

Ideologiset päämäärät

1. Vapaamuurariuden peruskäsitteet

Kaikkein ristiriitaisimmat julistukset vapaamuurariuden periaatteista tulevat loosijärjestöiltä ja johtavilta vapaamuurareilta. Yksi näistä perusperiaatteista sanoo, että "vapaamuurarius pyrkii rohkaisemaan, aikaisten loosien tapoja heijastavalla tavalla, ihmisyyden moraalista jalostumista ja ihmisten onnea yleensä". ("Hampurin suurloosin julistus"). Vapaamuurari Ludwig Schroeder julisti:

Vapaamuurariuden periaatteet

"Vapaamuurarius pyrkii tulemaan uskon ja keskinäisen hyväntahdon linkiksi ihmisten välillä, linkiksi, joka muuten jäisi ikuisen kaukaiseen tulevaisuuteen uskonnollisten oppien, kasvatuksellisten ennakkoluulojen ja kansallisten tilanteiden vuoksi."

Tämä julistus sopii täysin yhteen pastori Andersonin lausunnossa "muinaisista velvollisuuksista". Kansallinen "Preussin suurloosi 'Ystävyydelle'" sanoo kappaleessa IV yleisistä periaatteista:

"Luokka, kansallisuus, väri, uskonnon tunnustaminen ja poliittiset mielipiteet eivät saisi olla hyväksymisen tiellä, aivan kuten erot ihonvärissä tai rodussa eivät saisi estää loosin tai suurloosin tunnustamista."

Niinpä tarkoituksena on saavuttaa rodun ja kansallisuuden ylimenevä ihmiskunnan kansainvälinen liitto. Vapaamuurarit ovat ylpeitä siitä, että neekerit, keltaiset rodut ja juutalaiset seisovat tasa-arvoisin oikeuksin valkoisen miehen vieressä tässä veljeyden universaalissa ketjussa.

Vapaamuurariuden humanitaarinen ihanne

Kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia vapaamuurariuden humanitaarisessa ihanteessa. "Vapaamuurariuden universaali käsikirja" sanoo vapaamuurariuden ihanteesta:

"Ihmisyys viittaa kaikkiin ihmisiin. Se tarkoittaa universaalia rakkautta, joka nousee kaikkien ihmisyyden erojen ja jakojen yläpuolelle: se ei kysele rodullisia tai uskonnollisia yhteisöjä. Se näkee ja kunnioittaa kaikkien rotujen ja uskontojen edustajia tovereina - ihmisiä, jotka ovat samaa lajia, joilla on samat oikeudet, saman suvun sukulaisveljinä... Ihmisen elämää voidaan katsoa kahdesta kulmasta: yksilöllisenä elämänä ja sosiaalisena elämänä: Ihminen elää yksilöllisenä olentona ja yhteisön jäsenenä. Yksilöllisen elämän mallikuva on ihmisyys, ihmiskunta; sosiaalisen elämän mallikuva on kosmopolitismi, maailmankansalaisuus... Vapaamuurarius luotiin tämän ihmisyyden elämän korkeinta mallia varten, ihmisyyden ja maailmankansalaisuuden rohkaisemiseksi; vapaamuurariuden liitto on humaani ja kosmopoliittinen yhteisö..."

Rajoittamaton individualismi niin henkilökohtaisessa kuin poliittisissa ja taloudellisissakin suhteissa on yksi vapaamuurarillisen ideologian seurauksista. 30. asteen rituaalissa sanotaan selvästi, että "diktaattorien" päämääriä, jotka tietysti voivat rajoittaa yksilön oikeuksia ja itsemääräämisoikeutta, vastaan on taisteltava. Ei suoda ajatustakaan sille, että yksilölliset edut ja intressit alistettaisiin koko kansan edun palvelemiseen. Yksilön oikeus menee kaiken edelle.

Porvarillisen liberalismin ajatukset ja käytännön osoitukset ovat enimmäkseen ankkuroituna vapaamuurariuteen. Valtiomuoto, joka heijastaa vapaamuurariutta, on demokraattinen tasavalta.

2. Vapaamuurariuden kasvatukselliset metodit

Kasvatukselliset päämäärät

Vapaamuurarius kuvailee kasvatuksellisia päämääriään seuraavanlaisella symbolilla: se väittää rakentavansa koko ihmiskunnan suurta temppeliä. Tähän rakennukseen käytettävää materiaalia edustaa yksittäinen ihminen, joka täytyy muurata vapaamuurariuden mukaan, jotta hän voi sopia temppelin rakenteisiin. Tämän rakennuksen malli ja symboli on Salomonin temppelin rakentaminen.

Hakkaamaton kivi, joka edustaa ihmistä ennen hänen saapumistaan loosiin, pitää hakata täydelliseksi neliöksi, jotta hän voi sopia täydellisesti paikalle, jonka hänelle rakennuksessa määräävät mestarin piirustukset.

Näin vapaamuurarit itse ovat kuvanneet kasvatuksensa tuloksia ja metodeja. Heille kasvatuksessa ei ole kyse ihmisessä tai rodussa olevien perinnöllisten kykyjen rohkaisusta tai kehittämisestä. Ihmistä täytyy muokata: eli toisinsanoen, tärkeitä luonteenpiirteitä täytyy poistaa lopullisesti.

Niinpä ei myöskään merkitse mitään vapaamuurariudelle mihin kansaan tai rotuun yksittäiset loosiveljet kuuluvat, koska kasvatuksellinen lopputulos tulee olemaan samanlainen sileä neliö.

Tämä luonteen ja persoonallisuuden silpominen tekee miehistä manipuloivia jopa ilman loosista tulevia määräyksiä. Miehen, joka on alistanut itsensä, täytyy ajatella ja toimia kuten vapaamuurari omasta tahdostaan määrätyissä tilanteissa.

Vapaamuurarillisen kasvatuksen metodit ja vaikutukset

Neljä tekijää tukevat ja ohjaavat vapaamuurarillista kasvatustyötä. Ensimmäisellä sijalla ovat vapaamuurareiden kulttimainen toiminta, joka kuvataan tarkasti niinkutsutuissa rituaaleissa, tavoissa. Ensimmäisissä kolmessa asteessa, niinsanotuissa Johannes-looseissa, tämä rituaali on sama joka puolella maailmaa.

Rituaali

Voimme huomata, että vapaamuurarius, joka nousi rationalismin ja valistuksen aikakaudella kirkon vastavoimaksi, ei ole koskaan hylännyt metodejaan, jotka ovat samoja kuin kirkoilla. Myös se kutsuu esiin hengellistä avoimuutta jäsentensä keskuudessa ulkoisten ritualististen toimien kautta; myös se yrittää typistää järjen kriittiset voimat temppelipalveluksen hartaan ilmapiirin kautta, manipuloiden peloteltavien osallistujiensa tunteita.

Hämyinen kynttilänvalo, urkumusiikki, seremonialliset puvut, salaiset piirrustukset ja merkit, mahtavat kirjat ja symbolit on kaikki tarkoitettu vangitsemaan ihmisen mieli.

Samaan aikaan vapaamuurarit ovat tietoisia siitä, että heidän koko kulttinsa hajoaisi naurunalaisuuteen kylmässä päivänvalossa: niinpä he ovat peloissaan vetäytyneet temppeliinsä ja rituaaleihinsa pois maallikon silmistä.

Perustavaa laatua oleva totuus on kuitenkin se, että heidän tapojensa ja symbolisminsa ritualistinen sisältö on ammennettu täysin juutalaisista ja Lähi-Idän lähteistä. Niinpä näyttää oudolta, että loosiveljet yrittävät toistuvasti esittää Lähi-Idän kulttinsa germaanisen perinnön auringonkulttina.

Symbolismi

Vapaamuurariuden symbolit ja kuvat ovat läheisesti sidoksissa rituaalitoimiin. Kun kulttimaisia toimia ja rituaaleja voidaan pitää ilmapiiriä rohkaisevana ja vapaamuurarillista työtä koristavana, symbolismi itsessään varaa suhteettoman suuren osuuden loosien kasvatuksellisesta työstä. Symbolismi kommunikoi vapaamuurarillisia periaatteita tunkeutuvalla ja näkyvällä tavalla.

Vapaamuurarien asteittaisessa askel-askeleelta -kasvatuksessa on tärkeää tunnistaa Jehovan ja Salomonin temppelin symbolit. Viittausten määrä Vanhaan testamenttiin, heprealaisiin sanoihin ja perinteisiin, kabbalistiseen numerologiseen mystiikkaan ja käsitteisiin, jotka yhdessä muodostavat vapaamuurarillisen perinteen, on hyvin suuri.

Juutalaisesta legendamateriaalista ja Vanhan testamentin käsitteistä ja tarustoista, jotka esittävät roolia vapaamuurariudessa, vain muutama voidaan mainita tässä: Baabelin tornin rakennus, Salomonin temppelin rakennus, Hiramin legenda. Vapaamuurariuden heprealaisiin sanoihin ja kielikuviin kuuluvat mm.: Adonai, Yahweh-Jehova (juutalainen tetragrammaton), Tubulkain (Luomisen Herra - Maan Herra), Shibboleth (Tuomarien kirja 12:5 ja 6) Jakin (1. aste) Boas (2. aste) Mac benac (3. aste). Seuraavat juutalaiset symbolit näyttelevät erityisen tärkeää roolia: "työskentelymatto" Salomonin temppelin symbolina; kaksi pilaria temppelin etupihalta; Jakin ja Boas; Salomonin kultainen kruunu; seitsemänhaarainen kynttilänjalka; Liiton arkki; Lain taulut; happamattoman leivän pöytä; savuavien suitsukkeiden alttari; Acacian oksa; Hiramin arkku; ja kuusisakarainen tähti (Daavidin tähti).

Nämä ovat ne juutalaiset tavat ja symbolismi, jota saksalaiset miehet omana aikanamme pitivät korvaamattomina loosiveljiensä kasvatuksessa. Niinkin myöhään kuin 1931, niinsanottu Kansallinen Suurloosi harkitsi näitä seikkoja perinpohjaisesti ja tuli lopputulokseen, että mitään muutoksia ei tule tehdä näihin tapoihin. "Suuren Kansallisen Äitiloosin 'Kolmessa Maapallossa'" kiertokirjeessä lokakuulta 1931 sanottiin:

Pelastus on juutalaisista

"Esitettiin pyyntö, että Raamattu esikammiossa ei tulisi enää olla avattuna Johanneksen evankeliumin 4. luvun kohdalta. 22. jakeessa sanotaan:

'Te kumarratte sitä, mitä ette tunne; me kumarramme sitä, minkä me tunnemme. Sillä pelastus on juutalaisista.'"

"Näitä kirjoituksia pidetään epäilyttävinä ja on esitetty pelko, että Johannes-mestarit, jotka vihitään, saattaisivat loukkaantua siitä. Perinpohjaisen tutkinnan jälkeen, Rituaalikomitea tuli lopputulokseen, että Raamattu pidetään avattuna Johanneksen evankeliumin 4. luvun kohdalta."

Tämä sama suurloosi todisti epärehellisyytensä vuotta myöhemmin, kun se antoi temppeliensä olla esillä kuvitetussa sanomalehdessä, koristeltuina kansallisilla lipuilla, rodullisen ja kansallisen ajattelun kunniaksi.

Keskeisten kasvatuksellisten symbolien joukossa, niinsanotulla työskentelymatolla on tärkeä merkitys. Tämä on loosin keskipiste, jolla loosin ornamentit (vapaamuurarillinen symbolien ja kasvatuksellisten kuvien määritelmä), työkalut ja muut kuvat ovat esillä. Matto kantaa Salomonin temppelin kuvaa, ja se vaihtelee sen asteen mukaan, jossa sitä on tarkoitus käyttää. 1. ja 2. Johannes-loosin asteissa se esittää Salomonin temppelin etupihaa, jossa on kaksi pilaria, Jakin ja Boas. Legendan mukaan oppipojat ja apumiehet rakentaessaan Salomonin temppeliä kerääntyivät näiden kahden pilarin luona palkkapäivänä saamaan palkkansa, jotka maksettiin oikeaa tunnussanaa vastaan.

Niinpä "hyväksytyt oppipojat" kerääntyvät loositemppelissä ensimmäisen valvojan alla siinä maton kulmassa, joka kuvaa Jakinin pilareita. Boas-pilarien kohdalla seisovat "toverimuurarit", toisen valvojan valvonnassa. Jakin ja Boas ovat myös tunnustuksen sanoja hyväksytyille oppipojille ja toverimuurareille. Oppipoikapilarin yllä on kuvattuna rosokiven hakkaaminen kivenhakkaajan vasaralla, valmiin kiven näkyessä toverimuurarin pilarin yläpuolella. Maton ympärillä ja sen päällä, oppipoika, nyt muurari, sekä mestari suorittavat kolme symbolista matkaa vihkimisekseen ja ylentämisekseen.

Muita tärkeitä symboleja ovat vapaamuurariuden kolme suurta valoa, Raamattu, suorakulma ja kompassi. Vapaamuurariuden astinkivet ovat viisaus, voima ja kauneus, kun pienet ovat aurinko, kuu ja loosimestari. Työkalu, jolla loosimestari ohjaa loosia, on vasara. Mestari avaa ja sulkee työn kolmella vasaraniskulla.

Yksittäisten symbolien merkitystä ei voida tässä kertoa, koska niiden selittäminen vaatisia monia kirjoja. Vapaamuurareille jokainen yksittäinen kuva on tiettyjen opetusten ja kauaskantavien filosofisten käsitteiden näkyvä symboli. Pelkästään oppilasmuurarin maton symbolismin tarkoituksesta on kirjoitettu, monien muiden teosten lisäksi, kaksiosainen teos, jonka on kirjoittanut loosiveli nimeltä Gloede, jonka nimi on "Veljeskunnan tiede, kehitetty oppilasmuurarin matolla". Jopa vapaamuurari Gloede varmistaa, että Kabbala, numeerisine mystisismeineen ja numerologisine symbolismeineen ja gimatriallaan, näyttelee pääroolia vapaamuurarillisessa perinteessä.

Näitä symboleja koskien, Lenhoff-Posnerin "Vapaamuurariuden kansainvälinen tietosanakirja" sanoo:

"Symbolismi toimii rinnastamisella, pääasiassa sisäisen organisaation keinona. Muualla on osoitettu, että vapaamuurarillinen yhteys ei ole maallinen luonteeltaan, mitä tulee rakenteeseen ja yhtenäiseen johtoon. Kuitenkin on olemassa symbolinen yhteys. Sen silta on tavanomainen konstruktionalistinen symbolismi. Temppelin rakentamisen kasvatuksellinen kuvaus on enimmäkseen ymmärretty vapaamuurarien parissa samalla tavalla riippumatta siitä, kuinka erilaisia yksittäisten vapaamuurarillisten ryhmien työtavat voivat olla."

"Symbolismi käsittää hengellisen työn loosissa näkyvyytensä kautta, sallien salattujen maailmojen aueta, jotka muuten pysyisivät suljettuina. Se tasoittaa kehityksen hengellisiä tasoja ja luo yhtenäisen ajattelun ilmapiirin, jota yhteisö, joka on niin laajapohjainen kuin vapaamuurarius, välttämättä vaatii."

Tässä näemme selvästi maapallolla olevien veljien älyllisen tasapäistämisen vapaamuurarillisen symbolin kautta. "Vapaamuurariuden universaalin käsikirjan" vanhempi painos sanoo:

"Vapaamuurarius omaa kielen, joka ymmärretään kaikkien maailman kansojen keskuudessa. Antakaa huronien ja araucanien, jakuuttien ja malaijien, berberien ja kaffereiden astua saleihimme ja he tulevat olemaan elävästi vaikuttuneita arvokkuudesta ja eloisasta täydellisyydestä sekä symboliemme hengellisestä kauneudesta, tavoista ja koristeista ja he ymmärtävät sen sisäisesti. He tulevat ilolla liittymään ketjuumme".

Sitten Käsikirja esittelee tekstin, joka on otsikoitu: "Kolme Kansallisen äitiloosin Johannes-astetta 'Kolmessa maapallossa'", josta lainaamme seuraavaa lausetta:

"Antakaa vihkiytyneiden vapaamuurarien olla unohtamatta sitä, että lähes jokaisella symbolilla on kaksinainen merkitys: moraalinen sekä mysteerinen."

Niiden moraalisen merkityksen sisältö voidaan ohittaa. Mutta Käsikirjan viittaukset symbolien mysteeriseen merkitykseen ovat opettavaisia, koska ne tarjoavat näkemystä vapaamuurariuden kasvatuksellisiin ja opetusmetodeihin selkeydellä, joka yleensä puuttuu vapaamuurarillisista kirjoituksista. Se sanoo:

"Symbolien mysteerinen merkitys palvelee toistakin tarkoitusta. Se liittyy osaksi sisäiseen olemukseen ja osaksi yhteisön historiaan. Oppilasmuurari vastaanottaa vain merkittäviä silmäyksiä, mutta ei koskaan koko selitystä, koska pienimpikin symboli voidaan ymmärtää täysin ilman, että siihen sisällytetään kaikki. Vankka, totuudellinen ja hyveellinen veli tulee saamaan mestarinsa tarpeellisen opastuksen jokaisella askeleella, jonka hän ottaa. Oikeaan aikaan, yhdessä ainoassa selityksessä, päämerkitys avautuu hänelle, josta hän voi saada näköalan jokaisen symbolin salattuun merkitykseen ja niiden salaisiin suhteisiin, ilman vaikeuksia ja ilman virheen vaaraa."

"Oppilasmuurarin pitäisi ennenkaikkea pitää mielessään seuraava: 1. kaikki loosissa tehdyt teot ovat tarkasti määrättyjä. Pienimielisille tämä voi helposti näyttää pelkältä leikiltä, tai ainakin tyhjältä muodollisuudelta: miksi tekojen, jotka voivat vaikuttaa merkityksettömiltä itsessään, pitäisi olla alistettuja tiettyyn normiin? 2. Mysteeriset hieroglyfit ja tavat omaavat usein enemmän kuin yhden merkityksen. Joku, joka on oppinut ehkä vain yhden merkityksen, tulisi näin ollen olla kuvittelematta, että hänen tarvitsee kiinnittää siihen enempää huomiota. Toinen merkitys voi tulla tietyksi hänelle korkeammalla asteella, joka ei ehkä koskaan käynyt hänen mielessään. Tämä ei ole epätarkoituksellista tai toissijaista, vaan ennemmin tapa, joka on läpikotaisin laskelmoitu perustumaan materian luonnolle ja ihmisten mielien luonteelle. 3. Varovaiselle tarkkailijalle moni asia voi vaikuttaa ristiriitaisilta symboleissa. Mutta tämäkään ei ole tarkoituksellista; se seuraa tarpeista, jotka ilemenevät oppilaan ohjaamista eteenpäin yhteisössämme asteittain, hänen tarkkailukykyjensä terästämisestä ja hänen kärsivällisyytensä harjoittamisesta."

Nämä lauseet sisältävät kaiken, mitä meidän tulee tietää symbolien tarkoituksesta. Näemme selvästi tavan, jolla oppilasmuuraria asteittain tuodaan lähemmäs loosin päämääriä. Lause, jossa sanotaan, että symbolit on tarkoitettu olemaan täynnä ristiriitaisuuksia ja että oppilasta tulisi rohkaista olemaan tarkastelematta niiden merkitystä, on hyvin opettavainen. Kaksi päämäärää ovat yhteydessä tähän taktiikkaan: samaan aikaan voidaan tehdä valinta veljien välillä, jotka ovat tyytyväisiä viralliseen merkitykseen ja näin osoittavat olevansa kelvottomia loosin tarkoituksiin - nämä veljet pysyvät alemmilla asteilla - ja niiden välillä, jotka menevät pidemmälle ja käyttäen loosin kirjastoa yrittävät selvittää mysteeriä, todistaen, että he ovat ymmärtäneet vapaamuurarillisen itsekasvatuksen hyvin myös tämän suhteen. He eivät voi erehtyä, koska todellinen symbolin merkitys osoittaa vain tiettyyn suuntaan. Toinen hyvä puoli tässä taktiikassa, jota loosi käyttää, on se, että se suojaa ulkopuolisten hyökkäyksiltä kaikkina aikoina ja että voidaan aina viitata vain virallisiin selityksiin ja lausuntoihin, jotka loosi itse on tarjonnut. Tulkinnat, joita loosiveljet esittävät, voidaaan aina torjua pelkkinä yksityisinä mielipiteinä.

Vapaamuurarilliset lukemiset

Heti rituaalisten toimintojen ja symbolismin jälkeen, vapaamuurarilliset lukemiset ja loosiluennot näyttelevät merkittävää roolia ja ovat tärkeä työkalu vapaamuurarillisessa kasvatuksessa. Rituaali, symbolismi ja vapaamuurarilliset käsitteet selitetään tällä tavalla. Suurin paino asetetaan materiaalin tarkalle muodostamiselle ja valinnalle, joka vaihtelee ajoittain riippuen asteesta, joka on kyseessä. Yleinen käsikirja sanoo:

"Loosikokouksia pidetään, jotta voidaan tiedottaa ja kasvattaa yhteisön jäseniä loosin korkeimmista tarkoituksista. Yhteisön korkeimmat tarkoitukset ovat: ihmisyyden jalous, ihmisen kasvatus ja ystävyys toisten ihmisten kanssa ja tunne maailmankansalaisuudesta. Vapaamuurariuden hengellinen sisältö on näkyvästi edustettuna kuvituksen ja perinteen kautta, joka esitetään symbolisella tavalla, kuten myös selkeillä sanoilla."

"Vapaamuurarillinen kieli on myös tarkoitettu selittämään ja oikeuttamaan vapaamuurariuden perusasenteita ja käsitteitä älylle ja mielelle. Kuten arvokkuus ja yhteensopivuus ovat rakennuksen itsensä pääpiirteitä, ne ovat myös vapaamuurarillisten lukemisten pääpiirteitä, joiden täytyy olla kuvaavia ja omistautuneita. Näiden kuvausten vuoksi vapaamuurarilliset lukemiset ja luennot tunnetaan myös 'rakennuspiirustuksina' tai 'rakennuspalikoina'. Ne sisältävät rakennussuunnitelmia, joiden mukaan temppeli tai yhteisö kokonaisuutena rakennetaaan tai yksilön elämä, jota näiden mukaan täydellistetään. Jokainen näistä lukemisista on rakennuspalikka, joka sulautetaan tai täydellistetään universaalissa tai yksilöllisessä rakennuksessa. Jokainen näistä lukemisista on rakennuspalikka, joka tulee sovittaa yleiseen tai yksilölliseen rakennukseen."

Lukemisten valinta on veljespuhujan vastuulla. Hän nimitää puhujan, joka pitää luennon henkilökohtaisesti. Häntä voidaan kutsua loosin kasvatukselliseksi johtajaksi. Nämä lukemiset, mitä tulee aikaan, vievät suuren osan loosin työstä, tehden vaikutuksen yksittäiseen loosiveljeen ja valmistaen häntä loosin tarpeisiin.

Vapaamuurarilliset tekstit

Vapaamuurarillisen kasvatuksen neljäs työkalu muodostuu laajoista vapaamuurarillisista teksteistä, joita on kerätty yksittäisiin loosikirjastoihin. Veljeskirjastonhoitaja pitää huolen, että veli, joka on halukas saamaan tietoa, saa vain niitä tekstejä, joita hänen asteelleen on sallittu.

Nämä ovat vapaamuurarillisen kasvatustyön pääpiirteet. Työhön kuuluu se tosiasia, että yksittäiset loosiveljet ovat yhteydessä suljettuun ihmisjoukkoon, joilla on kaikilla sama käsitemaailma ja jotka monien vuosien sosiaalisten- ja perhesuhteiden kautta muodostavat tiiviin klikin.

V.

Vapaamuurariuden ja muiden ylikansallisten voimien välinen suhde

1. Vapaamuurarius ja kirkko

Vapaamuurarius kirkonvastaisena voimana

Katolilaisuuden historialliset yritykset, erityisesti 18. vuosisadalla, olivat yrityksiä tehdä vapaamuurariudesta harmiton sisäisen hajottamisen kautta, kuten jo mainittiin. Johtavat papilliset hahmot tunnistivat kuitenkin pian, että vapaamuurariudessa oli noussut vaarallinen vihollinen, jota voitiin pitää kirkonvastaisena. Niinpä paavin ja jesuiittojen taistelu looseja vastaan alkoi jo aikaisin.

Ensimmäisenä asiaan puuttui inkvisitio 1737 ja se vahvistettiin laillisesti Paavin bullassa vapaamuurariutta vastaan 28.4.1738 paavi Clement XII:n "In Eminentissä". Se tuomitsi vapaamuurarien kokoontumisen ja heidän salaiset kokouksensa välittömän kirkonkirouksen uhalla. Bullassa sanottiin vapaamuurarillisista kokouksista:

"Kaikkien uskontojen ja lahkojen miehet, jotka ovat tyytyneet sopivaan näennäisesti tietynasteiseen luonnolliseen hurskauteen, sitovat toisensa yhteen salaisessa liitossa perustettuihin lakeihin ja tapoihin, ja samaan aikaan toimivat salassa, vannoutuen ikuiseen vaikenemiseen sekä tekemällä valoja Pyhien kirjoitusten nimessä ja ankaran rangaistuksen uhalla."

Tästä lähtien molemmilla puolilla käytiin tätä taistelua sammumattomalla kiivaudella.

Kirkonkirouksen bullat vapaamuurariutta vastaan

Toinen bulla vapaamuurariutta vastaan ("Providas") määrättiin Benedict XIV:n kaudella 1751. Lennhoff-Posner kirjoittaa tästä:

"Tämän bullan seuraukset olivat vielä ensimmäisenkin aiheuttamia vakavampia joissakin maissa. Espanjassa inkvisitio vangitsi vapaamuurareita. Ferdinand VI asetti kaikki järjestön jäsenet syyllisiksi maanpetokseen. Fransiskaaniveli Joseph Torrubia, Inkvisition sensori ja reviisori Madridissa, liittyi loosiin saatuaan ensin paavilliselta penitentiariukselta vapautuksen valan velvoittamasta salassapidosta, johon hänen piti alistua. Syyteasiakirjassa hän lausui, että vapaamuurarit olivat sodomiitteja ja noitia, kerettiläisiä, ateisteja ja kapinallisia, jotka ansaitsivat tulla poltetuiksi roviolla autoda fe uskon ylistämiseksi ja uskollisten lujittamiseksi."

"Napolissa, Portugalissa, Danzigissa, Aachenissa, Avignonissa, Savoyssa jne. kuten myös Baijerissa vuoden 1784 jälkeen, vapaamuurarius altistettiin vainolle."

Näitä kahta bullaa seurasi ajan kuluessa toiset kirkon johtajien vapaamuurariuden vastaiset lausunnot ja toimet.

Huolimatta perus-ristiriidoistaan, nämä kaksi ylikansallista organisaatiota ovat osoittaneet alustavia merkkejä sovinnosta, erityisesti kun kyseessä oli molempia vastustaneiden harmittomaksi tekeminen. Niinpä 1928 niinsanottu Aachenin konferenssi pidettiin katolisen vapaamuurariuden tutkijan, jesuiitta Herman Gruberin ja vapaamuurarien Ossian Langin, Eugene Lennhoffin sekä tri. Reichlin järjestämänä. Konferenssin tarkoitus oli luoda rauha. He päättivät nostaa kamppailun "pelkistä poliittisista valehtelu- ja mustamaalauskampanjoista, joilla monet osanottajat molemmilta puolilta olivat osallistuneet aiheesta vuosikymmeniä, korkeamman kriittisen, tieteellisen ja hengellisen kamppailun tasolle."

Tästä eteenpäin Gruber ja monet muut yksittäiset vapaamuurarilliset tutkijat vaihtoivat kirjoituksia ja lähettivät toisilleen ystävällisiä kirjeitä, joissa oli analyyttisiä vertailuja ja kirja-arvosteluja. Kamppailu fasismia ja kansallissosialismia vastaan oli näin tuonut nämä ylikansalliset järjestöt jälleen yhteen.

2. Vapaamuurarius ja juutalaisuus

Ylläolevasta on selvää, että suhde vapaamuurariuden ja juutalaisuuden välillä on armottoman tiukka ja muodoltaan monitasoinen. Yhteenvetona täytyy mainita:

a) hengelliset, symboliset ja rituaaliset perustat ovat itämais-juutalaisia. Yahwehin ylistyksessään ja Salomonin temppelin rakentamisen symbolismissaan se edustaa juutalaisen vallanhalun tiivistymää. Sen kuvitukset, legendat, tarut, numeerinen mystiikka ja numerologiansa on täysin ammennettu Vanhasta testamentista ja Kabbalasta. Kysymys siitä, milloin nämä elementit otettiin vapaamuuriuteen, on merkityksetön.

b) yksittäisten humanismiin ja kristinuskoon suuntautuneiden loosien lausunnoissa juutalaiskysymyksestä siitä keskusteltiin vain uskonnollisena ongelmana eikä koskaan rodullisena ongelmana. Jopa kaksi Saksan suurloosia, jotka perustuen kristityille periaatteilleen, hyväksyivät juutalaiset ainoastaan vierailijoina eikä jäseninä, ilmaisivat tämän toistuvasti. Niinpä "Suuri äitiloosi 'Kolmessa maapallossa'" kirjoitti Hollannin suurelle Orientille 1881:

"Yhdymme teihin periaatteessa, että israeliittojen poissulkeminen looseistamme ei ole yhteensopivaa vapaamuurariuden perusperiaatteiden kanssa ja osoitamme varman toivomme, että tästä rajoituksesta päästään eroon looseissamme lähitulevaisuudessa."

Kastettuja juutalaisia hyväksyttiin ilman sen kummempia, jopa kristittyihin looseihin, veljinä, joilla oli tasavertaiset oikeudet.

c) jopa henkilökohtaisella tasolla vapaamuurarius on täysin juutalaisten hallitsema. Tämä on erityisen totta juutalaisissa korkeamman asteen järjestöissä ja Korkeimmissa neuvostoissa, kuten jo sanottiin. Yhtenäinen politiikka näiden korkeampien asteiden juutalaisten kesken varmistetaan silllä tosiasialla, että nämä samat juutalaiset ovat jäseniä myös juutalaisissa rinnakkaisjärjestöissä kuten B'nai Brith tai Alliance Israelite Universelle. Niinpä vapaamuurarillinen lordi Englannissa vetelee samaa narua kuin juutalaiset amerikkalaisissa looseissa ja juutalaiset naruistavetelijät ja juutalaiset vapaamuurarit Kansainliitossa, kun juutalaisvapaamuurarilliset edut ovat kyseessä.

3. Vapaamuurarius ja marxilaisuus

Vapaamuurarius värvää pääasiassa liberaalista, demokraattisesti suuntautuneesta porvaristosta. Tätä ei mitenkään muuta se tosiasia, että jotkut Vanhojen Preussin suurloosien jäsenet toimivat isänmaallisesti ja pysyivät uskollisina keisarille.

On kuitenkin osoitettu, että juuri näissä vapaamuurarillisissa järjestöissä, jotka ovat kaikkein aktiivisimpia poliittisesti, toisinsanoen korkeampien asteiden järjestelmät ja Korkeimmat neuvostot, juutalaiset, johtuen kaksoisjäsenyydestään kaikissa vasemmistoradikaaleissa järjestöissä, tuovat marxilaisvallankumouksellisen nuotin vapaamuurariuteen, joka ei enää heijasta vapaamuurariuden alkuperäisiä ilmentymiä liberaalisdemokraattisina taipumuksinaan.

Näemme toistuvasti historiasta, että vapaamuurarius ensin heikentää ja sen jälkeen hajottaa kansallisesti, poliittisesti ja rodullisesti määräytyneiden hallitusmuotojen perustoja käyttämällä puhtaan filosifisia taktiikoita järjestääkseen ja edistääkseen demokraattisia ja liberalistisia käsitteitä niiden tilalle. Se, että vapaamuurarien suuri enemmistö ei tiedä, että he tasoittavat tietä radikalismille, ei merkitse käytännössä paljoa. Heidän väitteensä, ettei heillä ole sellaista tarkoitusta, on tähän asti johtanut vapaamuurariuden todellisen merkityksen jäämiseen täysin suojaan paljastavalta valolta. Ei ole myöskään mikään argumentti, että radikaalit taistelevat vapaamuurariutta vastaan. Tätä tapahtuu vasta kun radikaalit ovat saaneet vallan.

Paras esimerkki tästä prosessista on bolshevismin nousu. Kun nähtiin, että monet ranskalaiset kommunistit kuuluivat vapaamuurarillisiin looseihin, seuraava julkilausuma annettiin 1923 Internationaalin 4. kongressissa:

Kommunistien päätös vapaamuurariutta vastaan

Puolueen johtaville elimille on välttämätöntä katkaista kaikki porvaristoon johtavat sillat ja irtautua radikaalisti vapaamuurariudesta. Kommunistisen puolueen täytyy olla täysin tietoinen kuilusta, joka erottaa proletariaatin porvaristosta. Mutta jotkin puolueen johtavista elementeistä ovat rakentaneet naamioituja siltoja tuon kuilun yli, palvellen vapaamuurariutta."

"Vapaamuurarius on kaikkein epärehellisintä, kaikkein pahamaineisinta porvariston tekemää proletariaatin kiristystä, joka on taipuvainen radikalismiin. Kutsumuksemme on taistella sitä vastaan kaikin tavoin."

Jopa ennen tätä aikaa, Trotski oli jo ottanut kannan asiassa. Helmikuussa 1923, Wienin "Vapaamuurarillisessa sanomalehdessä" kirjoitettiin:

"Moskova: Investiassa, Timesin mukaan, Trotski teki tuhoisan hyökkäyksen ranskalaista vapaamuurariutta vastaan, joka ei todellakaan perustu oikealle tiedolle eikä siis voi olla oikeutettu, kutsuen vapaamuurariutta kommunismin ruttopaiseeksi, joka uhkaa myrkyttää sen täysin vastavallankumouksellisilla vaikutteilla: 'Ranskalainen vapaamuurarius on kommunismin kapitalistinen vihollinen; se on yhtä takapajuista kuin kirkko ja katolilaisuus. Se tylsistyttää luokkataistelun terävyyden mystiikallaan, tunteellisella ja moraalisella kaavamaisella roskallaan; sitä tukevat vain pankkiirit, parlamentaariset naruistavetelijät ja palkkasoturimaiset sanomalehdenrustaajat...'"

Wienin "Vapaamuurarillinen sanomalehti" tekee seuraavat kommentit näistä lausumista maaliskuun/huhtikuun numerossaan 1923:

Ranskan vapaamuurarilliset piirit ja kommunismi

"Moskovan päätös on kuitenkin jäänyt vaikutukseltaan vähäiseksi ranskalaisiin tovereihin, jotka ovat vapaamuurareita. Vähän aikaa sitten he tapasivat keskustellakseen erikoisesta tilanteesta, johon Moskovan päätökset heidät asettavat."

"Suuri määrä delegaatteja oli paikalla Kommunistisen puolueen poliittisen viraston kiellosta huolimatta"

"Pitkän keskustelun jälkeen päätettiin pysyä vapaamuurareina. Hallintokomitealle lähetettiin nootti selvittää päätös Moskovan toimeenpanevassa virastossa."

"Koska tiedetään kuitenkin, että Moskova ei tule taipumaan tässä asiassa, voimme otaksua, että kommunistiset vapaamuurarit tullaan pian erottamaan puolueesta."

Yhteenvetona se toteaa:

"Moskovalaisessa lehdessä on mielenkiintoinen artikkeli 'Symbolismista', ilmeisesti kommunistien puolelta, josta lainaamme seuraavat lauseet tunnistamatta niistä itseämme:

'Moskova ei tule myöntämään, että joku voi olla yhtäaikaa kommunisti ja vapaamuurari, koska kommunismilla on sen puhdasoppisuus, absolutisminsa ja aivan erityisesti kurinsa. Jälkimmäinen, joka on Puna-Armeijan voima, on myös puolueen kuri, jota on opetettu sotilaallisesti pitäen silmällä maailmanvalloitusta.'"

"Vapaamuurarius, joka kunnioittaa rehellisiä uskomuksia, myöntää, että sen sympatiseeraajien joukossa on kommunisteja. Se pitää kommunismia todellisessa muodossaan ihanteena, johon täytyy pyrkiä, samalla kun etsitään keinoja lievittämään liioiteltua individualismia, josta me kaikki kärsimme."

"Me kaikki unelmoimme ihmisten välisestä solidaarisuudesta, parantumisesta taisteluista lopullisesti. Vapaamuurarit hylkäävät itsensä kaikkein loisteliaimmalle unelmalle tässä mielessä, kuvitellen ihmiskunnan yhdistyneenä yhdeksi loputtomaksi perheeksi. Mutta samalla kun vapaamuurari ei tunne rajoja ihanteidensa käsitteille, hän tietää myös, että edistyksen puolesta työskennellessä tuloksia voidan saavuttaa vain työllä. Mutta jos työ tuottaa tuloksia, se täytyy aloittaa ihmisestä itsestään. Jos haluamme toteuttaa unelmamme, meidän täytyy liittää ne omiin elämiimme, eli meidän täytyy harjoittaa, kaikkien meidän, ihanteita jotka meitä inspiroivat, niin paljon kuin vain suinkin voimme."

"Jos kommunismi viehättää meitä, yrittäkäämme siis harjoittaa sitä omissa elämiemme vaatimattomissa asemissa. Puhukaamme pehmeästi käyttämällä yhtä sellaista esimerkkiä pienessä mittakaavassa, todistaen käytännössä, että kommunismi, huolimatta varhaisten kristittyjen hedelmättömistä yrityksistä, on todella mahdollinen. Yksi ainoa menestyksekäs kokemus kiinnittäisi huomiota ja maailma tultaisiin asteittain käännyttämään."

"Sellainen on vapaamuurarillinen toimintatapa: se perustuu ihmiskiven muokkaamiseen, joka perustuu sen tarkoitukseen rakentamisessa. Hitaasti mutta varmasti tämä toimintapa sallii itsensä riippua käytettävissä olevien materiaalien sopivuudesta. Unelmaa täytyy kokeilla elämässä; se tullaan arvioimaan vain suhteessa saavutettuihin tuloksiin."

"Kommunistinen puolue ei ole niin kärsivällinen. Se uskoo julistusten tehoon, kuvitellen, että se mikä on enimmäkseen moraalinen järjestys, voidaan saavuttaa Puna-Armeijan voimalla. Se on siis täysin oikeassa julistaessaan vapaamuurariuden pannaan, koska vaikkakin kunnioitamme kommunistista unelmaa, emme voi sallia itsemme kuulua järjestöön, joka käytää harkitsemattomia ja todellakin kaikkein vähiten sopivia tapoja."

Erillään lausunnoista "kommunismista puhtaimmassa muodossaan", radikaalin vapaamuurariuden johdon mieluiten käyttämät metodit ihmiskunnan johtamisessa heidän "ihanteeseensa" ovat erityisen valaisevia. Sellaiset tunnustukset, että se haluaa toimia muokaten ihmiskiveä myös poliittiseen suuntaan, ovat hyvin harvinaisia. Sanomalehti "Symbolismi" perustettiin ja julkaistiin "Työ ja uskolliset tosiystävät" -loosin ja Ranskan Korkeimman neuvoston jäsenen, Oswald Wirthin toimesta Pariisissa.

Lainauksista, joihin yllä viitattiin, voidaan pitää selvänä, että poliittisesti aktiivisten korkeampien asteiden edustajat - omasta mielestään - inhoavat kommunismin ylilyöviä ja pinnallisia metodeja. Ennen kuin vapaamurarius hylkäsi kommunismin kuolettavan vihollisen ja maailman vapaamuurarius kävi taisteluun fasismia ja kansallissosialismia vastaan, vapaamuurarit painottivat erojaan useammin. Heti kun maailma jakautui kahteen leiriin, konfliktit - joiden juuret eivät muutenkaan olleet syvällä - unohdettiin nopeasti.

Lopputulos on vapaamuurarillisen "kansanrintamapolitiikan" kompromissipolitiikka, joka työskentelee kompromissin saavuttamiseksi Ranskan suuren Orientin oman lippunsa alla ja Ranskan ja demokratioiden Neuvostoliiton kanssa solmiman liiton välillä, liittouman, jota on inspiroinut Ranska ja Kansainliitto. Niinpä koko maailmankommunismin ja maailmanvapaamuurariuden puolustuksellinen rintama, jota kumpaakin hallitsevat juutalaiset kaikissa avainasemissa, sulautuivat yhteen fasismia ja "germanismia" vastaan kaikissa muodoissa.

 

OSA KOLME: VAPAAMUURARIUS KANSALLISSOSIALISMIN VASTUSTUKSEN MUOTONA

I.

Vapaamuurarius ja fasismi

Kuten kaikki tiukat, antidemokraattisesti hallitut valtiot, Italia tunsi pian tarpeen nousta vapaamuurariutta vastaan. Taistelu "Vihreää käärmettä" vastaan, kuten vapaamuurariutta Italiassa kutsutaan, sai erittäin pistäviä muotoja. Jonkin aikaa loosihallit kirjaimellisesti vallattiin rynnäköillä ja loosiveljien kimppuun hyökättiin fyysisesti.

Vapaamuurariuden vastainen laki 1925

Helmikuun 13. 1923, Fasistien suurneuvosto teki päätöksen vapaamuurariutta vastaan, jonka mukaan kaikki looseihin kuuluvat fasistit määrättiin välittömästi katkaisemaan yhteytensä vapaamuurariuteen. Tätä päätöstä seurasi sarja toisia päätöksiä ja lakeja, jotka lopulta tuhosivat italialaisen vapaamuurariuden täydellisesti vapaamuurariuden vastaisessa laissa 1925, johtaen monien italialaisten vapaamuurarien maastamuuttoon.

Sävy, jolla suurmestari Torrigiani vastasi fasistihallituksen toimiin oli äärimmäisen ylimielinen. Lisäksi Torrigiani yritti, tyypilliseen vapaamuurarilliseen tapaan, agitoida koko kansainvälistä vapaamuurarillisten loosien maailmaa fasistista Italiaa vastaan. Yksi hänen julkaisuistaan lokakuulta 1922 päättyi seuraaviin sanoihin:

"Tahdoimme edistää ihmisyyden käsitettä, tietoisuutta kansojen välisestä veljeydestä. Se pysyy työmme ohjenuorana tänä päivänä. Ja niinpä toivomme, että fasistiset teoriat eivät omaksu muotoja, jotka iskisivät kaikkia demokratian ja vapauden käsitteitä vastaan, päätyen diktatuuriin ja oligarkiaan."

1924 hän lähetti kirjeen Mussolinille, joka päättyi seuraavasti:

"Myönnämme ilolla 'syyllisyytemme' siihen, että olemme niiden ajatusten suojelijoita, jotka ovat tehneet Italiasta suuren: vapauden, kansan suvereenisuuden, valtion autonomian kirkon hierarkiaa vastaan ja kaikkien tasa-arvon ajatusten. Mutta tämä asenne ei saa estää teidän korkeuttanne takaamasta, että lakeja käytetään myös meidän suojelemiseksi."

Täsmälleen sellaiset lausunnot kuin nämä, jotka aina painottivat demokraattisia perusasenteita ja pyrkivät kansainvälistä solidaarisuutta kohti, todistivat fasismille, että mitään kompromissia ei voitu tehdä sen asenteiden ja vapaamuurariuden välillä. Vuonna 1925 Mussolini selitti "Italian kansassa":

Mussolini vapaamuurariudesta

"Fasistit taistelevat vapaamuurariutta vastaan, koska se on kansainvälinen järjestö, joka perustaa toimintansa Italiassa toisista maista tuleviin määräyksiin."

"Joku voi olla hyvä ranskalainen ja samaan aikaan vapaamuurari, koska Rue Cadetin (Ranskan suuren Orientin päämajan) vapaamuurarius on erinomainen ranskalainen propagandisti, erityisesti Välimeren valtioissa, Tonavan valtioissa ja Balkanilla. Joku voi olla hyvä englantilainen ja harjoittaa samaan aikaan vapaamuurariutta, koska sekä englantilaiset että amerikkalaiset vapaamuurarit työntävät anglosaksista maailmanpropagandaansa tekopyhään, humanitaariseen suuntaan, kuten myös kaupallisessakin mielessä."

"Mutta joku ei voi olla hyvä italialainen ja samaan aikaan vapaamuurari, koska Palazzo Giustiniani seuraa ulkomaisia direktiivejä. Giustinianin vapaamuurarit olivat aina Italian toimia Abyssiniassa, Libyassa, Dodecanesiassa, Dalmatiassa ja Albaniassa vastaan. He tukivat osallistumista maailmansotaan internationalistiselta pohjalta, mutta he veivät voitoltamme arvon. He halusivat sotaa, mutta tuhosivat laillisen ja pyhän sotilaallisen voiton hedelmät."

(Lennhoffilta: Vapaamuurarius, sivu 350/51)

On mielenkiintoista panna merkille, että italialainen vapaamuurarius, mitä sen menneisyyteen tulee, käytti samoja argumentteja kuin saksalainen vapamamuurarius, väittäen, että Italian yhdistyminen oli vapaamuurariuden ansiota. Vastapainoksi valmisteltiin selvitys erityisen tarkoitukseen asetetun komitean toimesta, joka todisti, että vapaamuurarius ei näytellyt osaa Italian suuressa nationalistisessa liikkeessä 19. vuosisadalla - Risorgimentossa. Vapaamuurarikenraali Capellon tuomitseminen 30 vuodeksi vankeuteen ja Torrigianin Liparicin saarille karkoittamisen myötä, tämä epiosodi Italian historiassa päättyi. Kenraali Capelloa syytettiin Zanibonin Mussolinia vastaan suunnatun salamurhayrityksen tukemisesta.

Maanpaossa elävät italialaiset vapaamuurarit perustivat kaksi loosia Pariisiin, "Italian" ja "Italia Nuovan", jotka tottelivat "Ranskan suurloosia". Loosiveli Ferrarin, Italian Korkeimman neuvoston suurkomentajan, joka kuoli 1929, ehdotuksesta perustettiin myös "Supremo Consiglio" Lontoossa 1930.

II.

Vapaamuurarius ja kansallissosialismi

Adolf Hitler ja vapaamuurarius

1. Alusta asti, kansallissosialistinen liike, Führerinsä kautta, oli tietoinen ylitsepääsemättömästä kitkasta, joka vallitsi sen ja kaikkien vapaamuurariuden virtausten ja ryhmien välillä. "Mein Kampfissa" Führer ilmaisi mielipiteensä vapaamuurariuden ongelmasta:

"Vahvistaakseen poliittista asemaansa, juutalainen yrittää kaventaa rodullisia ja valtion kansalaisuudelle asettamia rajoituksia askel askeleelta. Saavuttaakseen tämän päämääränsä, hän taistelee uskonnollisen suvaitsevaisuuden puolesta kaikella tarmolla, joka hänestä irtoaa ja vapaamuurariudessa - joka on pudonnut täysin hänen käsiinsä - hän on löytänyt erinomaisen taisteluvälineen, kuten myös välineen päämääriensä saavuttamiseksi. Hallitsevien puolueiden johto, kuten myös poliittisen ja taloudellisen porvariston ylemmät kerrokset, putoavat vapaamuurarillisen verkon kautta suoraan heidän ansaansa, ilman, että heidän tarvitsee olla vähänkään tietoisia siitä."

Alfred Rosenberg

Alfred Rosenberg teki perustavaa laatua olevia lausuntoja vapaamuurariudesta "20. vuosisadan myytissä", monien poliittisten tekstien, sanomalehtien ja sanomalehtiartikkelien lisäksi (esimerkiksi perustamissaan aikakauslehdissä "Maailmantaistelu" ja "Völkischer Beobachter": "Vapaamuurarien rikos" -1922, "Vapaamuurarillinen maailmanpolitiikka kriittisen tutkimuksen valossa" jne.).

Hermann Goering

Mitä tulee valtionpoliisin toimiin saksalaista vapaamuurariutta vastaan vuoden 1933 jälkeen, valtakunnanmarsalkka Hermann Goering oli päättäväinen tehtävässään Preussin ministeri-presidenttinä. Kun Vanhan Preussin loosit yrittivät jatkaa olemassaoloaan kansallissosialistisessa Saksassa, Goering päätti, että enää ei ollut tilaa minkäänlaiselle vapaamuurariudelle.

Reichsleiter Buch

NSDAP:n perusteellisen negatiivisen asenteen vapaamuurariutta kohtaan osoitti myös ylin puoluetuomari, reichsleiter Buch, monissa perusteellisissa päätöksissään ja määräyksissään.

Kansallissosialismin vihamielisyys vapaamuurariutta kohtaan osoitettiin monissa puolueen ja valtion johtavien miesten kirjoituksissa ja teksteissä.

Puolueen määräykset

2. Puolueen peruskanta heijastuu vaadittavassa vakuutuksessa, joka tehdään henkilökohtaisen kunnian kautta puolueen jäsenhakemuksessa, jossa vakuutetaan, ettei hakija ole, eikä ole koskaan ollut vapaamuurarillisen loosin jäsen.

Määräys armahduksesta

Vastaavat vakuutukset vaaditaan kaikkiin NSDAP:n jäsenjärjestöihin liittymisessä (SA, SS, NSKK) ja yhteensulautetuissa järjestöissä (esimerkiksi NSFK). Führerin armahdusmääräyksellä 20.4.1938 joillekin entisille vapaamuurareille tehtiin mahdolliseksi pysyä puolueessa ja sen jäsenjärjestöissä, jotka olivat liittyneet puolueeseen 30.1.1933 jälkeen, mutta erilaisin säännöstelyin. Kuitenkin noudatettiin määräystä, että korkeamman asteen vapaamuurarit ja tärkeissä loosiviroissa toimineet eivät saa jatkaa kuulumistaan puolueeseen tai sen jäsenjärjestöihin eivätkä uusien jäsenhakemusten tapauksissa voi saada puolueen jäsenyyttä. Armahdusoikeus varattiin Führerille joitakin erikoistapauksia varten.

Asevoimien asetus

Entisten vapaamuurarien palkkaamista asevoimiin, (upseereina tai sotilasvirkamiehinä) sekä valtion ja kuntien hallituksiin jne. säänneltiin myös vastaavilla asetuksilla. Vaikka yleistä entisten loosijäsenten hylkäämistä ei määrätty, vaspaamuurarillisen henkilöstön vaikutusvaltaa rajoitettiin.

Vapaamuurariuden kieltäminen

Tämä perusteellinen asenne heijastuu myös valtion poliittisissa toimissa vapaamuurarillisia ja vastaavia järjestöjä vastaan, jotka joko määrättiin hajaantumaan vapaaehtoisesti tai lopettamaan toimintansa poliisitoimilla.

Kansallissosialismin taistelu vapaamuurariutta vastaan

3. Kansallissosialismi ryhtyi käsittelemään vapaamuurarillista kysymystä systemaattisesti ja tietoisella tavoitteella, toisin kuin muut vapaamuurariuden vastaiset liikkeet ja valtiot, joissa raivostunut väestö tuhosi arvokasta materiaalia loosirakennuksissa mellakoiden ja fyysisten hyökkäysten yhteydessä, tehden näin vapaamuurariuden vastaisen taistelun vaikeammaksi ja joissakin tapauksissa mahdottomaksi.

Suurloosien hajoittaminen

Vaikkakin jotkut suurlooseista - sellaiset kuten "Vapaamuurarillinen liitto 'Nousevassa auringossa'" ja "Saksan symbolinen suurloosi" - vetivät ainoan heille mahdollisen johtopäätöksen Führerin noustua valtaan, hajoittaen itsensä niinkin aikaisin kuin maaliskuussa 1933 samalla tuhoten loosiarkistonsa, kuitenkaan enemmistö looseista ei hylännyt toivoa mahdollisuudesta takertua uuteen valtioon. Kuten vihamielinen ulkomaailma ja juutalaiset emigrantit, he unelmoivat, että kansallissosialistinen hallinto ei kestäisi kauan.

Humanitaariset suurloosit

Kuten myös humanitaariset suurloosit, jotka ruummiillistivat vapaamuurarillisen ideologian aivan liian avoimesti itseensä ja joissa oli prosentuaalisesti suuri määrä rodullisesti juutalaisia jäseniä, saivat pian selkeästi tietää, ettei heidän olemassaolonsa muotoa voitu suvaita. He joko hajaantuivat itse, tai heidän toimintansa lopetettiin poliisin voimin.

Vanhat preussilaiset suurloosit

Vanhat preussilaiset suurloosit yrittivät naamioida itsensä nimenmuutoksilla "Kristillisiin veljeskuntiin". Vähäisten, täysin pinnallisten muutosten jälkeen, he teeskentelivät, että olivat lakanneet olemasta vapaamuurarillisia järjestöjä, mutta Preussin ministeri-presidentti Goering pakotti heidät ottamaan uudelleen käyttöön vanhan nimensä.

Kaikki vanhojen preussilaisten suurloosien ja joidenkin humanitaaristen suurloosien yritykset saada lupa jatkaa olemassaoloaan olivat tuomittuja kohtaamaan vastarintaa niin, että heidän suurmestarinsa valmistautuivat heinäkuuhun 1935 mennessä lopulta päättämään hajaantumisesta.

Näin päättyi jäljellejääneidenkin vapaamuurarillisten järjestöjen toiminta, aivan kuten myös vastaavia järjestöjä estettiin toimimasta kansallissosialismin vastaisella tavalla valtionpoliisin kielloilla.

Loosien puolustuskomitea

Kauan ennen Führerin valtaannousua loosit olivat yrittäneet puolustaa itseään lisääntyviltä voimakkailta hyökkäyksiltä nationalististen ja rodullisesti suuntautuneiden liikkeiden taholta. Tätä päämäärää palvelivat heidän omat erityisesti perustetut "puolustuskomiteat", jotka hankkivat tietoonsa kaikki vapaamuurariudelle vihamieliset tekstit ja tiedottivat kaikista vapaamuurariudenvastaisista kokouksista ja toimista. Vanhoissa preussilaisissa suurlooseissa jäsenille jaettiin ohjeita koskien heidän käytöstään vapaamuurariutta vastaan suunnattujen hyökkäysten suhteen. Suurmestarinsa ohjeiden mukaan, esimerkiksi kaiken mahdollisen loosien jäsenyyden kysymyksessä, monet vapaamuurarit vain vastasivat kieltävästi, askel, jonka he katsoivat oikeuttavan loosien muuttamisen "veljeskunniksi".

Vapaamuurarilliset väitteet

Kaikkia kuviteltavissa olevia taktiikkoja käyttämällä, loosit ja niiden jäsenet yrittivät integroitua ja sopeutua 30.1.1933 jälkeen kieltäen kaikki kansainväliset suhteet ja liittoutumat. Judeofiiliset asenteet ja toiminnot yksinkertaisesti kiellettiin. Väitettiin jopa olevan "antisemiittisiä" asenteita ja oli yrityksiä esittää loosit harmittomina sosiaalisina ja hyvinvoinnin edistämis -järjestöinä. Samaan tapaa yritettiin esittää Saksan historian suurmiehiä todellisen vapaamuurariuden edustajina ja selittää suuria osia loosirituaaleista "germaanisena perintönä".

Vapaamuurarillinen taloudellinen suosiminen aseena kansallissosialismia vastaan

Loosiveljesten käytös todisti aivan liian hyvin, että heidän vapaamuurarillinen koulutuksensa oli tehnyt heistä kykenemättömiä tunnustamaan aikojen merkit ja vastuut uudella aikakaudella. Yritys esittää "sosialismi pienessä piirissä", jota loosit harjoittivat identtisenä kansallissosialismin kanssa, osoittaa tämän selvästi. Vapaamuurarien sosialismi oli klikin harjoittamaa taloudellista suosimista, joka olisi ollut riittävä peruste laittaa piste kaikille vapaamuurariuden toimille Saksassa.

Yritys kieltää heidän kansainväliset suhteensa ja heidän läheinen koordinointinsa vapaamuurareiden kanssa muissa maissa, heijastaa vapaamuurariuden henkeä, joka voi olla vain kansainvälinen, kuten johtava vapaamuurari ja juutalainen tri. Posner Karlsbadista huomautti 1925 Itävallan korkeimman neuvoston vihkimistilaisuudessa:

Vapaamuurarilinen internationaali

"Voi olla olemassa vain yksi vapaamuurarius: Kansainvälinen veljeyden ketju. Romaanisessa vapaamuurariudessa näemme määritelmän: "universaali vapaamuurarius, ranskalainen perhe". Meidän pitäisi puhua myös "universaalista vapaamuurariudesta, saksalaisesta perheestä". Pitäisi julistaa, että jokainen vapaamuurariuden perhe puhuu sydämensä kieltä, tietenkin, mutta nämä perheet ovat vain neliskulmaisen kiven sivuja, joka on universaali vapaamuurarius".

Maailman vapaamuurariuden taistelu kansallissosialismia vastaan

4. Kun vapaamuurarius oli julistanut vihamielisyytensä fasismia ja kansallissosialismia kohtaan jopa ennen vuotta 1933, vertaansa vailla oleva parjauskampanja kansallissosialistista Saksaa kohtaan tuli mukaan kuvaan Führerin valtaannousun jälkeen. Juutalaiset ja muut saksalaiset emigrantit olivat johtavia hahmoja tässä toiminnassa. Meidän tarvitsee mainita vain juutalaisen Georg Bernhardin, "Vossichen Zeitungin" ja "Pariser Tageszeitungin" kuuluisan julkaisijan paljonpuhuvat toimet ja juutalaisen Gumbelin, entisen Heidelbergin professorin, joka keksi termin - viitaten vuosien 1914-1918 sodan kuolleisiin sotilaisiin - "kaatuneet kunniattomuuden kentillä". Ranskalaisissa looseissa nämä miehet aloittivat parjauskampanjan kansallissosialismia vastaan. Kansainvälisissä vapaamuurarillisissa kongresseissa tehtiin päätöslauselmia kansallissosialistista Saksaan vastaan, joista jotkut välitettiin Kansainliittoon. Amerikkalaiset loosit kannustivat Anti-natsi -liiton toimia. Itävallan Anschlussi Saksaan, Sudeettialueiden palauttaminen Saksalle ja Böömin ja Määrin protektoraatin luominen antoivat kansainväliselle vapaamuurariudelle, joka oli merkittävästi ranskalaisen vaikutusvallan alla, tilaisuuden villeille hyökkäyksille Adolf Hitlerin Valtakuntaa vastaan, puhumattakaan vapaamuurariuden puuttumisesta Itävallan ja entisen Tsekkoslovakian emigrantteihin, jotka saivat maahanmuuttopaperit vapaamuurarillisilla yhteyksillään vapauttaakseen heidät "kansallissosialismin helvetistä". Pohjois-amerikkalaiset vapaamuurarit lahjoittivat kymmeniä tuhansia dollareita emigranteille Keski-Euroopasta (rahojen jakoa kontrolloi erikoisavustusten komitea Pariisissa). Samalla tavalla merkittäviä summia kerättiin ihmeellisen moninaisista maista ja ohjattiin espanjalaiselle vapaamuurariudelle, joka oli punaisten puolella Espanjan sisällissodassa. Ranskan kansanrintama oli kaikkein näkyvin ilmaus vapaamuurariuden poliittisesta tahdosta: tapahtui kaikkien tasavaltalaisuutta, demokratiaa ja marxilaisuutta yhdistettynä liberaaliin porvaristoon kohtaan kallistuvien ainesten yhteenliittyminen. Espanjan sisällissodassa ranskalaiset vapaamuurarit vaativat Ranskan aseellista puuttumista punaisten hyväksi. Münchenin sopimuksen jälkeen he vaativat sotaa Saksan kanssa, ollen kaikkina aikoina läheisessä yhteistyössä vapaamuuraripresidentti Rooseveltin kanssa, jonka puuttumista vaadittiin vapaamuurarillisen Versaillesin rauhansopimuksen tukemiseksi. Vuosia ennen nykyistä sotaa, kansainvälinen lehdistö, läheisessä yhteydesssä kansainvälisen vapaamuurariuden kanssa, seisoi tiiviissä rintamassa taistelussa kansallissosialistista Saksaa vastaan ja sota, joka alkoi syksyllä 1939, on vain tämän taistelun jatkumista toisilla keinoilla.

5. Kun Goethe kutsui vapaamuurariutta "valtioksi valtiossa", hän oli täysin oikeassa. Mikään hallitus, joka aikoo toimia päämääriensä hyväksi tiukasti ja vastuuntuntoisesti, ei voi suvaita vapaamuurariutta, joka suorittaa hallitsematonta, anonyymiä ja näin ollen vastuutonta toimintaa kansainvälisten ja henkilökohtaisten liittojensa kautta. Sisältä ja ulkoa, vapaamuurarius tunkeutuu virkoihin, taloudellisiin järjestöihin ja vaikutusvaltaisiin asemiin poliittisessa ja hengellisessä elämässä jne., tosiasia, joka on yhä vielä hälyttävämpi, koska jokainen vapaamuurari on velvollinen olemaan vapaamuurari ensin, jopa loosin ulkopuolella ja toimimaan vapaamuurarillisen koulutuksensa mukaan. Vapaamuurarillinen poliitikko, kuten loosijulistus selvästi sanoo, ei saa koskaan unohtaa, että hän on ensin vapaamuurari ja vasta sitten poliitikko, joka on vastuussa äänestäjilleen ja kansalleen.

Vapaamuurarillinen vala, tottelevaisuuden ja vaikenemisen velvollisuus, johon täytyy alistua ennen loosiin pääsyä, täytyy tuomita moraalittomaksi, koska siihen täytyy suostua ilman mitään tietoa sitoutumisen luonteesta. Kuinka monta konfliktia tällaisesta sitoutumisesta voi seurata, ei voida ikinä laskea.

Vastakohtaisesti kansallissosialismi edustaa ehdotonta velvollisuutta ja vastuuta.

Kansallissosialismin maailmankuva on pohjoismainen; vapaamuurariuden on aasialais-juutalainen. Kansallissosialistinen kanta on rotutietoinen; loosien on rodunvastainen ja juutalaisuutta edistävä.

Kansallissosialismin yhteisöllisyys on rodullisesti sukua olevien henkilöiden yhteisöllisyyden elävä esimerkki, rodullisen yhteisön, eikä sellaisen kastisysteemin tai porvariston intressiklikki, mikä looseissa vallitsee.

Kansallissosialismi on ehdottomana rodullisena nationalismina vastakohta vapaamuurariuden kosmopoliittiselle internationalismille.

Saksalaisten suuntautuminen kansallissosialismin peruskäsitteiden mukaan seisoo jyrkkänä vastakohtana vapaamuurarillisille "kasvatusmetodeille" ja "kasvatusjärjestelmille" rodullisesti vieraine symboleineen ja juutalaisine temppelipalveluksineen.

Oli siis väilttämätöntä murskata kaikki vapaamuurarilliset järjestöt Saksassa ja eliminoida vapaamuurarillisen vaikutusvallan mahdollisuus laajimmalla mahdollisella tavalla.

Pala palalta Führerin politiikka Euroopassa on rikkonut vapaamuurarillisen "maailmanketjun". Saksan loosien hajoittamista seuraten vapaamuurarilliset järjestöt entisessä Itävallassa eliminoitiin seuraavaksi. Entisen Tsekkoslovakian kansallisella alueella loosit hajoittivat itse itsensä varotoimena. Entisessä Puolassa ne ovat joutuneet antamaan periksi vahvojen vapaamuurariudenvastaisten voimien edessä. Norjassa, Belgiassa ja Luxemburgissa loosit hajoitettiin vasta saksalaisjoukkojen miehityksen jälkeen. Ranskassa hallitus tunnusti vapaamuurariuden olleen yksi osapuolista, jotka yhdessä olivat syypäänä Ranskan tappioon ja kielsivät vapaamuurarillisen toiminnan; vapaamuurarien henkilökohtainen vaikutusvalta eliminoitiin myös vastaavilla laeilla. Sodan tapahtumat Kaakkois-Euroopassa halvaannuttivat vapaamuurariuden toimet pääalueilla, niin että vapaamuurarius on nyt edustettuna vain muutamassa Euroopan maassa. Tanskaa ja Ruotsia lukuunottamatta, se toimii pääasiassa Sveitsistä. Manner-Euroopan ulkopuolella vapaamuurarius nauttii edelleen heikentymätöntä valtaa Isossa Britanniassa ja erityisesti Pohjois-Amerikassa, jossa se on ollut ratkaisevassa asemassa ohjaamassa poliittista mielipidettä kansallissosialismin uutta eurooppalaista järjestystä vastaan.

Viimeisissä linnakkeissaan vapaamuurarit työskentelevät yhdessä muiden kansallissosialismin vihollisten kanssa, maailmanjuutalaisuuden kanssa, poliittisten kirkkojen ja kansainvälisen marxilaisuuden kanssa.

Kaikkien saksalaisten rotutoverien täytyy tunnistaa liberalistisen vapaamuurarillisen ajatusrakennelman vaarat. Kaikki yritykset tuoda uudelleen vapaamuurarillisia ajatuksia ja symbolismia, missä muodossa tahansa, Saksan kirjallisuuteen, Saksan taiteeseen ja tieteeseen tai poliittisiin käsitteisiin, täytyy tukahduttaa heti alkuunsa.

Opimme historiasta, että vapaamuurarius on kielletty moneen kertaan, monissa eri valtioissa; silti se lankesi taas uudelleen ja uudelleen ihmisten niskaan, kriisiaikoina, kuin korruption myrkky.

Tämä teksti on tarkoitettu osallistumaan Saksan kansan puolustamiseen sellaiselta kohtalolta.

---------------------------------------------------

Lisäopiskeluun suosittelemme tekstien sarjaa "Vapaamuurarikysymyksen tutkiminen ja lähteet", Berliini, 1942/ff, Nordland Verlag ja F.A. Six, "Tutkimuksia vapaamuurariuden hengellisestä historiasta", Hampuri 1942, Kustannusinstituutti Hanseatic.